Metsä

Harvestereita myytiin ennätysmäärä Suomessa – kuormatraktorien myynti laski

Suomen myydyin harvesteri oli viime vuonna Ponsse Scorpion.
Pentti Vänskä
Ponsse oli viime vuonna jälleen suosituin merkki Suomessa, vaikka markkinaosuus niiasi. Vieremällä tehtyjä hakkuukoneita myytiin 139 ja ajokoneita 101.

Uusien hakkuukoneiden eli harvesterien myyntimäärä nousi Suomessa viime vuonna 20 prosenttia, mutta ajokoneiden eli kuormatraktoreiden laski kahdeksan prosenttia.

Hakkuukoneista kauppoja tehtiin kolmannes enemmän kuin kuormatraktoreista.

Aiempina vuosina määrät ovat olleet paljon lähempänä toisiaan. Vuonna 2017 kauppoja syntyi jokseenkin yhtä paljon molemmista.

Viime vuonna Komatsun harvestereita myytiin 78 eli liki kaksinkertaisesti 40 ajokoneeseen verrattuna.

Komatsun markkinaosuus hakkuukoneissa oli Suomessa 25 prosenttia ja ajokoneissa 17 prosenttia.
 

Kaikkien valmistajien harvestereiden kysyntää vauhdittivat kasvaneet hakkuumäärät.

Hakkuukoneita myös tarvitaan suhteellisesti ajokoneita enemmän, kun hakkuut siirtyvät pienempirunkoisille harvennuksille ja pehmeille maille, joilla hakkuukoneen tuotos jää pienemmäksi kuin järeäpuustoisilla päätehakkuilla, Komatsu Forestin markkinointijohtaja Timo Korhonen sanoo.

Komatsun hittituotteeksi nousi viime vuonna erityisesti harvennuksille ja pehmeille maille kehitetty 8-pyöräinen 901xc.
 

Ponsse oli jälleen suosituin merkki Suomessa, vaikka markkinaosuus niiasi. Vieremällä tehtyjä hakkuukoneita myytiin 139 ja ajokoneita 101.

Suomen myydyin harvesteri oli Ponsse Scorpion/Scorpion King ja ajokone Ponsse Elk.

John Deeren hakkuukoneita rekisteröitiin 93 ja ajokoneita 70.

Logset myi Suomessa 14 kuormatraktoria, mutta ei yhtään harvesteria.
 

Puutavaralajimenetelmän koneita arvioidaan myydyn eniten Venäjällä noin 600–700. Ruotsissa kauppoja tehtiin hieman enemmän kuin Suomessa.

Ruotsissa rekisteröidään kuormatraktorit mutta ei hakkuukoneita.

Kuormatraktorien myynti laski viime vuonna Ruotsissa 17 prosenttia 274 koneeseen. Markkinoita hallitsi John Deere 38 prosentin osuudella.

John Deeren metsäkoneliiketoiminnasta Euroopassa vastaava Timo Ylänen arvioi, että kuormatraktorien kauppa jäi edellisvuodesta, koska valmistajat eivät pystyneet toimittamaan Ruotsiin enempää koneita.

Juttua korjattu 27.3. 2019 klo 17.53: Logset myi Suomessa 14 kuormatraktoria, ei 12, kuten aiemmin kerrottiin. 

Lue myös:

Metsäkoneita menisi maailmalle enemmän kuin niitä ehditään tehdä – talouden vauhdin hidastuminen ei näy tilauskirjoissa

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Metsäpalo sammuu nyt metsäkoneella – katso video, kuinka sammutus sujuu tositoimissa Taipalsaaren turvetuotantoalueella: "Erittäin hyvä paketti"

John Deere laajentaa tuotantoa Joensuussa vastaamaan huippukysyntään – metsäkoneita valmistuu kaikkien aikojen ennätysvauhtia

Katkonnan kiperät päätökset lähtevät moton kourasta – ohjelmointi ja mittalaitteet määrittävät metsänomistajan tilipussin painon

MT PUUN HINTA
Tukki
päätehakkuu, koko Suomi
MT METSÄTILAN HINTA
Metsätilat
koko Suomi
MT PUUKAUPAN ARVIOINTI