Metsä

Hei – mitä lattatylppö tekee minun metsässäni?

Vanhojen metsien, järeiden puiden, haapojen ja lahopuun määrä on Etelä-Suomessa kasvanut viime vuosikymmeninä, Seppo Vuokko kirjoittaa.
Jorma Peiponen
Koivun pökkelöissä elävät lajit ovat runsastuneet. Taulakäävällä kokoustaan pitävät koivulatikat on kuvattu hakkuuaukon tekopökkelöllä.

Jos seuraa metsätaloutta ainoastaan julkisista tiedotusvälineistä, siitä saa kumman kuvan: silmitöntä luonnon hävitystä rahanhimo silmissä.

Totuus on kuitenkin aivan toinen. Metsän käyttö on tarkoin säädeltyä ja luonnon monimuotoisuuden ylläpito on olennainen osa metsänhoitoa!

Uhanalaisten lajien listaa käytetään jatkuvasti metsätalouden arvostelun pohjana, mutta sitä luetaan kuin piru raamattua: katsotaan vain taulukoiden lukuja – ai ai kuinka paljon metsissä onkaan uhanalaisia lajeja.

Jos paneutuu uhanalaisten lajien luetteloon laji lajilta, huomaa, että metsän eläinten, kasvien ja sienten uhanalaiskehitys on jo taittunut parempaan suuntaan: yhä useampia lajeja poistuu uhanalaisten listalta tai niiden uhanalaisuuden aste lievenee.

Tehostunut tutkimus kaivaa listalle uusia lajeja, joiden olemassaolosta ei aina ole aikaisemmin edes tiedetty!

Uhanalaisselvityksistä kerrottaessa pitäisi kiinnittää paljon enemmän huomiota niihin lajeihin, joiden tilanne on kohentunut. Juuri ne osoittavat, mitkä hoitotoimet ovat olleet tuloksellisia.

Kun metsälakia uudistettiin 1997, monimuotoisuuden turvaaminen oli yksi tärkeimmistä tavoitteista. Oman lisänsä luontoarvojen huomioonottamiseen toi sertifiointi. Uudistuksesta on jo reilut kaksikymmentä vuotta, mutta kattavia selvityksiä ei sen vaikutuksista ole tehty.

Yksittäiset havainnot ja uhanalaisten listakin osoittavat, että metsälajistolla menee nyt paljon paremmin kuin vuosikymmeniä sitten.

Aluksi monia metsänomistajia kummastuttivat hakkuuaukolle jätetyt pystyyn kuolleet puut, elävien puiden ryhmät ja muutaman metrin korkeudelta katkaistut puun tyngät.

Pahimmillaan metsänomistaja kävi korjaamassa jättöpuut polttopuuksi ja manaili huonosti toteutettua hakkuuta. Nykyään ainakin valtaosa metsänomistajista ymmärtää, ettei niitä sinne turhaan jätetä.

Erityisen menestyksellistä on ollut koivujen suosiminen jättöpuuryhmissä ja tekopökkelöissä. Lahoissa koivuissa ja niiden käävissä elävät lajit kuten mustahälvikäs, täplämustakeiju ja kääpäpimikkä ovat runsastuneet nimenomaan säästöpuiden ja tekopökkelöiden ansiosta.

Kun haapaa ei enää hävitetä, vaan arvostetaan monimuotoisuuden lisääjänä, ovat myös useat haavalla elävät lajit kuten lattatylppö sekä haapa- ja helojäärä runsastuneet. Aiemmin vain Ahvenanmaalla elänyt mäihäkaarnakuoriainen on levittäytynyt manteren puolellekin.

Koirailla on varsinaiset vappukemut paksuun kuoreen kaiverretun onkalon sisällä, missä yksi tai kaksi koirasta pitää seuraa kymmenille naaraille!

Hakkuuaukkojen säästöhaavat ovat olleet pelastuksena myös haavanjalosoukolle. Varhaisimmissa uhanalaisarvioinneissa sitä pidettiin erittäin uhanalaisena, mutta nyt se on pelastunut uhanalaisten listalta silmällä pidettävien joukkoon.

Pystyyn jätetyt havupuukelot ovat useiden kovakuoriaisten, muun muassa viherjalokuoriaisen turvana. Rohkaisevia esimerkkejä on muissakin eliöryhmissä kuten käävissä ja kultapistiäisissä.

Kelot ovat myös myyrävahteina toimivien haukkojen ja pöllöjen tähystyspaikkoja.

Säästöpuiksi käyvät kaikki puulajit, mutta erityisen arvokkaita ovat ne, joita metsässä on vähän: pihlaja, raita, haapa ja tietenkin jalot lehtipuut siellä, missä niitä on. Arvokkaita ovat myös järeät ja vanhat, jo lahovikaiset puut lajista riippumatta.

Jokaisella puulajilla on omia seuralaisia, niin puiden eläessä kuin niiden lahotessakin.

Säästöpuiden ansiosta nimenomaan avoimien ja lämpimien paikkojen lajisto on elpynyt. Sen sijaan pitkälle lahonneen järeän puun ja vanhan metsän lajisto toipuu hitaammin. Korpien, lehtojen ja muiden poikkeavien elinympäristöjen turvana on metsälain 10 pykälä erityisen arvokkaiden luontokohteiden säästämisestä.

Sen vaikutus lajien uhanalaisuuteen ja menestymiseen näkyy vähitellen vuosikymmenten mittaan: vanhoja metsiä, järeitä puita ja vanhaa lahopuuta saamme vain odottamalla.

Vaikka metsälajien uhanalaisuuden syyksi esitetään ”tehometsätaloutta” millä tarkoitetaan nykyistä kasvatus- ja päätehakkuisiin perustuvaa menetelmää, varsinaiset synnit on tehty jo vuosikymmeniä sitten. Vanhojen metsien, järeiden puiden, haapojen ja lahopuun määrä on Etelä-Suomessa kasvanut viime vuosikymmeninä, eikä suinkaan vähentynyt.

Olisi kohtuullista, että metsätalous saisi jatkuvan sättimisen ohella edes joskus myös tunnustusta luonnonsuojeluväen taholta monimuotoisuutta lisäävistä toimistaan!

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kuolleet lehdet ravitsevat maan

Brexit pitää metsäyhtiöitä varpaillaan – sopimukseton ero tarkoittaisi lisätulleja puutuotteille

Ruotsalaisyhtiön tuloskunto ei petä – SCA porskuttaa kärjessä, IP tulee hännillä

MT PUUN HINTA
Tukki
päätehakkuu, koko Suomi
MT METSÄTILAN HINTA
Metsätilat
koko Suomi
MT PUUKAUPAN ARVIOINTI