Metsä

Tee testi: Kuinka hyvin tunnet metsäkasvit?

Metsäkurjenpolvi, metsätähti ja kielo eivät ole ainoastaan kauniita metsäkukkia. Ne kertovat myös, miten ravinteikkaalla kasvupaikalla ollaan.
Jaana Kankaanpää
Metsäkurjenpolvi on Etelä-Suomessa tuoreen kankaan opaskasvi.

Niin sanottujen opaskasvien tunnistaminen on tarpeen esimerkiksi silloin, kun pohditaan, mitä puulajia paikalle on järkevää istuttaa tai minkä ikäisenä metsä kannattaa päätehakata.

Metsänhoidon professori A. K. Cajander loi opaskasvien tunnistamiseen pohjautuvan metsätyyppijärjestelmän yli sata vuotta sitten, ja samainen luokittelu on käytössä tänäkin päivänä. Cajanderin ura jatkui Metsähallituksen ylijohtajana ja kolmeen otteeseen myös pääministerinä.

Kasvupaikkatyypit ravinteikkaimmasta karuimpaan ovat lehto, lehtomainen kangas, tuore kangas, kuivahko kangas, kuiva kangas ja karukkokangas.

Rehevimpien kasvupaikkojen opaskasvit eivät menesty karummilla kasvupaikoilla – lehtomaisella kankaalla ei siis kasva lehdon opaskasveja. Lehdossa sen sijaan voi kasvaa karumpien paikkojen opaskasveja.

Käy kokeilemassa, miten hyvin tunnistat kymmenen Etelä-Suomessa tavallista metsäkasvia!

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Saatko edes sormesi koskettamaan seinää? Tällä helpolla liikkeellä testaat hartiaseutusi liikkuvuuden

Mietitkö, pitääkö ajoneuvollesi ottaa liikennevakuutus? Uusi testi auttaa

Tunnetko kotimaiset linnut? Testaa visassa oletko muna, untuvikko vai lintutietäjä!

MT PUUN HINTA
Tukki
päätehakkuu, koko Suomi
MT METSÄTILAN HINTA
Metsätilat
koko Suomi
MT PUUKAUPAN ARVIOINTI