Metsä

Aarre: Suomen vanhimmat suot syntyivät noin 10 000 vuotta sitten – Tiesitkö, että uusia soita syntyy vieläkin?

Suomen metsät ovat luontaisesti erilaisten pikkusoiden tiheästi täplittämiä. Ne ovat kaikin tavoin suojelun arvoisia.
Heikki Willamo
Kallionjyrkänteen ja osittain avoimen korpilaikun muodostama kokonaisuus on monimuotoisuuden kannalta arvokas. Siinä kohtaavat kaksi erityistä elinympäristöä.

Osa soistamme on syntynyt jo jääkauden jälkeisinä vuosituhansina, mutta kostea ilmastomme suosii edelleen uusien, varsinkin pienempien suolaikkujen syntymistä. Se voi tapahtua periaatteessa kahdella tavalla: pienten lampien umpeenkasvuna tai kangasmaan painanteiden, erilaisten tulvamaiden ja maanousemarantojen soistumisena.

Metsälampia reunustaa usein rahkasammalvyö, joka kasvaa patjana veden pinnalla. Hitaasti mutta varmasti patja levittäytyy peittäen lopulta koko lammen – syntyy suo. Vettä huonosti läpäisevällä maaperällä rahkasammalta kertyy notkojen kosteille ja varjoisille pohjille. Paksuneva kerros synnyttää turvetta, joka pidättää vettä entistä paremmin ja maaperä kostuu vaikeuttaen puiden kasvua ja hengissä säilymistä. Näistä pienimmät ovat vähäisiä painanteita, suurimmat laaksojen pohjia.

Metsätaloutta varten soita on ryhdytty ojittamaan, mikä on johtanut niiden rajuun vähenemiseen erityisesti Etelä-Suomessa. Pohjoisessa tilanne on huomattavasti parempi, mutta sielläkin jokainen ojittamaton suo on tärkeä suojelun kohde.

Ojittamattomana säilynyt suo on lähes aina ollut myös kaiken muun ihmistoiminnan ulkopuolella. Näin suot ovat kutakuinkin viimeisiä keitaita, joissa luonto näyttäytyy sellaisena, jollaiseksi se ilman ihmisen ohjausta on muokkaantunut.

Metsien pienet suot jaotellaan karkeasti kolmeen ryhmään. Nevat ovat puuttomia, korvet ja rämeet puustoisia soita. Pohjakasvillisuuteen perustuva luokitus taas jakaa metsien suot rahkasoihin, isovarpuisiin tai tupasvillaisiin soihin sekä lyhytkortisiin tai puolukkaisiin soihin. Koska Suomi on soiden luokituksen luvattu maa, jakaantuu näistä jokainen vielä kolmesta kuuteen alatyyppiin.

Nevat ovat varpujen tai heinien peittämiä, puuttomia avosoita. Ne ovat pikkusoista märimpiä, parhaita rikastuttaa jokunen avovesilampare. Lampien rantasuot sekä umpeenkasvaneet lammet ovat useimmiten rahkanevoja, joita peittää avosoiden kasvillisuus.

Puustoisista soista rämeet ovat mäntyvaltaisia, korvet kasvavat valtaosin kitukuusta, jossa sekapuuna on usein myös koivua. Kaikkein parhaita ja monimuotoisuuden kannalta arvokkaimpia ovat tervaleppäkorvet, joilla kosteutta hyvin sietävät lepät voivat kasvaa suhteellisen suuriksi ja komeiksi puiksi.

Lue Heikki Willamon koko juttu pienistä soista ja katso kuvat Aarteen sivuilta. Tiedätkö, mikä merkitys pienillä soilla on luonnon monimuotoisuudelle?

Aiheeseen liittyvät artikkelit

EU ei päätä jäsenmaiden hakkuumääristä – "Komissio ei sanele jäsenmaille, montako puuta metsässä tulee olla pystyssä"

Aarre: Voikukan kaikki osat ovat syötäviä – paras keruuaika alkaa olla nyt käsillä

Aarre: Ylenpalttinen kaskeaminen johti puupulaan ja herätti huolen metsien loppumisesta

MT PUUN HINTA
Tukki
päätehakkuu, koko Suomi
MT METSÄTILAN HINTA
Metsätilat
koko Suomi
MT PUUKAUPAN ARVIOINTI