Metsä

Metsäteollisuus varoittaa valtiota rajoittamasta puun tarjontaa

Veroratkaisuissa on otettava huomioon kilpailukyvyn säilyttäminen.
Markku Vuorikari
Teollisuuden investointien takia meille on tärkeää, että metsien käyttöä voidaan kasvattaa, toteaa Timo Jaatinen

Metsäteollisuus odottaa seuraavalta hallitukselta vakaata talouspolitiikkaa. Toimintaympäristön ennakoitavuuden säilyminen on metsäteollisuudelle tärkeää.

"Toivomme, ettei hallitus lähde kasvattamaan julkisia menoja. Samalla yritysverotuksen pitää pysyä hallinnassa", toteaa toimitusjohtaja Timo Jaatinen Metsäteollisuus ry:stä.

"Teollisuuden investointien takia meille on tärkeää, että metsien käyttöä voidaan kasvattaa. Valtion ei tule omilla toimillaan rajoittaa puun tarjontaa."

Työmarkkinasopua metsäteollisuus haluaa hakea edelleen vientivetoisesti ja liittokohtaisesti.

Toimintaympäristön ennakoitavuus kattaa energia- ja polttoaineverotuksen. Ne on pidettävä sellaisella tasolla, että Suomen kilpailukyky säilyy.

Jaatisen mukaan kahden edellisen hallituksen aikana on tehty töitä metsäteollisuuden toimintaympäristön ja kilpailukyvyn parantamiseksi. Samaan aikaan metsäteollisuus on tehostanut toimintaansa.

"Tulokset näkyvät. Metsäteollisuuden tuotanto on ennätystasolla. Auringonlasku on muuttunut auringon nousuksi", toteaa Jaatinen.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

EK valmis poistamaan energiaveroleikkurin jos sähkövero alennetaan EU-minimiin

Metsäteollisuuden viennin osuus kasvoi yli viidennekseen sellun vetämänä

Paperiliiton Vanhala ihmettelee hakkuiden rajoittajien sinisilmäisyyttä – puu hakataan varmasti jossakin päin maapalloa

MT PUUN HINTA
Tukki
päätehakkuu, koko Suomi
MT METSÄTILAN HINTA
Metsätilat
koko Suomi
MT PUUKAUPAN ARVIOINTI