POSTIN LAKKO: MT:n artikkelit ja näköislehti nyt kaikkien luettavissa ilmaiseksi – näköislehteen pääset tästä
Metsä

Maastopalot havaitaan nopeasti lentotähystyksellä

Tänä vuonna lentoja on tehty 206 ja niillä on havaittu 53 paloa.
Jouko Anttila
Kesäkuun loppuun mennessä lentotähystyksellä havaittiin 53 maastopaloa.

Lentotähystys on kätevä tapa maastopalojen havaitsemiseen. Mitä nopeammin sammutukseen päästään, sitä pienemmäksi paloala jää.

Metsäpalojen lentotähystys kattaa koko Suomen ja sillä pyritään ehkäisemään maastopalojen leviäminen suureksi. Maastopaloiksi luokitellaan metsäpalojen lisäksi ruohikkopalot ja turvetuotantoaluepalot.

Tähystyslennot käynnistyivät huhtikuussa lumen sulamisen jälkeen. Ne ovat laajentuneet kesän edetessä Etelä- Suomesta Pohjois-Pohjanmaalle.

Kesäkuun loppuun mennessä lentoja on ollut 206 kappaletta. Niillä on havaittu paloja 53 kertaa ja opastettu pelastustoimen yksiköitä 16 kertaa palopaikalle.

Viime vuonna, joka oli toiminnan kannalta poikkeuksellinen, lentoja oli vastaavaan aikaan suoritettu jo yli 900 kappaletta.

Lennolle lähdetään, kun Ilmatieteenlaitoksen määrittelemä metsäpaloindeksi nousee yli 4,1 tai 4,3. Indeksin noustessa yli 5,4 reitti lennetään kaksi kertaa päivässä.

Tarpeen vaatiessa tehdään myös epäselvien savuhavaintojen tarkistuslentoja.

Lisäksi lentokoneita käytetään myös pelastustoimen muihin tiedustelu- ja johtamistehtäviin. Tällaisia tehtäviä voivat olla esimerkiksi sammutustoiminnan johtolennot, kun paikalla on yksi tai useampi sammutushelikopteri.

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston tehtävänä on järjestää metsäpalojen lentotähystys koko Suomessa. Lentotähystystä tehdään 22 reitillä ja palveluntuottajana on yleensä paikallinen ilmailukerho tai ilmailualan yritys.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Hirmuhelle kiihdyttää maastopaloja Australiassa – MM-ralli peruttiin, Hyundaille valmistajien mestaruus

Kaliforniaan julistettiin hätätila maastopalojen riehuessa

Maastopalot reihuvat ympäri Kaliforniaa – Los Angelesin seudulta evakuoitu 50 000 ihmistä

MT PUUN HINTA
Tukki
päätehakkuu, koko Suomi
MT METSÄTILAN HINTA
Metsätilat
koko Suomi
MT PUUKAUPAN ARVIOINTI