Monimuotoisuuden suojelu talousmetsissä perustuu pääasiassa avohakkuille jätettäviin säästöpuihin ja arvokkaiden pienialaisten luontokohteiden säästämiseen hakkuilta. Vaikka näillä keinoilla on positiivisia ekologisia vaikutuksia monimuotoisuuteen, voidaan ne nähdä ikään kuin avohakkuutalouden ongelmien päälle liimattuina laastareina. Keinot lieventävät ongelmaa, mutta eivät pureudu sen juurisyihin.
Sekä metsälajiston että -elinympäristöjen uhanalaistumiskehitys ja monimuotoisuuskadon ennustettu jatkuminen viittaavat selvästi siihen, että nykytilanteen jatkuessa metsätalouden ekologinen kestävyys ei toteudu.
Talousmetsien ekologisen kestävyyden, jonka tärkein indikaattori on ekosysteemien luontaisen monimuotoisuuden säilyminen, ongelmana on paitsi keinovalikoiman rajoittuneisuus, ennen kaikkea säästettävien kohteiden vähyys, pienialaisuus ja eristyneisyys. Paitsi tähän, enemmän huomiota tulisi kiinnittää suojelun ja luonnonhoidon ulkopuolella olevan metsän käsittelyn ja rakenteen vaikutuksiin.
Tasarakenteinen talousmetsä ei ole otollinen elinympäristönsä luonnontilaisuuden suhteen vaateliaammalle lajistolle. Uusin luonnonmetsätutkimus vahvistaa sen, että nykyinen kuviopohjainen tasaikäisen metsän kasvatus, jossa lähes koko puusato korjataan kerrallaan viimeistään noin sadan vuoden iässä, on muuttanut metsiemme rakenteet radikaalisti erilaiseksi kuin millaisilta ne luontaisesti näyttäisivät.
Luontaisesti metsämme olisivat, ja ovat olleet tuhansien vuosien ajan ennen ihmisen merkittävää vaikutusta, eriasteisesti latvuspeitteisiä vanhojen puuyksilöiden luonnehtimia, ja rakenteellisesti ja koostumukseltaan hyvin vaihtelevia.
Voimakkaitakin häiriöitä, metsäpaloja ja myrskyjä, luonnonmetsässä toki esiintyy, mutta harvakseltaan satojen vuosien välein ja vaikutuksiltaan vaihtelevina, jolloin niiden merkitys luonnonmetsän rakenteen isossa kuvassa jää pieneksi.
Lajistomme on kehityksessään sitoutunut luonnonmetsissä esiintyvään elinympäristöjen kirjoon. Metsien ekologisen kestävyyden turvaamisen kannalta kriittinen kysymys on: voidaanko talousmetsissä metsänhoidolla luoda ja ylläpitää metsärakenteita, joiden elinympäristöominaisuudet vastaavat riittävässä määrin edellä kuvattua luonnonmetsää ja sen elinympäristöjä, siten että lajiston koko kirjo voi niissä viihtyä?
Kun vertailukohtana on tasaikäismetsä, eri-ikäismetsän rakenne ja kasvatus muistuttavat huomattavasti enemmän luonnonmetsän rakennetta ja dynamiikkaa. Tutkimuskirjallisuus viittaakin siihen, että eri-ikäismetsä ylläpitää tasaikäismetsää paremmin varttuneen metsän rakenteita ja eliöyhteisöjä.
Eri-ikäismetsätalouden taloudellista tulosta koskevat tulokset vaihtelevat paljon, mutta useiden tutkimusten mukaan eri-ikäismetsätalouden taloudellinen tulos on vertailukelpoinen tasaikäismetsätalouden tuloksen kanssa. Tämä on rohkaisevaa ja viittaisi siihen että useassa tapauksessa olisi mahdollista päästä win–win-ratkaisuihin, ylläpitää luontaisempia metsärakenteita tinkimättä taloudellisesta tuloksesta.
Eri-ikäisen metsän kasvatus mahdollistaa nykyistä luonnontilaisen kaltaisempien metsäisten elinympäristöjen luomisen ja ylläpitämisen laajemmilla alueilla. Eri-ikäiskasvatusta ei kuitenkaan pidä soveltaa monotonisesti, vaan tavoitteena tulisi olla vaihtelevien metsärakenteiden synnyttäminen (vrt. luonnonmetsä). Tähän kuuluu jaksollisen kasvatuksen tapaan myös lahopuuston ylläpitäminen jättämällä pysyviä säästöpuita.
Paitsi metsikkörakenteiden luontaista vaihtelevuutta (joka on itsessään tärkeä metsäluonnon monimuotoisuuden komponentti), eri-ikäisen metsän kasvatuksella voidaan myös edistää riittävän levein suojavyöhykkein arvokkaiden luontokohteiden, kuten pienvesien, suojelua ja ylläpitää maiseman parempaa kytkeytyneisyyttä osalle lajistoa.
Kokonaisuutena näyttäisi siltä että eri-ikäisen metsän kasvatus tuo tärkeän ja oleellisen lisän talousmetsien monimuotoisuuden turvaamisen keinovalikoimaan. Jatkuva kasvatus antaa metsäluonnolle mahdollisuuden palautua kohti luonnonmukaisempia rakenteita ja tukee näin metsätalouden ekologisen kestävyyden toteutumista.
