Metsä

Unto Hämäläinen: "Kaksi tuttua miestä joutui merkilliseen tilanteeseen kesämökillä – sitten paljastui karu totuus teloituksista"

"Lupalaput kertoivat, miten kulloinenkin vallanpitäjä oli sisällissodan aikana valvonut kulkemista."
Riitta Ryynänen
Kälviällä syntynyt Jooseppi Tikkanen oli yksi sisällissodassa kaatuneista. Luoti meni lakista läpi.

Politiikan toimittaja Unto Hämäläinen kertaa kolumnissaan Suomen sisällissotaan johtaneita syitä ja sen seurauksia. Hän kuuli vanhalta työtoveriltaan pysäyttävän tarinan, joka sai hänet kertaamaan aihetta tarkemmin.

"Kaksi tuttua miestä, toinen historiantutkija ja toinen toimittaja, joutuivat merkilliseen tilanteeseen. Historiantutkija oli käymässä toimittajan kesämökillä ja havaitsi seinällä taulun, johon oli lasin alle kiinnitetty kolme vanhaa asiakirjaa", Hämäläinen kirjoittaa.

"Historiantutkija kysyi, mitä ne olivat. Toimittaja kertoi tallettaneensa suvussa säilyneet kolme lupalappua, joita hänen isoäitinsä oli tarvinnut talvella ja keväällä 1918 kulkiessaan Helsingin ja Haminan väliä."

"Lupalaput kertoivat, miten kulloinenkin vallanpitäjä oli sisällissodan aikana valvonut kulkemista. Niistä ensimmäisen oli antanut Helsingin poliisi, toisen punakaartin esikunta ja kolmannen suojeluskunnan esikunta."

Kävi ilmi, että kummankin miehen isoäitien isät olivat sisällissodan loppuvaiheissa olleet Kymenlaaksossa, Hämäläinen kertoo.

"Toimittajan isoäidin isän olivat punaiset surmanneet huhtikuun lopulla. Tutkijan isoäidin isä oli ollut punaisten joukoissa."

Miehet selvittivät arkistoista, olivatko esi-isien tiet kenties kohdanneet.

"Paljastui karu totuus: tutkijan isoäidin isä oli ollut teloittamassa toimittajan isoäidin isän."

"Hyvin ei käynyt teloittajallekaan. Hän pakeni Venäjälle, joutui 1930-luvulla Stalinin vainojen kohteeksi, vangittiin ja katosi monien toveriensa tavoin Neuvostoliiton historian hämärään."

"Kun kuulin vanhan työtoverin kertovan tämän tarinan, kylmät väreet kulkivat selkäpiissä. Piti kerrata, mitä silloin sata vuotta sitten tapahtui."

Miten tapahtumat etenivät ja miten Suomi selvisi? Lue Unto Hämäläisen koko kolumni:

Demokratia auttoi Suomen pelastamaan itsensä

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Sisällissodan vainajia kaivetaan esiin Heinolassa: Versowoodin alueen joukkohaudan koetutkimukset alkavat

Unto Hämäläinen vetosi Stalinin vainojen 20 000 suomalaisuhrin kohtalon selvittämiseksi: tutkijoilta myönteinen vastaanotto

Demokratia auttoi Suomen pelastamaan itsensä

MT PUUN HINTA
Tukki
päätehakkuu, koko Suomi
MT METSÄTILAN HINTA
Metsätilat
koko Suomi
MT PUUKAUPAN ARVIOINTI