Metsä

Aarre: Heini ja Pasi Pyrhönen taistelivat vuosien ajan oikeudesta käyttää omaa maataan – ”Ensin säästät omaisuuttasi ja sitten joku sanoo, ettet voi käyttää sitä”

Pyrhöset vuokrasivat vuonna 2010 soraharjunsa Lemminkäiselle soranottoa varten. Yllättävä kaavamerkintä oli kaataa hankkeen ennen kuin se ehti alkaakaan.
Hanne Manelius
Kaikki oikeusasteet läpikäynyt oikeusprosessi oli kurimus, jota Pyrhöset eivät toivo kenellekään.

Elettiin joulukuuta 2010. Heini Pyrhönen oli puolisonsa Pasin kanssa Suolahden talotehtaalla kuuntelemassa tarjousta talopaketista, kun Pasin puhelin soi.

Soittaja oli Lemminkäinen Infra Oy:n edustaja, joka kysyi, olivatko Pyrhöset tietoisia maa-alueensa ge/2-kaavamerkinnästä. Merkintä koski Uuraisilla sijaitsevaa, 134 hehtaarin suuruista Ruotokassin soraharjualuetta, josta Pyrhöset omistivat 25 hehtaaria ja josta Lemminkäinen halusi vuokrata kuusi hehtaaria maa-ainesten ottoa varten.

Puhelu löi pariskunnan ällikällä.

”Kumpikaan meistä ei ollut koskaan kuullutkaan ge/2-kaavamerkinnästä, eikä meillä ollut aavistustakaan, että sellainen olisi maillamme”, Heini Pyrhönen kertoo.

Selvisi, että ge/2 tarkoitti valtakunnallisesti tai maakunnallisesti arvokasta maa-aluetta. Ruotokassin alue oli saanut kaavamerkinnän Keski-Suomen liiton laatiman vaihemaakuntakaavan yhteydessä.

”Ilmeisesti aluetta on kartoitettu jo vuonna 2007, vaikka me maanomistajina emme olleet saaneet asiasta mitään tietoa”, Pasi Pyrhönen sanoo.

Pyrhöset valittivat kaavasta ympäristöministeriöön ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitus ei mennyt läpi.

Ruotokassin soran piti olla perheen sukanvarsi, jolla turvataan toimeentulo yli pahojen päivien ja lyhennetään talopakettia varten otettu laina. Nyt näytti siltä, etteivät Pyrhöset pystyisi hyödyntämään soravarojaan mutta eivät myöskään saisi korvausta niiden käyttämättä jättämisestä.

”Ajattele nyt: ensin säästät vuosikaudet omaisuuttasi ja sitten joku toinen sanoo, ettet voi käyttää sitä. Ja samaan hengenvetoon lisää vielä, että ei siitä myöskään ole sinulle haittaa. Laillinen ryöstö!”, Pasi Pyrhönen sanoo.

Pyrhöset ryhtyivät hakemaan itselleen oikeutta. Lue Aarteen jutusta, miten melkein viisi vuotta kestänyt oikeusprosessi päättyi.

Katso uusin video
Lue lisää

Suuresta peuralupamäärästä tulee taakka ja stressi, mitä myöhemmin jahdin aloittaa – "heti syyskuun alussa kyttäämään ja sitten ajavat koirat irti"

Aarre: Voitto Suosaari tekee rasvanpolttotreenin metsää raivaamalla – tavoitteena hänellä on kehonrakennuksen MM-kulta ja enemmän metsähehtaareita

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä mykistyi metsänomistajakyselyn tuloksista

Keskustan Honkonen huolissaan ulkomaisten rahastojen metsäomistuksesta: Vaarantaa metsien kestävän käytön