Metsä

Metsäpalot ja hyönteistuhot pakottavat sahateollisuuden vähentämään tuotantoa Länsi-Kanadassa – palot ylittäneet miljoona hehtaaria kahtena viime vuonna

Brittiläisessä Kolumbiassa hakkuumahdollisuuksista arvioidaan hävinneen neljännes vuosikymmenessä.
Darryl Dyck
Laajat metsäpalot riehuivat Kanadan länsiosissa viime kesänäkin. Kuva on Brittiläisestä Kolumbiasta Fort St. Jamesin seudulta viime elokuulta.

Kanadan sahateollisuuden tärkeimmällä alueella, maan läntisimmässä provinssissa Brittiläisessä Kolumbiassa, metsäyhtiöt joutuvat rajoittamaan tuotantoaan, koska metsäpalot, hyönteistuhot ja ilmastonmuutokseen liittyvät tekijät ovat vähentäneet hakkuumahdollisuuksia.

Läntisimmässä provinssissa on tuotettu noin puolet koko Kanadan havusahatavarasta ja puolet maan havusahatavaran viennistä Yhdysvaltoihin.

Koko Kanadan vuosittainen havusahatavaran tuotanto on ollut runsaat 40 miljoonaa kuutiometriä eli noin nelinkertainen Suomeen verrattuna.

Vähennykset ovat suhteellisen suuri osa Brittiläisen Kolumbian sahateollisuudesta. Se ei kuitenkaan ole yllätys, Moody's Investor Servicen metsäteollisuutta seuraava analyytikko Ed Sustar sanoo uutistoimisto The Canadian Pressin artikkelissa.

Viime vuonna kanadalaiset metsäyhtiöt saivat nauttia ennätyksellisen korkeista sahatavaran hinnoista. Nyt kysyntä on hiipumassa, kun asuntomarkkina on viilenemässä Yhdysvalloissa.

West Fraser Timber leikkaa tuotantoaan yli 700 000 kuutiometriä. Interfor aikoo vähentää 20 prosenttia ja Canfor 10 prosenttia tuotannostaan. Vastaavansuuruisista leikkauksista on ilmoittanut myös Conifex Timber.

Vähennykset merkitsevät myös työpaikkojen katoamista Brittiläisessä Kolumbiassa, missä Kanadan puutuoteteollisuuden työpaikoista on kolmannes.

Metsäteollisuuden maailmanmarkkinoita seuraavan Forest2Marketin mukaan Brittiläisessä Kolumbiassa toimivan sahateollisuuden kapasiteettia ollaan leikkaamassa 2,4 miljoonaa kuutiometriä.

Metsäyhtiöt perustelevat tuotannon supistuksia heikentyneellä puuntarjonnalla ja sen myötä nousseilla tukin hinnoilla.

Laajat metsäalueet ovat kuolleet pystyyn Kanadan länsiosissa. Pieni kaarnakuoriainen, vuoristoniluri, on tuhonnut metsiä miljoonia hehtaareja.

Kuolleet kuivuneet metsät ovat olleet erittäin herkkiä syttymään kesäisin.

Vuonna 2017 palot tuhosivat metsää Brittiläisessä Kolumbiassa 1,2 miljoonaa hehtaaria. Viime vuoden tuhoalueeksi arvioitiin 1,4 miljoonaa hehtaaria.

Moody's Investor Servicen analyytikko Sustar arvioi, että maan läntisimmässä provinssissa sahateollisuuden hakkuumahdollisuudet ovat vähentyneet 25 prosenttia vuosikymmenessä.

Katso uusin video: Kaikkia keinoja kokeillut metsänomistaja kehitti oman hirvenkarkotusliemen
Lue lisää

Pölkky Oy investoi Kajaanin tuotantolaitokselleen noin 10 miljoonaa euroa

Hasa rakentaa uuden sahatavaran kuivaamon Haapajärvelle – yrityksen investoinnit nousevat 14 miljoonaan euroon

”Sahayrityksillä historiallisen hyvä kvartaali” – hinnoissa voidaan nähdä korjausliikkeitä alaspäin, mutta kysyntä jatkunee hyvänä

Sahatavaran hinta nousi jopa kolminkertaiseksi ja romahdutti autotalliyrityksen kannattavuuden: "Olen ollut alalla vuosikymmeniä, eikä koskaan ole nähty mitään vastaavaa"