Hirvijahdin ajohenkilönä pääsee tutustumaan paikkakunnan metsänhoidon tilaan

Mökkiläisellä on monia hyviä syitä osallistua mökkipaikkakunnan hirvijahtiin. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen

Koti|Metsästys

7.12.202505:30

Kolumni

Petteri Summanen

Meidän metsästysseurassa hirvijahti on tältä vuodelta päätöksessään. Kaikki tyylillä hoidettuna. Kaato seuraa toistaan ja valikointia noudatetaan.

Riistan liikkeistä pitää olla ennakkohavaintoja. Joskus eläinten liikkeet hämmentävät. Havaintoja ei ole. Jahdit silti toteutetaan ja luotetaan tuuriinkin.

Riistaeläimille suodaan mahdollisuus välttyä joutumasta saaliiksi. Siksi noudatetaan edelleen luontoa kunnioittavia menetelmiä.

Ruhot kulkevat metsästä nylkykopin kautta säilöön. Perinteisillä mennään ja hyvä niin.

Jahtipäivien kulusta vastaavat jahtipäälliköt. Liikkeellä on kymmeniä ihmisiä, jotka käyttävät vapaa-aikaansa yhteiseen hyvään. Ajot suunnitellaan järkevästi ja toteutetaan koordinoidusti. Homma on vuosikymmenten aikana hioutunutta.

Omassa seurassamme etäisimmät osallistujat ajavat Etelä-Karjalaan Satakunnasta saakka. Ryhmä tiivistyy, kun toiminta alkaa.

Kun minä tai perheenjäseneni osallistumme jahtiin, edustamme ajohenkilöitä. Aiemmin käytettiin nimitystä ”ajomies”, mutta ainakin Harjulan Erässä tantereita talloo yhä useammin nainen, poika tai tyttö.

Miehistä vuosittain keskimäärin yksi kaatuu hautaan tai siirtyy huru-ukko-osaston kautta sivuun. Heitä muistamme.

Miksi osallistua hirvijahtiin, vaikka marketista saa lihaa alle kympin kilohintaan?

Me hesalaiset olemme alkuaan maalaispitäjistä tai pikkukaupungeista kotoisin. Lapsuutemme kesiin on kuulunut seurata maalaiselämää. Kalastus, marjastus, samoilu, metsähommat ja kotieläimet liittyvät arvokkaisiin ei-kaupunkilaisiin elämyksiin.

Perheemme elää kahdessa todellisuudessa. Kaupunkielämä vaihtuu maalaiselämäksi muutamassa tunnissa.

Osallistuminen jokavuotiseen hirvijahtiin perustuu haluun pitää yllä sosiaalisia suhteita. Ympärivuotisessa käytössä olevalla mökillä olemme vain mökkiläisiä ilman sitoutumista yhteisöön. Hirvi- ja nuottaryhmässä opitaan tutustumaan uusiin ihmisiin ja vahvistetaan jo olemassa olevia siteitä. Olemme osa porukkaa.

Puhelimeen saattaa ilmestyä piristävä viesti: ”Meillä olis kattotalkoot, onko vapaaehtoisia kiipeilijöitä?” Silloin mennään, koska apuakin on aina saatu.

Nyt ehtii jo venymään. Päivä tai pari apukäsinä antaa tilaa korville. Valistavien ja viihdyttävien juttujen kuuleminen on talkoiden tai nuotanvedon parasta antia. Siinä sivussa jeesataan ja ansaitaan aidot saunahiet.

Palataanpa hirvijahtiin. Vaikka jahtipäivään saattaa kertyä 15–20 kilometriä tallustelua kankailla, ryteiköissä ja soilla ilman saalista, ei yksikään askel ole turha.

Kartta kertoo maastosta jotain, silmä enemmän. Jo pelkkä alueiden läpi käveleminen paljastaa tilojen oikean tolan. Metsätyönjohtajan perheessä eläneenä tunnistan hyvin hoidetun metsätilan piirteet. Niitä on maukasta arvioida läpi kulkiessaan. Hoitoa vailla oleva talousmetsä huolettaa.

Metsänraivausta, puunkorjuuta, taimikon istutusta ja heinäystä kokeneena näen, mikä luonnossa on ihmisen aikaansaamaa ja mikä ei.

Hyvin hoidettu kasvava metsä on ilo silmälle. Jalalle se on pelkkää tuskaa, koska esimerkiksi raivatun koivikon riukujen seassa kompuroidessa jokaisesta kilometristä muodostuu viheliäinen kamppailu.