Löydä ehdokkaasi: MT:n vaalikoneessa koko maan kuntavaaliehdokkaat
Metsä

Metsänviljelyssä lahjoitetaan Ruotsille kilpailuetua

Jalostetun siemenen käyttö heittelee etenkin kuusella.
Kari Salonen
Siemenviljelyssiemenen osuus kuusentaimissa on vaihdellut tällä vuosikymmenellä 15 prosentista 75 prosenttiin.

Kuusen siemenviljelyssiemenen saatavuus, viljelemättä jäävät aukot, taimikoihin ja nuoriin metsiin kertyvät rästit. Siinä metsänhoidon ongelmakohtia, joita ruodittiin Suomen metsätieteellisen seuran metsänhoitoklubin seminaarissa Helsingissä perjantaina.

Luonnonvarakeskuksen tutkija Katri Himanen nosti esiin siemenviljelyssiemenen saatavuusongelmat. Etenkin kuusen siemenestä on pulaa. Siemenviljelyssiemenen osuus taimissa on vaihdellut tällä vuosikymmenellä 15 prosentista 75 prosenttiin.

"Tässä me lahjoitamme Ruotsille kilpailuetua. Siellä jalostetun siemenen osuus on selvästi suurempi kuin meillä. Tässä on mietinnän paikka. Kuka tämän toiminnan jatkossa maksaa, jos valtion rahoitus loppuu?", Himanen totesi.

Projektipäällikkö Nuutti Kiljunen Metsähallituksesta totesi, että jos jalostettua siementä olisi käytetty nykyistä enemmän, sen antama kasvulisä 60 vuoden kiertoajalla olisi tuonut 3 miljoonaa kuutiota lisää kuusta.

Himasen mukaan jalostetun siemenen saatavuuden ongelmat keskittyvät kuuseen ja koivuun.

Koivun viljelyn suosio on noussut, mutta jalostettua siementä on huonosti tarjolla. Himasen mukaan koivun siemenviljelykset ovat lyhytikäisiä, joten seuraavan sukupolven siemenviljelysten perustamisesta pitää huolehtia ajallaan.

Männyn osalta tilanne on paljon paremmin tasapainossa.

Katso uusin video: Vaellan-kevytmoottorikelkan voi purkaa pieniin osiin – ja muuntaa halutessaan mönkijäksi
Lue lisää

Kiinnostus nuoren metsän kunnostukseen kasvussa

Kuusi valtaa alaa muilta puulajeilta – "Jos kuusta viljellään männyn asemasta kuivahkolle kankaalle, ainespuun tuotos vähenee kolmanneksen"

Kemeran metsänviljelyrahat uhkaavat jäädä käyttämättä

Metsän luontainen uudistaminen onnistuu yhä heikosti – vain joka toiselle tarkastuskohteelle oli kasvanut moitteeton taimikko