Onko osuustoiminnan henki tai sielu kateissa? - Mielipidekirjoitus - Maaseudun Tulevaisuus
Tiesitkö? Voit lukea viikossa 3 artikkelia ilman tilausta - hanki rajaton lukuoikeus nyt 9,90€/kk
Mielipiteet

Onko osuustoiminnan henki tai sielu kateissa?

Suurilta kansanliikkeiltä löytyy aina myös henki tai sielu. Se kuvaa liikkeen parhaita pyrintöjä, sitä panosta, jota se yhteiskunnan rakentamisessa edustaa. Nyt kriisin keskellä tärkeäksi on noussut resilienssi, yhteiskunnan kestävyys.

Mitä Hannes Gebhard asiasta ehkä sanoisi?

Tutkijana hän varmaan erittelisi ensin osuustoiminnan 120-vuotisen kehityksen. Hänen isoin huoli oli aina oikean osuustoiminta­hengen vaaliminen. Osuus­kunnat ovat myös jäsentensä ­yhteisöjä, joissa kannattaa keskustella myös arvoista ja tavoitteista.

Osuustoimintaliikkeestä voidaan puhua aitona kansan­liikkeenä vain alkuvuosi­kymmeninä. Alussa sitä kantoi vahvasti suomalaisuuden ja kansakunnan yhteisyyden henki. Se nähtiin vastauksena myös Venäjän aloittamille sortokausille.

Liike oli isänmaallisuutta ja Suomen rakentamista omalla uutteralla työllä. Sen onnistui liittää kaikkialla eri puolilla maata tehty työ järkevästi ja tehokkaasti yhteen. Jokaisella oli oma roolinsa ja jokaista tarvittiin.

Myöhemmin sanoman ydin ­supistui osuustoiminta­hengeksi. Se kaventui edelleen tuottaja- tai kuluttajahengeksi. Työ­väenliikkeen osuus­toiminnan ero pellervolaisesta kodista toteutui vuosina 1916–17. Pellervon kilpailijaksi syntyi Kulutusosuuskuntien Keskusliitto. Keskusliikkeiden vahvistuminen vähensi järjestöjen auktoriteettia.

Sotien jälkeen myös MTK ja SAK vahvistuivat. MTK toteutti Ohjakset omiin käsiin -politiikkaa ja Pellervo menetti vähitellen asemiaan. Tuottajien ja kuluttajien intressit nähtiin vastakkaisiksi erityisesti tulopolitiikassa. Politiikan rooli yhteiskunnassa korostui.

Osuuskuntien jäsenyyteen alettiin liittää lojaalisuus­vaatimus. Se on aina kuulunut etujärjestöpolitiikkaan mutta ei varsinaisesti itse osuustoimintaan. Samalla ylhäältä ohjaus syrjäytti jäsenten aidon kannustamisen. Gebhard kuitenkin lähti siitä, että yritysten tulee olla jatkuvasti kilpailu­kykyisiä markkinoilla.

Jäsenten asiointi ei siis voi perustua vain lojaliteettiin. Se ei kanna loputtomiin.

Myös paikallisuus ja omatoimisuus kärsivät. Osa jäsenistöstä vähitellen vieraantui. Pellervolaisetkin jämähtivät paikoilleen puolustamaan vanhoja etuja.

E-liike vetosi jäsenten lojaliteettiin. Mutta kilpailukyvyn kohentaminen olisi ollut paljon tärkeämpää, kun toiminta­ympäristö 1990-luvulla muuttui radikaalisti. Päätösvallan ja pääomien keskittäminen syvensi kriisiä.

Hankkija-Noveran konkurssi vuonna 1992 ei kaatanut muita pellervolaisia; itsekin olin mukana tekemässä siitä varoittavaa esimerkkiä muille. Sen sijaan Kansa-yhtiöiden valtavat USA:n tappiot vetivät alas muitakin yrityksiä. Haka ja Kansa tekivät konkurssit. STS-Pankki ja OP Yhteistuki romahtivat kilpailijoiden syliin.

Saneerausten jälkeen Elanto ja Tradeka pelastuivat. Terve hajauttaminen voitti sentralistisen ajattelumallin kirkkaasti. Kaikkia munia ei kannata laittaa samaan koriin.

Heikoimmillaan pellervolaisetkin olivat 1990-luvun alussa. Pellervon tutkimus, koulutus ja tiedotus tukivat yritysjohdon ja hallinnon kovia ponnisteluja. Useimmat yritykset pärjäsivät taistelussa ja sopeutuminen kovan kilpailun EU-maailmaan onnistui. Elintarviketeollisuus pelastui ja kehittyi. Uusilta suurkatas­trofeilta vältyttiin.

Kuluttajaosuustoiminnassa S-ryhmä ja palveluissa OP Ryhmä nousivat toimialojensa lujiksi johtajiksi. Jäseniä palkitseva bonusjärjestelmä menestyi ja laajeni. Myös Lähi­vakuutus ja Tapiola löysivät viimein toisensa.

Viritimme Pellervossa 1990-­luvulta alkaen myös pienosuustoimintaa. Silläkin on varmasti jotakin lisättävää tähän liikkeen henkeä etsivään juttuun. Ehkä se on myös ­yhteisyrittäjyyden aina tarvitsemaa yrittäjähenkeä.

Nuorten arvojen murros kehittyy yksilöllistä yrittämistä korostavaan suuntaan. Myönteinen kannustaminen syrjäyttää ylhäältä käskemisen. Myös yritysten yhteiskuntavastuu tulee kokemaan renessanssin. Yhdistäviin tekijöihin kuuluu jälleen vastuullinen ja aina luotettava suomalaisuus. Pitkät tuotantoketjut ovat osoittaneet haavoittuvuutensa.

Pienellä kansakunnalla on aina elävä kohtalonyhteys. Siihen kuuluvat niin tuottajat kuin kuluttajat, jotka molemmat todellisuudessa tarvitsevat toisiaan. Siihen kuuluvat myös niin nuoret kuin vanhat – ja niin täällä syntyneet kuin myös tänne muuttaneet. Etätyökin Suomessa jo osataan.

Vain harvat tunnistavat nämä kaikki kerrostumat, jotka osuustoimintaan eri suunnista ja eri aikoina ovat kehittyneet. Tänään osuustoiminta vaikuttaa siksi hyvin hajanaiselta, mikä ei aina ole vain eduksi.

Mauno-Markus Karjalainen

vapaa toimittaja

YTM

Osuustoimintaliikkeestä voidaan puhua aitona kansanliikkeenä vain alku­vuosikymmeninä.

Lue lisää

Luomu on kestävää

Markkinatalous tarvitsee uudelleenarviointia

Omilla valinnoillamme voimme säilyttää työpaikat

Aineettomat investoinnit unohdettu