Suomen ensimmäinen konesavotta toi amerikkalaiset höyryveturit Kemijokivarteen – katso video - Metsä - Maaseudun Tulevaisuus
Tiesitkö? Voit lukea viikossa 3 artikkelia ilman tilausta - hanki rajaton lukuoikeus nyt 9,90€/kk
Metsä

Suomen ensimmäinen konesavotta toi amerikkalaiset höyryveturit Kemijokivarteen – katso video

Samperin savotta oli käynnissä vuosina 1913-1916.
Pertti Hänninen
Video toimii parhaiten Firefox- tai Chrome-selaimella. Veturit varastoitiin ja suojattiin tulevaa käyttöä varten, mutta niitä ei enää saatu savotoille.

Lapin metsävarat säilyivät aina 1800-luvun lopulle lähes koskemattomina. Markkinoiden etäisyys, kuljetusvälineiden kehittymättömyys, työvoiman heikko saatavuus ja pääomien puute vaivasivat metsätaloutta Lapissa enemmän kuin muualla Suomessa.

Tervanpoltto ja sysipuiden valmistus eivät vaatineet järeää hakkuuta. Vasta sahateollisuuden kehitys kykeni tarjoamaan Lapin puulle koko maakuntaa hyödyttävää käyttöä.

Puutavaran kysynnän vilkastuessa hakkuut siirtyivät Kemijoen alajuoksulta pohjoista kohden. Puutavaran ajossa ja muussakin metsätyössä käytettiin tuohon aikaan ainoastaan lihasvoimaa.

Metsätyöt olivat erityisen raskaita. Hevosella puuta ajettaessa ei sitä kannattanut kuljettaa seitsemän kilometriä pidemmiltä matkoilta vesistöjen äärelle. Tässä suhteessa uraauurtavan savotan järjesti Kemi-yhtiön metsäpäällikkö Hugo Richard Sandberg. Hän hankki Amerikasta kaksi höyryveturia, joilla puuta ajettiin Itä-Lapin Nuorttikairasta noin 30-50 kilometrin matkalta Kemijokivarteen.

Tämä "Samperin" 1913-1916 järjestämä savotta oli ensimmäinen Suomessa, jossa käytettiin konevoimaa puun ajamiseksi metsästä rantaan noin pitkällä matkalla.

Kaksi savottaan tarvittua veturia tilattiin Phoenix Manufaktur CO:lta yhdysvalloista. Vetureita oli käytössä Pohjois-Kanadassa, jossa pakkasta saattoi olla 45-50 astetta. Niitä pidettiin soveltuvina myös Lapin olosuhteisiin. Veturin teknisistä ominaisuuksista mainittakoon seuraavat: 100 hevosvoimaa, nopeus 8 km/h ja 16 tonnin paino. Alun perin veturi käytti kivihiiltä, mutta Suomessa ne muutettiin puulämmitteisiksi.

Veturit saapuivat laivalla Hangon satamaan, josta ne siirrettiin rautateitse Rovaniemelle. Rovaniemellä veturit purettiin osiin ja matka jatkui hevosten vetämänä erikoistietä pitkin Ounasjokivartta ylös, Meltauksen ja Unarin kautta Sodankylään.

Sodankylästä matka jatkui Marttiin, josta vielä 40 kilometrin matka Tulppioon-Nuorttijoen alajuoksulle. Tulppioon oli rakennettu erämaatalo. Tästä talosta tuli erämaasavotan keskuspaikka. Sinne oli talon lisäksi rakennettu veturitalli, konepaja, päiväläisten pirtti, kihojen kämppä, talli navetta, sauna ja kellari.

Veturit vaativat kantavia ja leveitä koneteitä. Veturi puukuormineen saattoi painaa 60-130 tonnia. Jo varhain syksyllä koneteitä raivasi pari sataa miestä. Kuokalla ja lapiolla poistettiin maan pintakerros ja pyrittiin pääsemään kestomaahan käsiksi. Koneteiden piti olla kovat, sillä telat olivat melko kapeat, samoin kuin raidevälikin, paino keskittyi pienelle alalle.

