Metsä

Puupohjaista tekstiilikuitua kehittävän Spinnovan pilottilinja käy Jyväskylässä – teollinen laitos voi nousta brasilialaisen Suzanon sellutehtaan viereen

Kuituteknologiayhtiö Spinnova sai omistajiltaan kerättyä 11 miljoonaa euroa, mikä varmistaa hankkeen etenemisen kaupalliseen vaiheeseen.
Petteri Kivimäki
Spinnovan suunnitelmat perustuvat pitkälle eukalyptussellun käyttöön tekstiilikuidun raaka-aineena. Jyväskylässä kotipaikkaansa pitävän yhtiön suurin omistaja on brasilialainen sellujätti Suzano.

Kuituteknologiayhtiö Spinnova otti merkittävän askeleen kohti yhtiön kehittämän puupohjaisen tekstiilikuidun kaupallistamisvaihetta, kun se sai kerättyä 11 miljoonan euron sijoitukset omistajiltaan.

"Tällä rahoituksella on tarkoitus päästä eteenpäin niin pitkälle, että saamme optimoitua teknologiamme ja löydämme ne ensimmäiset kaupalliset tuotteet, joille meillä on jo asiakkaat olemassa", Spinnovan toimitusjohtaja Janne Poranen sanoo.

Investointipäätös teollisen koon tuotantolaitoksesta on tavoitteena tehdä Porasen mukaan seuraavan 1–2 vuoden aikana.

Spinnovan strateginen kumppani ja suurin yksittäinen omistaja on maailman suurin selluntuottaja, brasilialainen Suzano, joka valmistaa lyhytkuituista lehtipuusellua eukalyptuksesta.

Mahdollisen teollisen tuotantolaitoksen sijainti on Porasen mukaan vielä täysin auki.

"Hyvin potentiaalinen paikka on jossain Suzanon sellutehtaan kyljessä, mutta on myös muita vaihtoehtoja."

Spinnovan suunnitelmat perustuvat pitkälle eukalyptussellun käyttöön tekstiilikuidun raaka-aineena.

Spinnovan pilottilinja käynnistyi Jyväskylässä tämän vuoden alussa.

Pilotin kapasiteetti on Porasen mukaan 100 tonnia vuodessa ja se tuottaa kuitua yhteistyökumppanien testattavaksi.

Yhteistyökumppaneita ovat isot globaalit tekstiilibrändit. Niiden nimet on pääosin pidetty salassa.

Julkisuuteen on kerrottu, että Marimekko ja norjalainen ulkoilutuotteita valmistava Bergans ovat mukana kehitys- ja testaustyössä.

Teollisen koon tuotantolaitos olisi kapasiteetiltaan kymmeniä tuhansia tonneja. Sen tarkemmin Poranen ei suunnitelmia avaa, koska lopullinen koko riippuu teknologian ja tuotteen kehityksestä.

"Tässä vaiheessa voi sanoa, että investointikustannus ei olisi meille haaste, sillä kustannukset näyttävät kilpailukykyisiltä."

Spinnova kehuu teknologiansa olevan maailmassa ainutlaatuista.

"Me pystymme tekemään tekstiilikuidun jauhamalla sellutehtaalta tulevat sellukuidut mekaanisella jauhatuksella mikrokuiduiksi", Poranen selvittää.

Mikrokuidut ovat niin sanottua mikrofibrilloitua selluloosaa (mfc), josta voidaan kehrätä lankaa.

Muut sellupohjaiset tekstiilikuituteknologiat perustuvat liuotukseen ja kemikaalien käyttöön.

Spinnova voitti työ- ja elinkeinoministeriön vuonna 2015 järjestämän kansainvälisen biojalostamokilpailun. Yhtiön kotipaikka on Jyväskylässä.

Suzano hankki Spinnovasta ensimmäisellä rahoituskierroksella omistukseensa 18 prosenttia. Suzano kasvatti omistusosuuttaan toisella rahoituskierroksella, mutta nykyistä brasilialaisyhtiön osuuden suuruutta ei kerrota.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Tulevaisuudessa voit ehkä pukeutua olkivaatteisiin: "Tänä päivänä vehnänolki lähinnä hylätään tai jopa poltetaan pelloille"

Puukuitulankaa kehittävä Spinnova sai sijoituksen Brasiliasta

Video: Puukuidusta tehdyn langan läpimurto on nurkan takana

MT PUUN HINTA
Tukki
päätehakkuu, koko Suomi
MT METSÄTILAN HINTA
Metsätilat
koko Suomi
MT PUUKAUPAN ARVIOINTI