Metsä

Lukijalta: "Miten voikin tuntua kohtuuttomalta! – Ystäväni pelastaa taimikkonsa ruiskuttamalla, monellako on aikaa tällaiseen?"

"Taimien ruiskutus ohjaa hirvet ruiskuttamattomiin taimikoihin ja laidunnuksen paine sen kun kovenee."
Johannes Tervo
Hirvituhot voivat aiheuttaa metsänomistajalle merkittävät taloudelliset menetykset.

Hirvikannan tulevaa tiheyttä ja rakennetta voidaan arvioida päivittäin reaaliaikaisen kaatojen seurannan avulla. Ennusteen tavoite on auttaa hirvitalousalueita loppukauden metsästyksen ohjaamisessa.

”Jos hirvikannan tavoitetiheys tai kannan rakenne ei miellytä, voi metsästäjiä ja riistahallintoa sekä moittia että haastaa kysymällä, ettekö yhtään mieti, mitä teette”, sanoi hirvitalousaluesuunnittelija Lauri Itkonen (MT 15.11.).

”Tällainen väite on helppo heittää, mutta se tuntuu kohtuuttomalta”, hän jatkoi.

Kuinka usein loppusyksyn jahdeissa jäljellä oleva aikuisen hirven lupa jää käyttämättä, kun naaras juoksee passiketjun läpi? ”Ei sitä kannata ampua, sillä kasvaa kaksi uutta sisällänsä.”

Sanon, että hyvin usein.

Itkonen linjaa syönninestoaineiden käyttämisen tehokkaaksi ja täsmälliseksi tavaksi vahinkojen torjuntaan.

Tiedän tämän, mutta miten voikin tuntua kohtuuttomalta! Hyvä ystäväni pelastaa koivun taimikkonsa ruiskuttamalla ne viitenä vuonna istutuksesta omana työnään.

Monellako metsänomistajalla on aikaa tällaiseen? Vieraalla työvoimalla teetettynä työn kustannus matkakuluineen nousee helposti 200 euroon hehtaarilta. Siitä karttuu viiden hehtaarin taimikossa viidessä vuodessa 5 000 euroa.

Taimien ruiskutus ohjaa hirvet ruiskuttamattomiin taimikoihin ja laidunnuksen paine sen kun kovenee.

Ei kuitenkaan niin paljon kuin kuusen istuttamisesta karuille, lahon vaivaamille ja reheville maille hirvien syönnin pelossa. Koivun ja haavan viljely on lamassa hirvien takia, ja nyt sitten levitetään kuusipeuraa (Lohja) ja metsäpeuraakin luonnonsuojelun nimikkeellä jahti mielessä pitkin maata. Ei niitä valkohäntäpeurojakaan alussa ollut kuin muutama, mutta kolkko on tulos ”suunnitelmallisesta kannanhoidosta”.

Muistan retkeilyn Lopelta 1970-luvulta. Pahalla taimikon hirvituholla seistä törötimme miehissä, metsän- ja riistanhoidon viisaat. Jälkimmäiset lupasivat tulla ruiskuttamaan taimikoita talkoilla. Eivät tulleet, isäntä ja emäntä tekivät työt puuntuotantonsa ja jälkipolviensa parhaaksi.

Juha Aaltoila

Helsinki

Kaikki MT:n mielipidekirjoitukset

Katso uusin video
Lue lisää

Miten hirvistä johtuvat ongelmat ratkaistaan

Yli 47 000 pyyntilupaa käytettävissä – täysimittainen hirvijahti alkaa tänään

Metsätalouden hirvituhoihin on ratkaisu

Koneviesti: Suomessa koneellinen taimikonhoito polkee paikoillaan – manuaalinen työ on edelleen koneellista työtä kilpailukykyisempää