Metsä

EU vie Puolan unionin tuomioistuimeen metsähakkuiden vuoksi – vaatii puunkorjuun keskeyttämistä Bialowiezan metsässä

Puola perustelee hakkuita kuoriaistuhoilla.
Antti Koli
Bielowiezan alue on suurin jäänne metsistä, jotka aikoinaan peittivät laajaa osaa Euroopasta.

Euroopan komissio on päättänyt viedä Puolan Euroopan unionin tuomioistuimeen metsänhakkuiden takia.

EU-komission mukaan Puola on jatkanut ja kiihdyttänyt metsähakkuita Bialowiezan alueella, vaikka kohde on Unescon maailmanperintökohde ja Natura-alue.

Metsä on yksi Euroopan viimeisistä muinaisista metsistä. Komission mukaan alueella on merkittäviä lajeja ja elinympäristöjä, jotka ovat riippuvaisia vanhoista metsistä. Joillekin lajeille alueen metsä on tärkein tai viimeinen jäljellä oleva alue koko Puolassa.

Puolan viranomaiset päättivät maaliskuussa 2016 sallia metsänkorjuun kolminkertaistamisen Bialowiezan metsässä.

Puolan hallitus on sanonut sallineensa hakkuut hillitäkseen kuoriaistuhoja ja metsäpalojen riskiä, mutta EU ja tutkijat vastustavat hakkuita.

Lue lisää
MT PUUN HINTA
Tukki
päätehakkuu, koko Suomi
MT METSÄTILAN HINTA
Metsätilat
koko Suomi
MT PUUKAUPAN ARVIOINTI