Metsä

Hakkuilla kaivataan kunnon pakkasia ja lunta – maa on lähes lumeton Joensuu–Oulu-linjan eteläpuolella

Kevään kelirikkoajan leimikoita joudutaan hakkaamaan etuajassa, kun vesisateiden pehmittämät metsäpohjat eivät kanna koneita.
Saara Lavi
"Näin lumetonta en muista tähän aikaan olleen näillä seuduilla ikinä", sanoo koneyrittäjä Tarmo Reponen. Hän harvensi kuivan kankaan mäntyvaltaista leimikkoa Sulkavalla Etelä-Savossa viime viikolla.

Puunkorjuussa työskentelevät toivovat nyt suuressa osassa Suomea metsäpohjat kovettavaa kunnon pakkasjaksoa ja sen jälkeen lumipeitettä, joka pysyisi kevääseen asti.

Kuiva alkusyksy oli puunhankinnalle vielä suotuisa, mutta marraskuun tienoilla kelit alkoivat vesisateiden myötä huonontua maan etelä- ja keskiosissa.

"Noin 30 vuotta olen kiertänyt metsiä ja näin lumetonta en muista tähän aikaan olleen näillä seuduilla ikinä", sanoo koneyrittäjä Tarmo Reponen, joka teki ensiharvennusta kuivan kankaan mäntyvaltaiseen leimikkoon Sulkavalla Etelä-Savossa viime viikolla.

Kuivien kankaiden leimikot ovat vielä paikkoja, mistä puut pystytään korjaamaan ja kuljettamaan metsäteiden varsilta puutavara-autoilla eteenpäin.

"Pehmeämmillä metsäpohjilla pitäisi olla aikamoinen telavarustus", Reponen sanoo.

Etelä-Savon metsänhoitoyhdistyksen johtajan Petri Pajusen mukaan monet toimijat ovat joutuneet menemään etuajassa leimikoihin, jotka oli suunniteltu korjattavan vasta keväällä kelirikkoaikaan.

Vesisateiden pehmittämät metsäpohjat ovat Etelä-Savossa suurempi ongelma kuin metsäteiden kunto. Tosin metsätietkin ovat paikoin erittäin liukkaita, kun vähäisestä lumesta on muodostunut tien pintaan jäinen polanne lämpötilan vaihdeltua nollan molemmin puolin.

Pitkän ajankaan sääennusteet eivät toistaiseksi lupaa puunkorjaajille parempia oloja.

"Ei kai talvi kokonaan välistä pois jää, mutta lyhythän siitä joka tapauksessa tulee, kun näillä leveysasteilla kevät alkaa kolkutella jo maaliskuun lopulla", Pajunen pohtii.

Lounais-Suomessa pakkasta oli lokakuussa viikon verran ja sen jälkeen vain joitain yksittäisiä päiviä, kertoo Metsänhoitoyhdistys Lounametsän metsäpäällikkö Hannu Justen.

"Vaikeissa oloissa on ennenkin töitä tehty, mutta nyt huonot kelit alkavat väkisinkin vaikuttaa sekä puunkorjuuseen että kuljetuksiin."

Metsäyhtiöiden kuitupuuvarastojen arvioitiin olleen viime vuoden lopulla kohtuullisen suuret. Sahat sen sijaan ovat perinteisesti toimineet pienemmin varastoin.

"Jos korjuukelit eivät parane, ensimmäisenä ongelmat näkyvät kuusitukin hankinnassa, sillä kuusihan kasvaa rehevillä mailla", Justen toteaa.

Lounametsän johtajan Lasse Lahtisen mukaan puumarkkinoilla vallitsee vuoden vaihduttua odottava tunnelma.

"Energiapuulle meidän suunnalla on hyvä kysyntä. Huonojen kelien jatkuessa kuitupuun kysyntä voi kääntyä nousuun nopeastikin kovan maan kohteilla", Lahtinen arvioi.

Metsä Groupin tuotantopäällikkö Pasi Arkko kuvaa koko maan lumitilannetta korjuun kannalta kaksijakoiseksi.

Nyt lähes lumetonta on Joensuu–Viitasaari–Oulu-linjan eteläpuolella. Sen sijaan linjan pohjoispuolella korjuuolot ovat suhteellisen hyvät.

"Suunnitelmia on jouduttu tekemään uusiksi, kun huonojen säiden vuoksi ei joka paikkaan pääse. Luonto määrää, miten on toimittava", Arkko sanoo.

Vaikeat olosuhteet ovat teettäneet lisää töitä myös puun autokuljetuksissa, koska liukkaita metsäteitä on pitänyt hiekoittaa.

Lapissa lunta on ajankohtaan nähden paikoin jopa ennätyksellisen paljon.

Stora Enson Pohjois-Suomen aluejohtajan Esa Ojalan mukaan Kainuussa ja Lapissa lumikerros tuo kantavuutta, vaikka metsäpohjat lumen alla eivät ole jäässä.

Myös Pohjois-Suomessa sää on ollut lauhaa ja välillä on tullut myös vesisateita, minkä ansiosta lumipeite on tiivistynyt.

"Puunkorjuun kannalta lumen rakenne on nyt parempi kuin höttölumi, missä koneet jauhaisivat paikallaan", Ojala sanoo.

Hän huomauttaa, ettei sulien maapohjien vuoksi pohjoisessakaan päästä vielä hakkaamaan kaikille turvemaille.

Lue lisää
MT PUUN HINTA
Tukki
päätehakkuu, koko Suomi
MT METSÄTILAN HINTA
Metsätilat
koko Suomi
MT PUUKAUPAN ARVIOINTI