Erikoispuiden kasvattajan elämä on yllätyksiä täynnä – pikkuruiset lehtikuuset maistuivat heti myyrille ja jäniksille

Kuva: Sanne Katainen, Veikko Siponkoski, koonnut: Elias Piilola

Metsä|Metsänhoito

9.6.202622:00

Kolumni

Outi Pettersson

Aloimme metsänomistajina miettiä, voisiko omassa metsässä kokeilla jotain muutakin kuin niitä perinteisiä puulajeja: kuusta, mäntyä ja koivua. Joskus ne tuntuvat vähän tylsiltä. Lisäisihän se metsän monimuotoisuutta, jos kokeilisi jotain muuta.

Isäntä keksi, että visakoivua pitää istuttaa. Siitä maksetaan kuulemma kilohinnalla, ja onhan se hauskan näköinen muhkuroineen kaikkineen. Istuttaessa ihmettelin, että miksi taimille pitäisi jättää kolmen metrin välit joka suuntaan.

Tuntui hurjalta laittaa pienet taimet niin kauas kavereistaan. No, joku viisas senkin ohjeen oli antanut ja olisi ollut ihan fiksua sitä noudattaa.

Ensimmäisinä vuosina visoja piti leikata usein. Reunametsikön varjossa ne lähtivät kurottelemaan kohti valoa – siellä ne nyt töröttävät vinossa ja hieman liian tiheässä. Ehkä jonain päivänä niitä päästään punnitsemaankin.

Seuraava keksintö oli lehtikuusi ja tervaleppä. Mahtoivatko isännällä siintää mielessä oman metsän puista tehdyt lahonkestävät lehtikuusilauteet ja tervaleppäpaneelit saunaan.

Lehtikuuset maistuivat heti ensimmäisenä talvena myyrille tai jäniksille. Seuraavaksi hirvet hoksasivat ne. Silloin olin varma, ettei niistä ikinä tule mitään. Hämmästyksekseni kuuset ovat taimikossa nyt jääneet altavastaajiksi reilusti pidempien lehtikuusten alle.

Tervalepät pääsivät kostean ojajuonteen vesimonttuihin, missä muut puut eivät olisi viihtyneet. Siellä ne ovat kuin kotonaan ja kasvavat vauhdilla. Aika näyttää, löytyykö tervalepille ostajaa vai päätyvätkö ne turhakkeina energiapuuksi.

Ostajien löytäminen ei muuten olekaan ihan itsestään selvää erikoispuille. Usein määrät jäävät niin pieniksi, ettei kiinnostusta löydy.

Kun oli jo ruvettu hifistelemään kaikenlaisilla kokeiluilla, niin mielet olivat avoinna seuraavallekin idealle.

Talven lumikuorma oli kohdellut kaltoin vanhassa pellossa huonosti kasvavia koivuja. Sahailimme niitä polttopuiksi ja pohdiskelimme, mitä pystyyn jääville voisi tehdä. Niistä ei tulisi kunnon laatutukkia.

Heikosti kasvava koivikko voi olla otollinen kasvualusta pakurin kasvatukselle. Kuva: Sanne Katainen

Silmiini osuneessa mainoksessa luvattiin pakurista mukavia tuloja jo muutamassa vuodessa. Heikosti kasvava koivikko olisi juuri otollinen kasvualusta sille. Tässä kohtaa sijoitus hieman mietitytti, mutta usko oli kova.

Yhteistyöyrityksen väki tuli paikalle muutama pussillinen pakuriymppejä mukanaan. Kovasti ne ympit näyttivät huonekalutapeilta. Kohta akkuporakoneet pärisivät, kun koivuihin porattiin reikiä tulevaisuuden tuottoja varten.

Viidestä kahdeksaan vuotta oli arvio tuottojen realisoitumiselle. Viisi vuotta on nyt takana, ja pieniä alkuja alkaa työntyä tuohen alta näkösälle. Pakureilla ei ole kiire, vaikka metsänomistaja mielellään vähän hoputtaisi kasvua, etteivät kaikki tuotot jäisi perikunnalle.

Kokeilut ovat vielä kesken erikoispuiden kanssa. Osa onnistuu, osasta opitaan. Jotkut voivat olla taloudellisesti järkeviä, toiset kivoja harrastuksia.

Varmaa ainakin on, että metsän monimuotoisuus on lisääntynyt ja kokemuksia on saatu. Uusia tarinoita on tullut kerrottavaksi.

Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.