Metsä

Lukijalta: "Moni metsänomistaja pohtii, pitäisikö hänen osaltaan kustantaa ökyhuvilan omistajan kakkosasunnon talviaurauksen kustannukset"

Simo Hannelius ottaa yliökirjoituksessaan kantaa haja-asutusalueiden tiemaksuihn.
Pasi Leino
"Ilmastonmuutos on lisännyt maamme eteläosissakin aurausten tarvetta, ja niiden kustannukset ovat olleet monen yksityistien alueella yli puolet tienpidon vuosikustannuksista."

Uusi yksityistielaki selkeyttää haja-asutusalueilla asuvien ja metsänomistajien tiemaksuja.

Nyt on syytä arvioida ja tarkistaa maksuperusteita. Maanmittauslaitoksen suosituksista saadaan niille lähtökohdat, vaikka laskennan lähtökohtia ei periaatteessa muutettu.

Yksityisteitä on 350 000 kilometriä, josta metsäauto­teitä 120 000 ja muita metsä- ­ja lomapaikoille johtavia teitä 110 000 kilometriä. Hoidosta vastaavat yksityiset kiinteistönomistajat vuotuisilla tiemaksuilla.

Laki velvoittaa maksamaan arvioidut kunnossapidon kustannukset ja mahdolliset perusparannukset, ja ne ovat ulosottokelpoisia.

Teitä käyttäviä on paljon: loma-asukkaita yli 500 000 ja metsänomistajia yhteisomistukset mukaan lukien vähintään 600 000.

Tienpidon kustannukset arvioidaan tieyksikköjen perusteella ja osakkaan saaman hyödyn mukaan.

Siihen vaikuttavat kohteen käyttö ja matkan pituus suhteellisena painolukuna, tonni­kilometrinä. On selvää, että arviointi edellyttää harkintaa ja viranomaisten suosituksia, joten perusteet ovat suuntaa antavia.

Lisäksi tulee maksettavaksi perusmaksu, joka kattaa yhteisen hallinnon.

Tärkeintä on, että tieyksiköt ovat likimain oikeissa suhteissa keskenään. Vaikeinta on arvioida tien käyttöä elinkeinon eli metsätalouden sekä virkistyksen ja loma-asutuksen tarpeiden välillä.

Metsäalueet arvioidaan metsä­talouden mukaan: metsän kasvuna ja odotettavana hakkuukertymänä. Se tarkoittaa metsämaan pinta-alaa, joka oli perusteena aiemmassa metsän pinta-alaverotuksessa. Pinta-­alaan ei siis luettaisi heikosti kasvavia kitu- eikä joutomaita.

Kaavoitus on vähentänyt niin ikään talousmetsien pinta-alaa, josta on poistettu monia suojelukohteita. Mikäli niiden käyttö ei vaadi liikennöintiä, nekin tulisi vähentää tieyksiköistä. Tällaisia kohteita ovat esimerkiksi, muinaisrantojen suojelumetsät, joilla puiden kaato on kielletty. Myös määräaikaiset ja pysyvät Metso-alueet kuuluvat näihin.

Metsien sertifiointi puukaupan ehtona merkitsee käytännössä sitä, että suurimmat metsäyhtiöt eivät osta rantavyöhykkeiltä puita. Kun nekin ovat pois hakkuukertymästä, tämä tulisi sisällyttää laskelmaan tieyksiköistä.

Maanmittauslaitos tullee tarkistamaan suosituksiaan, nämä hakkuumahdollisuuksia pienentävät tekijät otettaneen huomioon.

Tiestö on välttämätön edellytys kiinteistöjen käytölle ja turva omaisuudelle. Se nostaa omaisuuden arvoa, jos joutuu tilansa myymään.

Puukauppakaan ei onnistuisi, jos kuljetukset takkuavat, ja kantohinta jää pieneksi. Nykyinen metsänhoito edellyttää hyviä tieyhteyksiä. Samoin tiestöstä on apua tuhojen torjunnassa, jos metsäpalo osuu alueelle.

Tienpidon kustannukset kertyvät kesäkauden lanauksesta, höyläyksestä, sorastuksesta, vesakontorjunnasta ja niitosta. Ympärivuotisessa käytössä tarvitaan lumen poistoa.

Ilmastonmuutos on lisännyt maamme eteläosissakin aurausten tarvetta, ja niiden kustannukset ovat olleet monen yksityistien alueella yli puolet tienpidon vuosikustannuksista.

Metsänomistajien ja loma-­asukkaiden välille aiheutuu ristiriitoja helposti rantakaava-alueilla, joilta on myyty paljon rantaan rajoittuvia tontteja.

Metsänomistajat ovat vähemmistönä, jos tiekunnan vuosikokouksessa joudutaan äänestämään. Laki suojaa silloin vähemmistöläisiä.

Osakkaat ovat yhdenvertaisessa asemassa, ja oikeusturva on uuden lain mukaan parantunut. Samoin mahdollisissa etujen ristiriidoissa on määräys esteellisyydestä.

Yleisin riidan aihe on tien talviauraus: pidetäänkö tie koko ajan ajettavana ja jaetaanko kaikki kustannukset kunkin kiinteistön tiemaksujen mukaan. Moni metsänomistaja pohtii, pitäisikö siis hänen osaltaan kustantaa ökyhuvilan omistajan kakkosasunnon käytöstä talviaurauksen kustannukset.

Tielaki lähtee siitä, että kustannukset arvioidaan sen hyödyn mukaan, jonka tie kullekin osakkaalle katsotaan tuottavan.

Kiinteistöt luokitellaankin käytön mukaisiin luokkiin: kesäkäyttö, ympärivuotinen käyttö ja käyttö kakkosasuntona. Jos tätä ei oteta huomioon, tästä hyötyvät nyt eniten tietä käyttävät ja talviaurausta vaativat.

Koska metsänomistajat käyttävät tilojaan vähän talvisin, kustannukset kaatuisivat metsätalouden harjoittajille sekä kesäkäyttäjille.

Maksuperusteiden laadinta on haasteellista. Maanmittauslaitos on se viranomaistaho, joka laatii suositukset, miten menetellä. Silti perusteissa on aina tulkinnanvaraisuutta.

Suomen tieyhdistys on taho, joka on laatinut ja ohjeistanut käytäntöä niin, että vältyttäisiin kalliilta oikeudenkäynneiltä. Kuntien tielautakunnat on lakkautettu ja riita-asiat joudutaan viemään alioikeuksiin.

Simo Hannelius

Metlasta eläköitynyt tutkija ja metsän­omistaja

Kauniainen 

Lue MT:n kaikki mielipidekirjoitukset

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Tempoileva tukipolitiikka ja byrokratia lamaannuttavat tiekunnat

Metsänomistajista talviaurausten maksajia?

Saako mökkitien sulkea lukittavalla puomilla? Näin vastaavat poliisi ja pelastuslaitos

MT PUUN HINTA
Tukki
päätehakkuu, koko Suomi
MT METSÄTILAN HINTA
Metsätilat
koko Suomi
MT PUUKAUPAN ARVIOINTI