Metsä

Pedot ovat puiden ystäviä – hyönteiset syövät enemmän metsän kasveja kuin hirvet ja kauriit konsanaan

Metsässä puut ovat tärkeimpiä uuden ravinnon tuottajia. Siksi niillä on kiusana iso joukko syöjiäkin.
Jorma Peiponen
Hietapistiäinen raahaa lamauttamaansa perhostoukkaa jälkeläistensä ravinnoksi.

Lukuisat eläimet syövät puun eri osia – lehvästöä, runkoa ja juuria. Pedot ja loiset estävät puun syöjiä runsastumasta kaiken tappaviksi tuholaisiksi.

Metsässä puut ovat tärkeimpiä uuden ravinnon tuottajia. Siksi niillä on kiusana iso joukko syöjiäkin. Vaikka hirven ja kauriiden aiheuttamat vauriot ovat näkyvimpiä, pienet otukset, ennen muuta hyönteiset, syövät paljon enemmän metsän kasveja kuin hirvet ja kauriit konsanaan.

Hyönteisten lisääntymiskyky on hämmästyttävä. Jos yhden talvehtineen kirvan kaikki jälkeläiset selviäisivät hengissä, syksyllä kirvoja olisi miljoonia. Jos kesä on niin lämmin, että kirjanpainaja ehtii lisääntyä kahdesti, yhdellä pariskunnalla olisi jo tuhansia jälkeläisiä.

Tämän suunnattoman jälke­läistuotannon tyrehdyttävät pedot ja loiset niin tarkoin, että pitkällä aikavälillä kasvinsyöjien määrä pysyy suurin piirtein samana.

Vuosien välillä on kyllä eroja. Usein kannanvaihtelu on aaltomaista, jolloin tuholaisen runsasta esiintymistä seuraa useamman vuoden aallonpohja. Pedot ja loiset ovat siis metsän­omistajan ystäviä, sudesta aina hitusmaisen pieniin petopunkkeihin.

Kun puhutaan pedoista, yleensä ajatellaan susia, karhuja ja ilveksiä. Metsän kannalta tärkeämpiä ovat kuitenkin paljon pienemmät pedot, joista pienimmät ovat niin vähäisiä, ettei niitä edes näe ilman luppia tai mikroskooppia.

Unohdamme helposti, että tutut pikkulinnut – tiaiset, siepot, kertut, pajulinnut – ovat petoja: nehän syövät valtaosin hyönteisravintoa. Pikkulinnut ovat merkittäviä puiden suojelijoita, koska ne saalistavat latvuksissa olevia hyönteisiä.

Pyrstötiaisen merkitys voi olla kokoaan suurempi, sillä se syö talvella ennen muuta kirvojen munia. Jokainen pakkaspäivän eineeksi päätynyt kirvanmuna merkitsee miljoonia syntymättä jääviä kirvoja.

Vielä suuremman määrän hyönteisiä ja muita pikkueläimiä syövät lintujakin pienemmät pedot: hyönteiset, hämähäkit ja petopunkit. Osa niistä liikkuu lat­vuksissa, osa varvikossa ja sammalikossa, mutta merkittävä määrä pedoista elää maaperässä.

Erilaisilla pedoilla on kullakin oma tehtävänsä metsäluonnossa. Susi vähentää hirvieläimiä, pöllöt, haukat, kärpät ja lumikot verottavat myyräkansaa, hyönteiset, hämähäkit ja punkit saalistavat itsensä kokoisia tai itseään pienempiä kasvinsyöjiä.

Saaliseläimillä on lukuisia keinoja vältellä ateriaksi joutumista.

Jos kasvinsyöjällä on tehokas puolustus – se on myrkyllinen, pahanmakuinen tai hyvin piilossa – se on turvassa yleispedoilta. Silloin sitä saalistavat juuri sen elämäntapoihin erilaistuneet pedot.

Ritariperhosen toukat jäävät syömättä pikkulinnuilta mutta eivät ole turvassa lois­hyönteisiltä. Tavalliset leppäpirkot ohittavat kilpensä alle kätkeytyneet kilpikirvat, mutta kuutäpläpirkko laiduntaa kirvatiheikössä kuin lehmä laitumella.

Puun kuoren alla tai puuaineksessa elävät hyönteiset ovat suojassa pikkulinnuilta, mutta lukuisat petohyönteiset tunkeutuvat niiden omaan elin­ympäristöön.

Hyvä suojaväri kätkee kasvinsyöjän: raidallista mäntykiitäjän toukkaa on vaikea huomata neulasten joukosta. Jotkut eläimet ovat naamioituneet – kehittyneet aikojen myötä vaarallisen näköisiksi. Monet kukkakärpäset ovat keltamustaraitaisia kuin ampiaiset.

Horsmakiitäjän toukalla on suuret silmäkuviot eturuumiissaan niin, että harmiton kasvinsyöjä näyttää vaaralliselta pedolta. Useat yöllä lentävät hyönteiset pudottautuvat maahan, kun ne kuulevat lepakoiden ääniä.

Sama suojautumisen tarve koskee petoja: pienemmät pedot ovat isompien ruokaa. Suden ei tarvitse vältellä kuin ihmistä ja varoa ärhentelemästä karhulle.

Kettu on jo saalis sudelle ja ilvekselle, helmipöllö viirupöllölle, hämähäkit ovat monien lintujen ja hyönteisten ruokaa; joskus on syytä varoa lajitovereitakin.

Siksi myös pedot tarvitsevat suojavärejä. Ympäristön mukainen asu auttaa saalistuksessakin.

Yleensä peto ei tuhoa saalis­eläintään loppuun. Kun saalis­eläimen kanta romahtaa kovin harvaksi, saalistus vaikeutuu niin, että saalistaja joko menehtyy nälkään, vaeltaa muualle tai vaihtaa saalistuksen kohdetta.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Purevat hyönteiset vaivaavat monia lehmiä – tutkijat löysivät ongelmaan ratkaisun Afrikan savanneilta

Pientareet ovat hyönteisille elintärkeitä: "Pajuja ja voikukkia ei kannata niittää"

Näin havainnoit pellon eliöitä kotikonstein – lue asiantuntijoiden vinkit

MT PUUN HINTA
Tukki
päätehakkuu, koko Suomi
MT METSÄTILAN HINTA
Metsätilat
koko Suomi
MT PUUKAUPAN ARVIOINTI