Mielipiteet

Vaihtelua metsänhoitoon

Mielipiteet 04.01.2019

Alueellisessa tarkastelussa eri metsän­kasvatusmallien asettaminen vastakkain on turhaa ja jopa vahingollista.

Näinä aikoina on ahkerasti keskusteltu eri metsänhoitomenetelmien paremmuudesta ja roolista metsätalouden kestävyyden vahvistamisessa.

Onpa yhtä metsänkäsittelymallia ehdotettu kiellettäväksi valtion mailla.

Erityisesti on kiistelty jaksollisen ja jatkuvan kasvatuksen kyvystä turvata moni­muotoisuutta.

On esimerkiksi selvää, että avoimella hakkuualalla on aluksi enemmän kasvi­lajeja kuin jatkuvasti latvus­peittoisessa metsässä.

Tällaisissa vertailuissa analyysi kuitenkin lähtee heti hakoteille, kun tarkastelun mittakaavaksi otetaan met­sikkö ja sen tietty kehitysvaihe.

Monimuotoisuus ja sen ekologia on ennen kaikkea ajassa kehittyvä aluetason ilmiö. Oleellista lajiston kannalta on se, minkälainen metsärakenteiden, ja samalla elinympäristöjen, kirjo ja jatkuvuus laajemmalla alueella vallitsee.

Osa lajistosta tarvitsee avoimia paahteisia olosuhteita, osa taas vaatii suojaisempaa ympäristöä ja sen jatkumoa.

Oleellista on myös, että eliöstö pääsee liikkumaan sopivien elinympäristöjen muodostavan verkoston sisällä.

Jatkuva kasvatus osalla metsäalaa, vaihtelevasti toteutettuna, lisää kiistatta aluetason metsärakenteiden vaihtelua, tuoden siihen uudenlaisen, eriasteisesti ja jatkuvasti peitteellisenä säilyvän elin­ympäristötyypin.

Tällaisen metsän latvustorakenne muistuttaa paljon vanhan luonnonmetsän pien­aukkodynamiikan vaihetta. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä, jos monimuotoisuutta halutaan suojella.

Samoin kuin jaksollisessa kasvatuksessa, myös jatkuvassa kasvatuksessa on kiinnitettävä erityistä huomiota säästö­puiden jättämiseen.

On myös pidettävä mielessä, että ekologisesti kestävä metsänhoito ei pyri mahdollisimman suureen moni­muotoisuuteen, vaan yllä­pitämään alueelle luontaista monimuotoisuutta.

Sen yksi keskeinen osa on aluetason metsärakenteiden monimuotoisuus ja vaihtelu, jonka tiedetään tutkimus­näytön perusteella vaikuttavan myönteisesti paitsi lajistoon, myös metsän virkistys­käyttöarvoon.

Pyrkimys talousmetsien rakenteen luonnonmukaisuuteen ei ole pelkkä itseisarvo, kuten joskus kuulee kritisoitavan.

Emme pääse pakoon sitä tosiasiaa, että metsiemme eliöyhteisöt ja -lajit ovat vuosi­tuhantisessa evoluutiossaan sopeutuneet luonnonmetsissä vallinneisiin rakenteisiin.

Metsäluontomme syvässä kehityshistoriassa ihmisen muokkaama talousmetsä on vain lyhyt viimeaikainen episodi.

Voidaankin olettaa, että metsän luontaisten rakenne­piirteiden ylläpitäminen turvaa lajistoa kokonaisuutena, myös niitä lajeja joiden elin­ympäristövaatimukset tunnetaan vielä huonosti.

Alueellisessa tarkastelussa eri metsänkasvatusmallien asettaminen vastakkain on turhaa ja jopa vahingollista.

Monimuotoisuuden kannalta paras vaihtoehto todennäköisesti olisi, että metsäalueella harjoitettaisiin sekä jaksollista että jatkuvaa kasvatusta, ja myös niiden eri välimuotoja.

Tällainen metsän­kasvatus tuottaa todennäköisesti parhaiten luonnonmetsissä tavattavaa tärkeää rakennevaihtelua.

Monimuotoinen vaihteleva metsä on ekologisen tiedon perusteella vastustus­kykyinen erilaisia tuhoja vastaan ja myös kykenevä sopeutumaan laaja-alaisiin ympäristö­muutoksiin.

Nämä ominaisuudet ovat avainasemassa kun pyritään edesauttamaan metsien so­peutumista vääjäämättä etenevään ilmastonmuutokseen.

Timo Kuuluvainen

metsäekologian dosentti

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT