LUE NÄKÖISLEHTI: Postin lakon vuoksi kaikki MT:n artikkelit ja näköislehti luettavissa vapaasti
Metsä

Betoni vaihtui puuksi Kerimäellä – entisessä betonielementtitehtaassa jalostetaan nyt massiivipuulevyjä ja kootaan huoneistomoduuleja

Punkaharjun Puutaito hakee uutta kasvua puurakentamisesta. Levyistä syntyy myös kalusteita ja sisusteita.
Saara Lavi
Kerimäellä on valmistumassa huoneistomoduuli ensi kesän asuntomessuille Tuusulaan. Vastaavanlaisista moduuleista voidaan koota vaikkapa korkea puukerrostalo. ”Näin rakennuspaikalla voidaan saavuttaa erittäin merkittäviä työaikasäästöjä”, Punkaharjun Puutaidon tuotepäällikkö Tero Tirronen sanoo.

Punkaharjun Puutaito Oy aloitti pari vuotta sitten puuelementtien valmistuksen Kerimäellä.

Sopiva tila löytyi entisestä betonielementtitehtaasta.

”Muutimme tuotantohallin puuelementtitehtaaksi”, Punkaharjun Puutaidon tuotepäällikkö Tero Tirronen kertoo.

Rakennuksen historiasta muistuttaa vielä betonimylly hallin päädyssä.

Tero Tirronen omistaa yrityksen yhdessä toimitusjohtajana toimivan veljensä Janne Tirrosen kanssa. Yrityksen perusti 30 vuotta sitten veljesten isä.

Punkaharjun Puutaito valmistaa puuelementtien lisäksi kuormalavoja ja vanerisia rullanpäätulppia kartonkiteollisuudelle.

Punkalive-tuotemerkin alla syntyy huonekaluja, sisusteita sekä seinäverhouspaneeleja.

Uutta kasvua yritykselle haetaan Tirrosen mukaan puurakentamisesta. Nyt puuelementtien valmistus kattaa liikevaihdosta noin puolet.

Punkaharjun Puutaidon paikka rakentamisen ketjussa on metsäyhtiöiden valmistamien massiivipuulevyjen jalostus. Massiiivipuulevyt ovat viilupuuta (lvl) tai ristiinliimattua puuta (clt).

”Tavara tulee meille massiivipuulaattoina. Niistä koneistamme kokonaisuuksia puuelementeiksi ja kokoamme tulevaisuudessa myös huoneistomoduuleja.”

Puuelementit tai valmiit huoneistomoduulit toimitetaan rakennusliikkeille, jotka hoitavat rakennusten pystyttämisen.

Puutaito jalostaa levytuotteita Metsä Groupille, UPM:lle, Koskiselle ja Stora Ensolle.

Aivan lähistöllä sijaitsevat Metsä Groupin vaneri- ja lvl-tehdas Punkaharjulla sekä UPM:n vaneritehdas Savonlinnassa.

Stora Enson lvl-tehtaalle Varkauteen matkaa on noin 100 kilometriä ja Koskisen vaneritehtaalle Kärkölän Järvelään runsas 250 kilometriä.

Ristiinliimattuja clt-laattoja tulee muun muassa Crosslamilta Kuhmosta.

Tuotantohallissa Kerimäellä on valmistumassa huoneistomoduuli, joka toimii esittelytilana ensi kesän asuntomessuilla Tuusulassa.

Moduulin lattia on tehty lämpöeristetystä lattiaelementistä, jonka rakenne on lvl-levyä.

Samoin seinäelementit ovat massiivipuuta. Seinien eristeissä ei ole muovia lainkaan. Eristeenä niissä on puukuitua.

Seinät on pinnoitettu aidolla koivupinnoitteella.

Vastaavanlaisista moduuleista voidaan koota vaikkapa korkea puukerrostalo.

”Meillä kokonaisuus tehdään hyvin pitkälle valmiiksi. Näin rakennuspaikalla voidaan saavuttaa erittäin merkittäviä työaikasäästöjä”, Tirronen sanoo.

Saara Lavi
Punkaharjun Puutaidot valmistamat puuelementit tai kokonaiset huoneistomoduulit toimitetaan rakennusliikkeille, jotka hoitavat rakennusten pystyttämisen.

Punkaliven tuotteista esittelymoduulissa esimerkkejä ovat tuoli, säilytinkaluste sekä takkaklapien kanturi.

Kooltaan melkeinpä joka kotiin sopivien kalusteiden lisäksi Punkaliven tuotteisiin kuuluvat Tirrosen mukaan suuret projektitoimitukset, jotka toteutetaan asiakkaiden toiveiden ja mitoitusten mukaan.

”Olemme valmistaneet esimerkiksi ravintoloihin tiskejä ja tilanjakajia. Viimeksi meillä oli iso kalustetoimitus Nordic Business Forumiin Helsingin Messukeskukseen.”

Saara Lavi
Säilytinkalusteeksi sopiva soikiomainen pieni tynnyripöytä on suosituimpia Punkaliven tuotteita.

Punkaliven kaikki tuotteet kalusteista seinäverhouspaneeleihin tehdään Tirrosen patentoiman menetelmän mukaan massiivipuulevyä leikkaamalla ja liimalla.

”Suunnittelija piirtää viivan ja me leikkaamme sen mukaan.”

”Meille muoto ei ole rajoite, koska emme tarvitse puristusmuotteja. Meillä ei myöskään ole muotinvalmistuksen kustannuksia.”

Puutaidon tuotantolaitosten sijaintia Itä-Savossa Tirronen kehuu erinomaiseksi.

”Täällä ovat metsät ja levytehtaat. Täällä kannattaa tehdä myös jalosteet mahdollisimman valmiiksi.”

Yhteistyö sujuu hänen mukaansa hyvin Savonlinnassa toimivan Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Xamkin kanssa.

Hän odottaa paljon myös Tampereen yliopistossa käynnistyvältä hankkeelta, jossa tutkitaan puurakentamisessa käytettäviä eristeitä ja niihin liittyvää teknologiaa. Puutaito on mukana tutkimushankkeen ohjausryhmässä.

Lue myös:

Metsäklusteri kasvaa Savonlinnassa – pohjan luovat Andritz, Teknologiapuisto Noheva, Xamk ja Suomen suurin mekaanisen metsäteollisuuden keskittymä

Teknosavo säätää ja säästää puun kulutusta sellutehtailla – optisia mittajärjestelmiä valmistava yritys aikoo moninkertaistaa liikevaihtonsa lähivuosina

Metsä Groupin uusi viilupuu­linja Punkaharjulla ylitti odotukset: "Tehdas on pyörinyt vielä kovempaa, mitä kapasiteetti antoi odottaa"

Saara Lavi
Punkalive-tuotemerkin alla syntyy huonekaluja, sisusteita sekä seinäverhouspaneeleja.
Jukka Pasonen
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Punkaharjun Puutaito palkittiin Rantasalmi-palkinnolla – "Puuraaka-aineen käytön ekologisuus ja ekonomisuus ovat olleet yhtiön johtoajatuksina"

Metsäklusteri kasvaa Savonlinnassa – pohjan luovat Andritz, Teknologiapuisto Noheva, Xamk ja Suomen suurin mekaanisen metsäteollisuuden keskittymä

Metsä Groupin uusi viilupuu­linja Punkaharjulla ylitti odotukset: "Tehdas on pyörinyt vielä kovempaa, mitä kapasiteetti antoi odottaa"

MT PUUN HINTA
Tukki
päätehakkuu, koko Suomi
MT METSÄTILAN HINTA
Metsätilat
koko Suomi
MT PUUKAUPAN ARVIOINTI