Perjantain 3.12. lehden jakelussa on häiriöitä. Näköislehti ja verkkosisällöt ovat toistaiseksi vapaasti luettavissa.
Metsä

Järven jatkohoitona kalastus ja petokalat

Voit lukea artikkelin alkuperäisenä näköisversiona pdf-muodossa.
AVAA ARTIKKELIN PDF

Kalastaja ja biologi Arto Hautala suosittelee tehokalastusta jatkossakin Salon Hirsijärvelle.

”Mikäli särkikalan aiheuttamasta sisäisestä kuormituksesta aiheutuu ongelmia eli järven fosforitaso nousee loppukesällä selvästi, sitä voidaan tehokkaimmin estää järven pohjoispäädyn hoitokalastuksilla.”

Hautala tosin huomauttaa, ettei kymmenen päivän nuottaus anna kattavaa kuvaa järven tilasta.

Hautala laati tehokalastuksen päätyttyä yhteenvedon nuottauksen tuloksista. Sen mukaan kymmenen päivän nuottauksella järvestä poistettiin yhteensä 20 940 kiloa kalaa. Lukuun ei sisälly petokaloja, jotka vapautettiin takaisin veteen.

Saaliista yli puolet oli särkikaloihin kuuluvaa lahnaa ja kolmannes särkeä. Sinileväongelmista eniten kärsivässä järven pohjoispäässä saalis lähenteli 200:aa kiloa hehtaarilta.

Kaikuluotaus osoitti Hautalan mukaan, että järven jyrkkien rantojen tuntumaan oli kerääntynyt 3–5 metrin syvyyteen parveutunutta kalaa.

Nuottauksen perusteella se lienee ennen muuta eläinplanktonia syövää pienikokoista lahnaa, särkeä ja salakkaa.

”Ne voivat runsaasti esiintyessään pienentää eläinplanktonkannan ja edelleen aiheuttaa ravinnetasoon nähden ylisuuren leväbiomassan.”

Koska tällaiset parvet on Hautalan mukaan hankala poistaa kalastamalla, hän suosittelee planktoninsyöjäkaloja harventavan petokalakannan kasvattamista.

”Kuha, hauki ja ahven näyttävät lisääntyvän alueella hyvin luontaisestikin, joten suurin petokalakantaa vahvistava vaikutus saataneen aikaiseksi verkkopyynnin silmäkokorajoituksilla ja muilla alamittasäädöksillä.”

JUHANI REKU

Voit lukea artikkelin alkuperäisenä näköisversiona pdf-muodossa.
AVAA ARTIKKELIN PDF
Katso uusin video: Kannattaako pienpuut katkoa kuiduksi vai kasata kaikki energiapinoon?
Lue lisää

Särkien tehokalastus vähentää Hirsijärven sisäistä kuormitusta

Jättilohia, suurhaukia, valkohai... Yli 5000 kalaa konservoinut Jukka Saari on ainoa lajiaan Suomessa

KALAJUTTU Lahnakesä, osa 2

Kansan suusta Tosi kuin vesi