Stora Enson yt-neuvottelut päättyivät: Anjalan paperitehtaan koko henkilöstö voidaan lomauttaa tarvittaessa - Metsä - Maaseudun Tulevaisuus
Metsä

Stora Enson yt-neuvottelut päättyivät: Anjalan paperitehtaan koko henkilöstö voidaan lomauttaa tarvittaessa

Lomautusmahdollisuus koskee tehtaan noin 300 työntekijää.
Kari Salonen
Anjalan tehtaalla työskentelee noin 300 henkeä.

Metsäyhtiö Stora Enso on saanut päätökseen yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut Anjalan paperitehtaalla Kouvolassa.

Lopputuloksena yhtiö voi tarvittaessa lomauttaa tehtaan henkilöstöä enintään 90 päiväksi lokakuun lopun ja toukokuun lopun välisenä aikana.

Lomautuksen mahdollisuus koskee tehtaan koko henkilöstöä. Anjalan paperitehtaalla työskentelee noin 300 henkilöä.

Tehtaanjohtaja Ari Johansson kertoo Ylen haastattelussa, että koko henkilöstöä ei kuitenkaan ole tarkoituksena lomauttaa: "Lomautuksia on tarkoitus toteuttaa tarvittaessa, esimerkiksi tilausvirran perusteella."

Mahdollisia lomautuksia yhtiö perustelee markkinatilanteen heikentymisellä ja paperin kysynnän kehittymisen epävarmuudella.

Stora Enson Anjalankosken tehtaisiin kuuluu Anjalan paperitehdas sekä Inkeroisten kartonkitehdas, jossa yt-neuvottelut käytiin keväällä.

Anjalan paperitehtaalla valmistetaan päällystettyä ja päällystämätöntä kirjapaperia, aikakauslehtipaperia ja parannettua sanomalehtipaperia.

Yt-neuvottelujen päättymisestä kertoi ensimmäisenä Yle.

Lue myös:

Stora Enso yt-neuvottelee lomautuksista Anjalan paperitehtaalla – syynä heikentynyt markkinatilanne

Lue lisää

Jo toinen lomautuskierros: Metsäteknologiayhtiö Kesla jatkaa lomautuksia vuoden loppuun saakka

Stora Enson hanke puisesta pääkonttorista etenee – finaaliin kuusi ehdokasta

Saga Furs aikoo karsia kolmanneksen kuluistaan – turkisten huutokauppayhtiö aloittaa yt-neuvottelut

Stora Enso kannustaa metsänomistajia lisäämään lahopuuta metsissä – tavoitteena on kaksinkertaistaa tekopökkelöiden määrä