Mielipiteet

Maaseudulle tarvitaan toivoa tuovia tarinoita

Maaseudun kehitystä tarkastellaan liian usein kaupungistumista vasten. Urbaani nähdään tavoitetilana ja edistys on ponnistelua kaupungin valoja kohti. Maaseudulla asuvien näkemykset hyvästä elämästä lannistetaan, eikä maaseudun monimuotoisia voimavaroja pystytä kunnolla hyödyntämään.

Tällaisia näkemyksiä esittää kanadalainen tutkija Brennan Lowery äskettäin tarkastetussa väitöskirjassaan. Väitöstutkimus tarkastelee Kanadan harvaan asutun Newfoundlandin ja Labradorin rannikkoalueen maaseutua. Lowery haastaa perinteisiin mittareihin perustuvaa lähestymistapaa, joka tahattomasti asettaa maaseudun altavastaajan asemaan.

Väestökatoa, ikääntymistä ja heikkoa talouskehitystä korostavat mittarit ovat tuttuja myös puhuttaessa Suomen maaseudusta. Esimerkiksi koulutusta kuvaavat yhteiskunnallisen kehityksen mittarit voivat luoda mielikuvaa oppimisesta keinona päästä pois maaseudulta, pikemminkin kuin mahdollisuutena löytää uusia tapoja maaseudun monenlaisten mahdollisuuksien jalostamiseen.

Maaseutusynkistely on meille tuttua, mutta Kanadan itärannikko vasta mahtavat mahdollisuudet kurjuuspuheelle tarjoaakin. Newfoundlandin alue vaurastui vuoteen 1992 asti turskan kalastamisella. Liikapyynti ja kalakantojen romahdus johtivat pakon edessä kalastuksen täyskieltoon ja alueen elinkeinorakenteen rajuun muutokseen.

Julkinen valta antoi tilapäistä apua rakennemuutoksen hallintaan, mutta samalla jo aiemmin aloitettu maaseudun palveluverkostojen purkaminen jatkui. Myös metsäteollisuuden koneellistuminen vei työpaikkoja. Työttömyys jylläsi, eikä alueen uusiutumiskyky riittänyt.

Heikkoa talouskehitystä kuvaavat viralliset mittarit korostivat sitä, mitä maaseudulta puuttui entiseen verrattuna. Myös maaseudun ihmisten kertomissa tarinoissa haikailtiin vanhoja hyviä aikoja. Ihmisten kuvauksissa kuitenkin yleisesti tunnustettiin, ettei menneisyyteen ole paluuta.

Brennanin tutkimuksessa nousevat erityisesti esiin sankaritarinat, joissa pelastajan ja roiston roolit saattavat vaihdella. Juhlitusta turskanpyytäjästä tulikin luonnonvarojen häikäilemätön tuhoaja tai ennakkoluulottomasta yrittäjästä ahne ja vastuuton riistäjä.

Tarinat eivät ole ristiriidattomia. Samaan aikaan kun odotettiin alueen ulkopuolelta tulevaa pelastajaa, pelättiin omaa elämää koskevan määräysvallan kaventumista entisestään. Ulkopuolisten lisääntyvä vaikutusvalta voi johtaa siihen, ettei metsien ja vesien hyödyntämisestä voida päättää samaan tapaan kuin aiemmin.

Ihmisten tarinat ja kokemukset olivat myös hyvin erilaisia, mikä vaikeuttaa tai jopa estää yhteisten näkemysten muodostamista. Parhaatkaan tietopohjaiset kehityksen mittarit ja tilastot eivät riitä yhteisymmärryksen synnyttämiseen, jos tarinat tilastojen takana ovat yhteen sopimattomia.

Tarinat voivat olla jopa tuhoisia, jos niitä käytetään vastakkainasettelujen synnyttämiseen tai syventämiseen.

Eri maissa suosiota saaneet populistiset liikkeet ja niiden taitavasti hyödyntämät, mutta totuudellisuudeltaan kyseenalaiset tarinat ovat tästä varoittava esimerkki. On helppoa upota syvälle nostalgiaan unelmoimaan vanhojen hyvien aikojen paluusta.

Vastalääke vastuuttomaan tarinointiin voi löytyä tunnustamalla tarinallisuuden arvo ja samalla kehittämällä paikallisia oloja osuvammin kuvaavia seurantamittareita. Eri alueiden ja yksittäisten paikkojen vahvuudet jäävät herkästi huomiotta, kun seurannoissa halutaan piirtää isoa kuvaa koko kansakunnan kehityksestä. Samalla ne tahattomasti vahvistavat valtasuhteita, joissa tavoitteet sanellaan ylhäältäpäin.

Kanadassa paikallisia seurantamittareita on kehitetty eniten sellaisissa yhteisöissä, jotka sijaitsevat suhteellisen lähellä kaupunkeja, joiden väestökehitys on melko vakaata ja joiden työpaikat eivät ole voimakkaasti riippuvaisia luonnonvarojen suorasta hyödyntämisestä. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevien yhteisöjen ja syvän maaseudun vahvuuksien kuvaaminen on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Keskeinen päätelmä on, että ongelmakeskeisestä, maa­seudun haavoittuvuutta korostavasta puheesta on siirryttävä ratkaisukeskeiseen vahvuuksista rakentamiseen. Tämä onnistuu vain, jos maaseudun ihmisillä itsellään on mahdollisuus sanoittaa tarinaa oman elinympäristönsä hyvästä kehityksestä.

Jari Lyytimäki

Kirjoittaja työskentelee Suomen ympäristö­keskuksessa www.ecowelfare.fi -tutkimus­hankkeessa. Hän oli yksi Loweryn väitöskirjan tarkastajista.

Maaseudun ­haavoittuvuutta korostavasta puheesta on ­siirryttävä ratkaisu­keskeiseen ­vahvuuksista rakentamiseen.

Lue lisää

Kalastus ei kaipaa uusia maksuja

Luontokadon pysäyttäminen on elämän suojelua

Etätyö muokkaa koko yhteiskuntaa

Erä- ja luontokulttuurimuseo Kainuuseen