Metsä

MT:n aprillipila levisi kulovalkean lailla

Tarinassa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja tuottajajärjestö MTK löivät hynttyyt yhteen. Voit lukea jutun tästä kokonaisuudessaan
Markku Vuorikari
Suomalaista puuta uppoaa Trumpin muuriin miljoonia motteja.

MT:n aprillipila nauratti ja levisi huikeasti etenkin Facebookin kautta.

Juttu katosi verkosta aprillipäivän päätyttyä, mutta MT päätti julkaista tekstin uudelleen, jotta mattimyöhäisetkin pääsisivät pilasta nauttimaan.

Tässä teksti kokonaisuudessaan:

Trump: Muuri rakennetaan suomalaisesta puusta

Kaikkien aikojen mottitalkoot alkavat ensi viikolla.

USA:n presidentti Donald Trump on ilmoittanut hetki sitten, että Yhdysvaltain ja Meksikon rajalle rakennettava muuri tehdään suomalaisesta PEFC-sertifioidusta puusta. Yhteensä miljoonia lankkukuutioita sisältävä tilaus vahvistetaan vielä tänään lauantaina, kertoo special advicer Ivanka Trump Trumpin esikunnasta MT:lle.

Muurin materiaalivalinta nousi esille heti USA:n presidentinvaalin ratkettua. Yleisesti epäiltiin, mikä voisi sopia noin massiiviseen kohteeseen. MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola ilmoitti suomalaisten metsänomistajien ojentavan asiassa auttavan kätensä.

”Tämä on parasta, mitä suomalaiselle metsänomistajalle on koskaan tapahtunut. Tässä nähdään onnistuneen edunvalvonnan tulos ja saadaan katetta MTK:n jäsenmaksuille”, Tiirola hehkuttaa.

Myös lankkukuorman tilaaja on tyytyväinen.

”Suomaisesta puusta saadaan maailman paras muuri, It’s the greatest wall ever ”, Donald Trump varovasti arvioi.

Muurilla on suoria vaikutuksia myös Suomelle. Presidentti Trump on lupautunut puhujaksi MTK:n 100-vuotisjuhlaan kesäkuussa.

”MTK on maailman hienoin tuottajajärjestö. Koska Suomi valtiona tuntuu vielä empivän, olen päättänyt tarjota puolustusyhteistyötä MTK:lle. Järjestön jäsenkortilla saisi jatkossa automaattisesti myös Nato-jäsenyyden”, Trump visioi. MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila pitää järjestelyä mielekkäänä.

”Tässä on kyse maanpuolustuksesta, ja maanhan Suomessa omistavat MTK:n jäsenet.”

Vastakauppana hankkeeseen kuuluu, että Suomi tilaa Yhdysvalloista 1000 kpl F35-hävittäjiä.

”Hankinta avaa mahdollisuuden palauttaa suomalaiset maitotuotteet takaisin venäläisten kauppojen hyllyille. Samalla voidaan kymmenkertaistaa Suomen peltoala”, Marttila missioi.

MTK:n johto painottaa, että ennen puolustuskysymystä on keskityttävä muuripuiden toimittamiseen. MTK järjestääkin yhdessä USA:n lähetystön kanssa ensi viikolla mottitalkoot koko Suomen kansalle Helsingin keskuspuistossa.

”Siellä on korkea aika tehdä päätehakkuu. Pienemmistä risuista saadaan vielä biopolttoainetta hävittäjiin”, Tiirola kertoo.

Helsingin tuleva pormestari Anni Sinnemäki (vihr.) kehuu tuoreeltaan keskuspuiston parturointia.

”Hienoa että sekin pusikko saadaan viimein täyteen betonia. Pääkaupunki tarvitsee kerrostaloja ja lisää hiilivoimaa”, Sinnemäki julistaa.

Mottitalkoisiin voi ilmoittautua tänään 1.4. MTK:n päämajassa Simonkadulla.

Katso uusin video: Vaellan-kevytmoottorikelkan voi purkaa pieniin osiin – ja muuntaa halutessaan mönkijäksi
Lue lisää

Maksalaatikkojäätelöä ja katkoviivat makkaroihin – näin kuluttajia vedettiin nenästä aprillipäivänä

Puijon torniin kaavaillaan karusellinavettaa

Aprillipäivä näkynyt uutispiloissa Iivo-nukkena, Veikkauksen lottopallopukuina ja lihattomina linnanjuhlina

Aprillia, aprillia! Enontekiö ja Nurmijärvi käynnistävät kuntaliitoksen, tuoteuutuuksina mämmikasvonaamio, alkoholinegatiivinen olut ja sillijäätelö