Mielipiteet

Luke ja hallitus unohtavat ilmastotieteen perusteet

Luonnonvarakeskus (Luke) ja Suomen hallitus eivät ymmärrä, että ilmasto ja elollinen luonto muodostavat vuorovaikutussysteemin, jossa ilmasto on primus motor. Kullakin ilmastollis-ekologisella vyöhykkeellä tämä vuorovaikutus on omalaatuisensa.

Kunkin vyöhykkeen kulku maapallon ympäri on määriteltävissä tarkoin ja yksikäsitteisesti ilmastomuuttujien avulla. Kullakin vyöhykkeellä on oma luonnon perustuotantonsa, ja kunkin ihmisyhteisöllä on käytettävissään omalaatuisensa uudistuvat luonnonvarat sekä niihin perustuvat elinkeinot, väentiheydet ja infrastruktuurit.

Lukella ja Suomen hallituksella on tieteestä poikkeava käsitys siitä, mihin ilmastollis-ekologiseen päävyöhykkeeseen Suomi kuuluu. Valtioneuvoston periaatepäätöksellä koko Suomi on arktista aluetta.

Suomen poliittinen johto ei ymmärrä, että luonnolla on omat lakinsa. Luonto ei tottele hallituksen periaatepäätöksiä, vaan sen edessä on oltava nöyrä.

Hallituksen ja Luken mukaan ”arktinen vyöhyke voidaan määritellä monella eri tavalla”, ja ne ovatkin keksineet määritellä sen etelärajaksi 60. leveysasteen, eli siten ne ovat mitätöineet ilmaston merkityksen.

Tieteellisesti Suomi kuuluu boreaaliseen päävyöhykkeeseen, jossa havumetsät vallitsevat. Euroopassa tämä vyöhyke sijaitsee paljon pohjoisempana kuin Kanadassa ja Siperiassa. Itä- ja Keski-Kanadassa se on yli tuhat kilometriä etelämpänä kuin täällä. Suomen leveyksillä siellä on arktinen ilmasto, joka on paljon ankarampi kuin Suomen boreaalinen.

Myös ilmaston määräämät luonnonolot ja ihmisyhteisöt elinkeinoineen ovat perin erilaisia kuin Suomessa, samoin ilmastonmuutoksen vaikutukset elävään luontoon, lumipeitteeseen sekä maanpinnan vesi- ja energiataseeseen.

Toisin kuin Luke, ymmärtää Kanadan vastaava virasto Environment Canada eron boreaalisen ja arktisen vyöhykkeen välillä, ja tilastoikin luonnonvarat ilmastoalueittain.

Opetan siis tässä Lukelle ja Suomen hallitukselle rautalangasta vääntäen, miten arktinen ja boreaalinen vyöhyke eroavat toisistaan eli asian, joka kuuluu ilmastotieteen perusteisiin.

Arktisella alueella ilmasto on liian ankara metsälle. Vieläpä boreaalisen vyöhykkeen pohjoisimmalla, hemiarktisella osavyöhykkeellä eli Itä- ja Keski-Kanadassa Etelä-Ruotsin ja Baltian leveysasteilla maa on paljolti ikiroudassa ja puusto hajanaista ja kituliasta; maa- ja metsätalous on mahdotonta eikä tieverkostoa ole.

Kanadassa Suomen leveyksillä väentiheys on noin tuhannesosan siitä mitä täällä; on vain muutamia rannikkokyliä, ja sisämaa on asumaton. Vaan Lukepa julistaa Suomessa harjoitettavan ”arktista maataloutta” ja ”arktista metsätaloutta”, ihan kuin opiksi inuiiteille.

Jääkarhutkin tietävät kanadalaisten tavoin arktisen ja boreaalisen eron. Atlantin valtameren rannikkovesien jäillä, jotka tätä vappuna kirjoittaessani ulottuvat Pohjois-Irlannin tasalle, on tiheä ja vakaa jääkarhukanta; Irlannin vesillä jäitä oli viimeksi 11 000 vuotta sitten.

Jääkarhuja on yhtä etelässä myös Hudsonin lahden etelärannikolla. Hudsonin lahden jäätilanne kesäkuussa muistuttaa yleensä Itämeren jäätilannetta tammikuussa. Vappuaamun valjetessa umpijäisen Hudsonin lahden länsipuolella Hämeenlinnan tasalla tuuli kinosti lunta (drifting snow), lämpötila oli –20 astetta ja pakkasen tuntu ahavassa (wind chill) oli –31 astetta, ei sentään enää –39 astetta, kuten neljän päivän takaisessa viima- ja tuiskumylläkässä (blizzard).

Toukokuun puolivälissä Etelä-Suomessa alkaa tavallisesti terminen kesä, eli vuorokauden keskilämpötila nousee kymmenen asteen yläpuolelle ja koivut käyvät lehteen. Kanadassa Etelä-Suomen tasalla on siihen aikaan yhtä lämmintä kuin meillä maaliskuun alkupuolella, ja vasta heinäkuun alkaessa päästään kymmeneen asteeseen.

Eipä sekään Suomessa riitä, että boreaalista vyöhykettämme kutsutaan arktiseksi, vaan eräät tutkijat ja poliitikot sanovat sitä myös ”pohjoiseksi pallonpuoliskoksi”.

Nuorisonkin päät tässä sekoitetaan: Peruskoulussa kun opetetaan, että pohjoisen ja eteläisen pallonpuoliskon raja on päiväntasaaja. Ei Kanada muuten kovin kaukana ole. Kilpisjärveltä Ellesmeren saarelle, maailman kymmenenneksi suurimmalle, on matkaa vain 2 000 kilometriä, Helsingistä Lissaboniin sen sijaan 3 200 kilometriä.

Kanada Helsingin tasalta pohjoiseen on Etelänmantereen lisäksi ainoa alue maailmassa, jota tv-kollegani eivät näytä päivittäisissä maailman sää -kartoissaan; lähes asumattomat Siperia, Grönlanti, Sahara ja Australian aavikot kyllä säännöllisesti näytetään.

Reijo Solantie

FT, ylimeteorologi

eläkkeellä

Luonto ei tottele hallituksen periaatepäätöksiä, vaan sen edessä on oltava nöyrä.

Lue lisää

Luonnonsadon korjuu vauhdissa

EU:n vihreä raha tehokäyttöön

Tutkijat vastaavat: "Turvepeltojen määrä ei selviä viljavuusnäytteistä"

Turvepeltojen määrä ei selviä viljavuusnäytteistä