LUE NÄKÖISLEHTI: Postin lakon vuoksi kaikki MT:n artikkelit ja näköislehti luettavissa vapaasti
Metsä

Punkaharjun Puutaito palkittiin Rantasalmi-palkinnolla – "Puuraaka-aineen käytön ekologisuus ja ekonomisuus ovat olleet yhtiön johtoajatuksina"

Puualan maineteosta vuosittain jaettavan palkinnon aiempien saajien joukossa on alan professoreita, arkkitehtejä ja yrityksiä.
Saara Lavi
Punkalive-tuotemerkin alla Punkaharjun Puutaito valmistaa huonekaluja, sisusteita sekä seinäverhouspaneeleja.

Punkaharjun Puutaito Oy sai tänä vuonna valtakunnallisen Rantasalmi-palkinnon, joka annetaan puualan maineteosta.

Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahaston myöntämä 20 000 euron palkinto "puun taidokkaasta taivutuksesta ja vastuullisesta valmistamisesta" luovutettiin tiistaina Mikkelissä.

Palkitsemisen perusteluissa todetaan, että Punkaharjun Puutaidon "tuotantoteknologioiden suunnittelussa puuraaka-aineen käytön ekologisuus ja ekonomisuus ovat olleet johtoajatuksina yhtiön koko kolmekymmenvuotisen toiminnan ajan".

Punkaharjulla ja Kerimäellä Savonlinnassa toimivan perheyrityksen johdossa ovat toimitusjohtaja Janne Tirronen ja tuotepäällikkö Tero Tirronen.

Punkaharjun Puutaito valmistaa puuelementtejä rakentamiseen sekä kuormalavoja ja vanerisia rullanpäätulppia kartonkiteollisuudelle. Punkalive-tuotemerkin alla syntyy huonekaluja, sisusteita sekä seinäverhouspaneeleja.

Tero Tirrosen ideoima mitalitarjotin nähtiin hiihdon MM-kisojen palkintojenjakotilaisuuksissa Seefeldissä Itävallassa viime talvena.

Rantasalmi-palkinto syntyi Suomen ensimmäisen teollisen hirsitalovalmistajan Rantasalmi Oy:n perustajan, talousneuvos Osmo Ruotsalaisen aloitteesta ja lahjoituksesta.

Palkinnon ovat aiemmin saaneet muun muassa sisustusarkkitehti Tapio Anttila ja arkkitehti Panu Kaila sekä professorit Matti Kairi ja Jouni Koiso-Kanttila sekä yrityksistä Kontiotuote ja Keitele Group.

Lue myös:

Betoni vaihtui puuksi Kerimäellä – entisessä betonielementtitehtaassa jalostetaan nyt massiivipuulevyjä ja kootaan huoneistomoduuleja

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Metsäklusteri kasvaa Savonlinnassa – pohjan luovat Andritz, Teknologiapuisto Noheva, Xamk ja Suomen suurin mekaanisen metsäteollisuuden keskittymä

Betoni vaihtui puuksi Kerimäellä – entisessä betonielementtitehtaassa jalostetaan nyt massiivipuulevyjä ja kootaan huoneistomoduuleja

Nykymenolla metsien hiilinielu notkahtaa vain hetkellisesti – vuodesta 2035 kokonaisnielu kasvaa vaikka hakkuita lisättäisiin, jos maatalouden päästöt vähenevät

MT PUUN HINTA
Tukki
päätehakkuu, koko Suomi
MT METSÄTILAN HINTA
Metsätilat
koko Suomi
MT PUUKAUPAN ARVIOINTI