Metsä

Yhteismetsäpäivät järjestetään Oulussa

Tapahtuma pidetään kymmenettä kertaa.
Pekka Fali
Vuoden 2018 lopussa Suomessa oli 460 yhteismetsää ja niiden yhteispinta-ala oli 671 400 hehtaaria.

Joka kolmas vuosi järjestettävät yhteismetsäpäivät järjestetään tänä vuonna Oulussa 4.–5. huhtikuuta.

Ohjelma pureutuu kysymyksiin, minkälainen yhteismetsä on sijoituskohteena sekä minkälaisia liiketoimintamahdollisuuksia on yhteismetsissä.

Lisäksi keskustellaan puun riittävyydestä ja yhteismetsän arvottamisesta, kertoo järjestelytoimikuntaan kuuluva Posion yhteismetsän toiminnanjohtaja Markus Laatikainen.

Toisena seminaaripäivänä keskitytään muun muassa ilmastonmuutokseen ja sen vaikutuksiin.

Laatikainen toivoo paikalle erityisesti uusia yhteismetsiä. Ilmoittautuminen Oulun kaupunginteatterissa järjestettävään tapahtumaan päättyy 15.2.

Yhteismetsäpäivät järjestetään vuoroin Etelä- ja Pohjois-Suomessa. Viimeksi ne olivat Lahdessa vuonna 2016 ja sitä ennen Levillä 2013.

Vuoden 2018 lopussa Suomessa oli 460 yhteismetsää ja niiden yhteispinta-ala oli 671 400 hehtaaria.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Yhteismetsillä on jo paineita yhdistyä – yhteismetsäpäivillä peräänkuulutettiin dynaamisuutta

10. yhteismetsäpäivät järjestetään Oulussa

Posion yhteismetsä sijoittaa Kemijärven biotehdashankkeeseen