Metsä

Aarre: Motoyrittäjä Monika Pekkola on harvinaisuus – ”Jostain syystä motot on suunniteltu kaksimetrisille miehille”

Puunkorjuuta harjoittaa Suomessa laskutavasta riippuen 1 300–1 600 yrittäjää. Monika Pekkola on tiettävästi Suomen ja Euroopan ainoa naispuolinen motoyrittäjä.
Hanne Manelius
Ammattiylpeys on metsäkoneyrittäjä Monika Pekkolalle tärkeää. ”Olen sanonut kuskeille, että tehkää työnne niin, että kun ajatte tekemänne leimikon ohi, voitte ylpeänä sanoa, että minä olen tehnyt tuon.”

Keltamusta hakkuukone tekee selvää sastamalalaisesta kuusikosta. Koneen ohjaamossa istuu metsäkoneyrittäjä Monika Pekkola, 35, Huittisista.

”Mäntyjä jätän, mutta kuuset kaatuvat kaikki. Teemme yleensä aukkoja, mutta tällä kertaa kyseessä on siemenpuuhakkuu”, Pekkola kertoo.

Pekkolasta oli tulla metsäkoneenkuljettaja jo peruskoulun jälkeen vuonna 1999.

”Pääsin Kullaan metsäoppilaitokseen, mutta silloin se ei tuntunut omalta jutulta, vaan opiskelin hevostenhoitajaksi.”

Ennen koneyrittäjäksi ryhtymistään Pekkola työskenteli kymmenen vuotta varaosaliikkeessä. Metsäkoneenkuljettajaksi hän opiskeli työn ohessa Kullaan aikuislinjalla ja osti sitten hakkuukoneen isältään Seppo Pekkolalta lokakuussa 2017.

”Isälle oli yllätys, että lähdin alalle. Itse tiesin aina, että minusta tulee yrittäjä. Viihdyn yksinäni, ja koneen kopissa on rauhallista. Täällä ei kukaan tule huohottamaan niskaan.”

Puunkorjuuta harjoittaa Suomessa laskutavasta riippuen 1 300–1 600 yrittäjää. Heidän joukossaan Pekkola on harvinaisuus.

”Olen todennäköisesti Suomen ja Euroopan ainoa naispuolinen motoyrittäjä. Yhdysvalloissa on yksi nainen, jolla on oma moto.”

Pekkola sanoo etukäteen pelänneensä, miten puun ostajat, metsänomistajat ja kollegat ottavat hänet vastaan, mutta pelko osoittautui turhaksi. Hämmennystä hän kuitenkin joskus herättää.

”Herranjumala, tulikos sieltä koneesta nainen”, ällistyi muuankin metsänomistaja, kun tapasi Pekkolan ensimmäisen kerran.

Hakkuukoneen puikoissa Pekkola pärjää hyvin, vaikka on sekä omasta mielestään että isänsä mielestä vielä hidas verrattuna kokeneisiin huippukuskeihin.

Sen sijaan koneen huollot tuottavat hankaluuksia pienikokoiselle naiselle.

”Jostain syystä motot on suunniteltu kaksimetrisille miehille. En joko yletä tai minulla ei riitä voima. Huoltoihin tarvitsen miehiä avuksi”, Pekkola sanoo.

Pekkola luonnehtii metsäkoneyrittäjän työtä nuoralla tanssimiseksi. Mitä hän sillä tarkoittaa? Lue koko juttu Aarteen sivuilta.

Lue lisää
MT PUUN HINTA
Tukki
päätehakkuu, koko Suomi
MT METSÄTILAN HINTA
Metsätilat
koko Suomi
MT PUUKAUPAN ARVIOINTI