Perjantain 3.12. lehden jakelussa on häiriöitä. Näköislehti ja verkkosisällöt ovat toistaiseksi vapaasti luettavissa.
Metsä

Idän jättiläinen pelasti asemapaikkakunnan kuitupuumarkkinat – "Todella hieno tilanne"

Parkanon rautatieasemalta lastataan säännöllisesti metsänhoitoyhdistyksen toimittamaa kuitupuuta itäsuomalaisille tehtaille.
Rami Marjamäki
Metsänhoitoyhdistys Kihniö-Parkanon toiminnanjohtaja Aki Haapaniemi kiittelee Stora Ensoa, jonka tulo länsisuomalaisille puumarkkinoille on auttanut ratkaisevasti markkinatilannetta.

Länsi-Suomessa harvalla seudulla kuulee kehuja kuitupuun hyvästä menekistä. Pohjois-Pirkanmaalla toimivan metsänhoitoyhdistys Kihniö-Parkanon toiminnanjohtaja Aki Haapaniemi luonnehtii kuitenkin oman alueensa puumarkkinatilanteen varsin hyväksi.

Yhdistys korjaa itse 40 prosenttia Kihniön-Parkanon alueen yksityismetsien hakkuista.

"Olemme voimakkaasti ensiharvennuksissa mukana. Kiitosta täytyy antaa Stora Ensolle, joka tuli tämän alueen puumarkkinoille noin 10 vuotta sitten. Se on pelastanut paljon."

Stora Ensolla ei ole kuitupuuta käyttäviä tehtaita Länsi-Suomessa lainkaan. Yhtiön eteläisin tehdas maan länsipuoliskolla löytyy Oulusta. Se kuitenkin ostaa Länsi-Suomesta jatkuvasti idän ja pohjoisen tehtailleen kuitua, joka toimitetaan rautateitse perille.

Kihniö-Parkanon metsänhoitoyhdistys lastaa toimialueensa keskellä sijaitsevalta Parkanon rautatieasemalta mänty- ja kuusikuitupuuta Storan Enson Sunilan tehtaalle Kotkaan ja koivukuitua Heinolaan.

"Jos Stora Ensoa ja asemaa ei olisi, kuitupuun markkinatilanne olisi erittäin vaikea. Nyt meillä on ollut todella hieno tilanne jo vuosia."

Alueen harvennuspuun menekkiä on edistänyt myös muutama vuosi sitten uudelleen käynnistynyt Voma Oy:n saha, entinen Marjolahden saha Parkanossa. Eteläpohjalaisen Luoman-konsernin omistama saha käyttää pelkästään pikkutukkia.

Sateinen syksy on aiheuttanut tänä vuonna runsaasti harmaita hiuksia maanviljelijöille. Haapaniemen mukaan harmia on pian luvassa myös metsätöihin, jos sadekelit jatkuvat.

"Tiestö on vielä kantanut kohtuullisen hyvin, mutta jos keli jatkuu tällaisena, pian on alettava katsella, mistä löytyy hyväkuntoisia perusparannettuja teitä. Metsästä puu saadaan kyllä tien varteen, ammattikuskit saavat korjuun tehtyä ja ajouria saadaan katettua havuilla, mutta puiden pois ajaminen on vaikeampaa", Haapaniemi pohtii.

Katso uusin video: Kannattaako pienpuut katkoa kuiduksi vai kasata kaikki energiapinoon?
Lue lisää

Stora Enso pyrkii ilmastopositiiviseksi – "Sähköllä toimivat puuautot kiinnostavat"

Stora Enso lanseeraa biopohjaisten pakkausvaahtojen tuotevalikoiman – korvaavat perinteisiä öljypohjaisia pakkauspehmusteita

Stora Enson monimuotoisuus

Puukaupan huippu jäi taakse, nyt odotetaan uutta suuntaa