Metsä

Satakunnan Kansa: Syyttäjä vaatii tiekunnan entiselle puheenjohtajalle ehdollista vankeutta metsätien parannushankkeesta – epäillään muuttaneen rahoitushakemusta omaksi edukseen

Entistä tiekunnan puheenjohtajaa syytetään väärennöksestä ja luottamusaseman väärinkäytöstä.
Studio Korento - Harri Mäenpä
Metsätien parannushanke päätyi käräjille Siikaisissa. Kuva ei liity tapaukseen.

Raumalaista toimitusjohtajaa syytetään Satakunnan käräjäoikeudessa väärennöksestä ja luottamusaseman väärinkäytöstä yksityisen metsätien parannushankkeessa, uutisoi Satakunnan Kansa.

Epäilty henkilö oli 2014–2015 tiekunnan puheenjohtajana Siikaisissa. Hänen epäillään muuttaneen tien kunnostuksen rahoitushakemusta omaksi edukseen. Osakkaiden pitämän kokouksen jälkeen hankkeen kustannukset olivat hakemuksessa moninkertaistuneet, kunnostettavan tieosuuden pituus kasvanut ja toteuttajaksi oli merkitty raumalaisen miehen omistama yritys.

Jutussa on asianomistajina 18 tiekunnan osakasta.

Satakunnan Kansa :Yksityisen metsätien kunnostamisessa epäillään härskiä välistävetoa – Tiekunnan puheenjohtaja lähetti Metsäkeskukselle tukihakemuksen, jossa mikään ei pitänyt paikkaansa

Juttua muokattu 5.11.2019 klo 19.20: Korjattu tiekunnan sijaintikunnaksi Siikainen.

Lue lisää

Teinityttö yritti murhata naisen Harjavallassa viime syksynä – tuomittiin yli viideksi vuodeksi vankilaan

Siikaisten metsätiekäräjistä tuomio: Entiselle puheenjohtajalle sakot väärennyksestä ja luottamusaseman väärinkäytöstä

Nämä merkit kertovat metsäautotien huonosta kunnosta – perusparannus on hyvä investointi

Metsästäjät mukaan kyläpäivään Siikaisissa – luvassa tutustumista uusiin ja vanhoihin pyyntimenetelmiin ja -välineisiin