Maansiirtotöiden jälkeen lumet poljettiin tiiviiksi ja tasaiseksi ennen vesittämistä. Tämän jälkeen vettä ajettiin päälle. Kuorman perässä vedettiin aina suurta vesitankkia, josta vettä laskettiin konetien raiteisiin tarpeen mukaan.

Koska vetureilla ei saatu puuta metsästä suoraan kannolta, ne ajettiin hevosilla välilansseihin eli tilapäisiin varastopaikkoihin konetien varteen.

Vetureiden mukana Amerikasta tuotiin 25 kappaletta tukkirekiä. Rekeen mahtui 80 tukkia. Kun veturin perään kiinnitettiin 4-9 rekeä niin tavallisessa kuormassa vedettiin jokivarteen 400-600 tukkia.

Koska vetureita oli ajossa kaksi, oli kohtaamisia varten tehty erityinen ohituspaikka levittämällä konetietä. Lisäksi tien varteen oli vedetty puhelinlinja liikenteen sujuvuuden vuoksi. Vetureiden huoltoa varten oli Tulppioon rakennettu veturitalli sekä paja.

Tarkkaa tietoa savotan miesmääristä ei ole, mutta hevosten määrästä paljonkin. Tämä johtuu palkanmaksutavasta. Käytäntönä oli, että hevosmies hankki itselleen kaksi kaatomiestä ja maksoi heille palkan. Palkanmaksutavan ollessa tällainen ei yhtiön kasöörille jäänyt näistä kaatomiehistä mitään merkintää.

Hevosten lukumäärästä voi päätellä savotan miesvahvuuden, sillä hevosta kohden oli metsätöissä yleensä kolme miestä. Lisäksi miehiä tarvittiin savotalla myös muihin töihin. Tämä kirjava huoltomiesten joukko oli noin 80-100 miestä. Tästä puuttuivat vielä rahdinajajat, jotka eivät asuneet savotalla. Savotan kokonaisvahvuuden arvellaan olleen noin 470 miestä.

Samperin savotta eli Nuortin koneajo lopetettiin ensimmäisen maailmansodan ja sisäpoliittisen tilanteen vuoksi vuonna 1916. Vienti tyrehtyi, elintarvikepula Suomessa kiristyi, sisäpoliittinen tilanne oli tulenarka.

Veturit ja reet varastoitiin ja suojattiin tulevaa käyttöä varten. Maailmansota ja lisänä kansalaissota kuitenkin jatkui kuten myös yleinen epävarmuus Euroopassa ja Suomessa.

Jälleenrakennuksessa tarvittiin paljon puuta ja hakkuut piristyivät. Katsottiin kuitenkin, että koneajoa ei kannattanut käynnistää., sillä hakattavaa Nuortissa olisi ollut enää kahdeksi talveksi.

Lähde: Juhani Pelkonen, Nuortin konesavotta 1913-1916

Lue lisää

Esko Härö on höyrähtänyt höyrykoneisiin: kokoelmaan kuuluu höyryllä käyviä traktoreita, jyrä, nostokurki, veturi ja laiva

Miljoonatavoitettaan lähestyvä Kaj Lind tuntee motot: "Ensimmäiset olivat sellaisia, että kaksi päivää hakattiin ja kolme päivää ruuvattiin"

Aarre: 80-vuotias Sulo Onnela muistelee nuoruutensa savottoja: ”16-tuntiset uittopäivät olivat aivan mahdottoman tuntuisia nuorelle pojalle”

Kirja-arvio: Aikalaisilta uutta tietoa Nätti-Jussista: "Miksi sinä Jumala minulle kostit”, kysyi itkuinen lapsi saamatta vastausta