Metsä

Tornatorin liikevaihto laski viime vuonna

Kyse oli paluusta normaaliin edellisvuotisten lumituhohakkuiden jälkeen.
Jaana Kankaanpää
Tornatorin liikevaihto laski hakkuumäärien pienentyessä.

Metsätalousyhtiö Tornatorin liikevaihto laski viime vuonna. Kyseessä oli osin paluu normaaliin, sillä edellisvuonna hakkuita kasvattivat lumituhot.

Yhtiön liikevaihto laski 6 prosenttia 106 miljoonaan euroon. Pääosa siitä eli noin 100 miljoonaa euroa kertyi puukaupasta. Liikevoitto putosi 11 prosenttia 75 miljoonaan euroon.

“Keski-Euroopan mittavat metsätuhot sekoittivat puumarkkinoita ympäri Eurooppaa, eivätkä Suomi ja Baltian maat olleet tästä poikkeus. Myös edellisvuoden suuret lumituhot Suomessa vaikuttivat normaalia laajempina metsänhoitotoimenpiteiden kuluina", totesi toimitusjohtaja Henrik Nieminen.

Niemisen mukaan puun keskihinta oli hyvällä tasolla, eikä muuttunut oleellisesti vertailuvuodesta.

"Metsiemme käypä arvo nousi sekä Suomessa että Virossa eli pystyimme luomaan huomattavaa lisäarvoa omistajille."

Käyvin arvoin mitattuna liikevoittoa kertyi 265 miljoonaa euroa, mikä oli yli kaksi kertaa aiempaa enemmän. Biologisten hyödykkeiden käypä arvo kohosi merkittävästi Suomessa ja Virossa, mikä selittää liikevoiton huomattavaa muutosta.

Vastaavasti rahoitusinstrumenttien negatiivinen käyvän arvon muutos pienensi tulosta -47 miljoonaa euroa.

Tornator on Suomen suurin yksityinen metsänomistaja. Sillä on metsää yhteensä yli 700 000 hehtaaria Suomessa, Virossa ja Romaniassa. Viime vuonna yhtiö osti Suomesta uutta metsää noin 13 000 hehtaaria.

Katso uusin video
Lue lisää

4H:n marjanvälitys toi lisäansioita lähes 500 nuorelle

UPM:n Pesonen Jämsänkosken sanomalehtipaperin tuotannosta: "Näen sen aika haastavana"

Kotkamills tähyää Pohjois-Amerikkaan – visiona oma tehdas lähellä jättimäisiä pikaruokamarkkinoita

Otson yt-neuvottelut päättyivät: ei irtisanomisia, lomautukset jatkuvat