Mielipiteet

Maakuntien kulttuuria Ylen kanaville

Mielipiteet 09.02.2018

Pikkuporvariksi leimaamisen tilalle on tullut juntiksi nimittely.

Kirjallisuuden Finlandia-­palkinnon voittajan puheesta kuului jälleen kerran vasemmisto­lainen ylimielisyys veronmaksajia kohtaan. Ei kuultu kiitosta veron­maksajille, jotka pitävät yllä niitä kulttuuri­laitoksia, joista Juha Hurme on leipänsä ammentanut. Sen sijaan hän kehotti juntteja opettelemaan ruotsia.

Hurmeesta tuli mieleen 1970-luvun teatterinjohtaja Kalle Holmberg ja Turun kaupungin­teatteri.

Kun Kansan Uutisten haastattelussa huhtikuussa 1976 Holmbergilta kysyttiin, miten Turussa sujuu työskentely luottamushenkilöiden ja teatterintekijöiden kesken, teatterinjohtaja vastasi: yleensä lautakunta on työssään yksimielistä, mutta joskus ilmaantuu pikkuporvarillisia pyrkimyksiä kyseenalaistaa ohjelmistoa.

Kaikki oli siis silloin hyvin, kun mitään porvarillista ajatusta taiteesta ei saatu kuuluville. Maailma ympärillä on muuttunut, ja leima­kirveet vaihtuneet. Nyt pikku­porvariksi leimaamisen tilalle on tullut juntiksi nimittely.

Hallituksemme on tehnyt uusia avauksia, tai ainakin selvityksiä, kulttuurialan toimijoiden ansaintamahdollisuuksien parantamiseksi, mutta onko siitä tullut kiitoksia? Vähälle huomiolle on jäänyt Anne Brunilan työryhmän 12.4.2017 julkistama Luovat alat Suomen talouden ja työllisyyden vahvistajina -raportti.

Raportissa tuodaan esille muun muassa tarve parantaa taiteilijoiden yritysjuridista asemaa sekä sosiaaliturvaa. Toisaalta voidaan kysyä, onko hallitus hyödyntänyt Brunilan työryhmän raporttia ja onko kulttuuriministerimme hyödyntänyt näitä mahdollisuuksia? Tuliko vuoden 2018 valtion budjettiin tuohon raporttiin liittyviä avauksia?

Edesmennyt Yleisradion pitkäaikainen kirjeenvaihtaja ja kulttuuritoimittaja Erkki Toivanen analysoi Ranskan taidepolitiikkaa vuonna 2008 ilmestyneessä kirjassaan Matkalla ranskalaisuuteen. Toivanen kertoo kuinka avant-garden kärkihahmon, Pierre Boulezin johtama valtiokulttuuri toi Ranskan kulttuurielämään elitistisen vasemmistolaisen vääristymän 1970-luvulta alkaen.

Sinä aikana Ranskan musiikki­politiikan mukaan vain boulezilainen avant-garde oli oikeaa musiikkia. Vanhat klassikot olivat menettäneet merkityksensä. Kun tuo elektroninen musiikki karkotti yleisön konserttisaleista, vika ei virallisen kulttuuripolitiikan mukaan ollut säveltäjän, vaan liian porvarillisesti ajattelevien kuulijoiden.

Toivasen mukaan avant-garden konserteissa oli kuulijoina usein sama kourallinen kulttuuriministeriön virkamiehiä, jotka halusivat näyttäytyä oikeassa seurassa.

Presidentti Francois Mitter­randin (1981–1995) sosialistinen kulttuuriministeri Jack Lang (1981–1986 ja 1988–1992) piti huolen sävellystilausten ja muun rahanjaon puhdas­oppisuudesta. Hänen johdollaan ministeriö palkkasi kulttuurityöntekijöitä elvyttämään taiteiden harrastusta.

Lopulta Ranskan kulttuuriministeriön palkkalistoilla oli 16 000 virkamiestä. Tuloksena oli kulttuuripöhö, mutta ei uusia suosittuja näytelmä­kirjailijoita eikä säveltäjiä. Valtion tukirahat menivät Boulezille ja muille avant-garden säveltäjille sekä vasemmistolaisesti tiedostaville esittäjille.

Onko Suomessa vastaavanlainen vääristymä, jonka purkaminen saattaisi lopulta jopa parantaa taiteen rahoitus­asemaa? Valtiontalouden tilanteen ymmärtävät tuskin odottavat julkisten rahahanojen lisäämistä kulttuurille, vaikka meillä olisi vasemmistoliiton yksipuoluehallitus.

Veronmaksajan näkö­kulmasta katsottuna julkisen talouden tila on lohduton ja veroaste nousee.

Porvarillisesti ajatellen osa tuosta veroasteen noususta olisi veronmaksajien vapaassa kulutuksessa ohjautunut koti­maisten kulttuuripalvelujen ostamiseen.

Voisiko kulttuurin tuen kääntää positiiviseksi asiaksi veronmaksajille? Saataisiinko hyvinä vuosina verorahoilla rakennetun, ja ansiokkaan musiikkikoulutuksen hedelmiä nykyistä paremmin esille koti­talouksien verovähennysten avulla? Voisiko nykyinen kotitalousvähennys kattaa myös esittävän taiteen ostamisen perhejuhliin?

Lipposen 1. hallituksen amma­tillisesti erinomainen kulttuuriministeri Claes Andersson (ministerinä 1995–1998) ehdotti, että veronmaksajien kustantama Yle televisioisi Kansallis­oopperan ensi-illat, jolloin kaikilla kansalaisilla olisi mahdollisuus nauttia oopperasta. Anders­sonin ehdotus ei mennyt läpi.

Jatkokehitän Anderssonin taannoista ehdotusta seuraavasti: Maamme kaupungin­teattereissa ja kaupungin­orkestereissa tehdään korkeatasoisia produktioita ja konsertteja. Eikö Ylen budjetista voisi osaa käyttää noiden tilaisuuksien esittämiseen Ylen kanavilla?

Samalla tuettaisiin maa­kuntien teattereita ja orkestereita.

Matti Hukari

elintarviketieteiden maisteri

kulttuurin harrastaja

Aiheeseen liittyvät artikkelit