Luonnonsuojelu näyttää olevan liian usein irti pienen ihmisen arjesta, jopa hänen perustarpeistaankin. Reaaliluonnonsuojelussa huomioidaan myös ihminen, joka käyttää uusiutuvia luonnonvaroja kestävästi.
WWF on iskenyt kyntensä Inarissa pienen inarinsaamelaisyhteisöön, ja sen vähäiseen metsäomaisuuteen, tekemällä kantelun ja estäen metsäsertifioinnin avulla puun käytön lämmitykseen ja hirsitalojen rakentamiseen. Perusteena on kuulemma, että inarilaisten polttopuut ovat liian vanhoja!
Toimenpide on häpeämätön voimannäyttö WWF:ltä, maailmanlaajuiselta toimijalta. Toimenpiteellä ei ole mitään tosiasiallisia luonnonsuojelullisia perusteita, puhumattakaan sosiaalisista tai ekologisista perusteista. Se vaikeuttaa inarinsaamelaisten elämää ja koko heidän elämänsä perustaa, joka on luonnonkäyttö.
Inarinsaamelaiset ovat aina eläneet metsissään ja vesillään, huolta pitäen omaisuudestaan ja sen käytön kestävyydestä. Luonnon kestävän käytön ansiosta, Inarin kuntakin voi edelleen käyttää sloganiaan; ”Vahva luonnostaan.”
Inarinsaamelaiset eivät tarvitse luonnonkansan elämää ja kulttuuria tuntemattomia, ulkopuolisia ”asiantuntijoita”, opastamaan metsien käytössä ja hoidossa. Inarilaisten mielestä nyt koetulla WWF:n muskeleiden pullistelulla ei ole muuta tarkoitusta, kuin kiusata inarinsaamelaisia metsänomistajia ja vaikeuttaa heidän toimeentuloaan.
Inarilaiset näkevät WWF:n toimenpiteen joutavanpäiväisenä, hyväosaisten joutilaiden touhuna, vailla mitään tosiasiallista vaikutusta alueen luonnon biodiversiteettiin tai sen muihinkaan luontoarvoihin. Inarinsaamelaisten luonnonkäyttöä on aina ohjannut ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävä reaaliluonnonsuojelu. Luonnonkansa voi luonnossa selviytyäkseen muutoin toimiakaan.
Inarinsaamelaisten luonnonkäytön periaatteeksi ja ihmisen ja luonnon väliseksi suhteeksi on kirjattu reaaliluonnonsuojelun kestävä periaate: ”ihminen voi käyttää luonnosta sen, minkä luonto itse vaivatta uudistaa. Parantumattomia haavoja ei kestä kumpikaan”.
Reaaliluonnonsuojeluaan noudattaen, ja luontaiseen kasvuun ja uudistumiseen luottaen, me inarinsaamelaiset ja kulttuurimme voimme säilyä. Muu ei ole mahdollista. Luonnonsuojeluohjeita ja sertifikaatteja riittää, alati muuttuvia, ja toinen toistaan viisaampia. Niistä ei ole luonnonkansan luonnonkäytön ohjaajiksi.
Inarinsaamelaisten on turvattava metsänkäyttönsä voimassa olevaan metsälakiin, ja sitä valvovan Metsäkeskuksen tarkastuksiin, jotka ovat sopusoinnussa oman kulttuurin ja omaksutun reaaliluonnonsuojelun kanssa.
Kari Kyrö
inarinsaamelainen
Saamelaiskäräjien jäsen
entinen Kevon Luonnonpuiston puistomestari
