Mielipiteet

Luomuviljelyn uhat ja Pandoran lipas

Kiertotalouden, perheviljelyn ja pellon yhteys on katkennut.

Tarkka silmä erottaa toisinaan kevyenliikenteen, perinnebiotooppien tai peltomaiseman keskeltä jonkun vieraslajin, joka ei sinne kuulu.

Maatalous- ja metsätalous­ministeriön tukipolitiikan kannustamana on suosittu jo vuosia esimerkiksi luonnonhoitopeltojen perustamisessa Suomen luontoon kuulumattomia siemenlajeja.

Vuosikymmeniä harjoitettu tutkimus on keskittynyt jalostamaan keinoja, joilla pystytään hyödyntämään pellon hiiltä ja ulkoisia panoksia tehokkaasti. Viherlannoitusnurmet ravinteita lataavana käytännön toimena ovat yhä poikkeus säännöstä.

Kuitenkin tiettyjen saneerauskasvien hyväksyminen tuki­ehtojen lajikevalikoimaan on alkanut kyseenalaistaa luomu­viljelyn peruslogiikkaa.

Kansallinen vieraslaji­strategiakin luotiin vasta vuonna 2012. Tuolloin asetettiin noin 30 eri tahosta koostuva vieraslajiasioiden neuvottelu­kunta. Kokoonpanosta ei löydy luomuviljelyn etua ajavaa.

Kemiallisen viljelyn lobbaukset globaaleilla markkinoilla ovat monissa yhteyksissä lisänneet, eivät vain pellon vaan myös metsän ja ekologisten lokeroiden olemassaoloon kohdistuvia uhkia.

Ajattelutapa ei edistä paikallisuutta kuten niittyjen luonnon­ympäristöjä, vaan jalostusteknologiat suosivat siementen kykyä sitoa pääravinteita ja tuottaa satoa.

Vaikka kasviteknologian kehitys tehostaa viljelyä, se ei kykene peltomittakaavassa ­estämään kasvien muuntuvuutta tai risteytymisriskiä, hiilen katoa pelloilla ja eroosiota metsissä eikä resistenssi­ongelmaa.

Lähinnä lisätypellä ja eri teho­aineiden avulla kyetään kyllä parantamaan satoja merkittävästi verrattuna luomuviljelyyn mutta estetään mykoritsa-­juuriston kehittymistä.

Vanha luomuviljelijän ohje on, että kemiallinen viljely syö pari tuumaa sukupolven aikana humusta riippuen esimerkiksi maaperän pieneliötoiminasta.

Luomuviljelyn perusajatus on muun muassa kerääjäkasvien avulla sitoa hiiltä ja ravinteita pieneliöille ja auringon lämmön avulla vapauttaa ravinteita satoa varten.

Pelastusta etsitään viherryttämiseen sitovasta tukipolitiikasta, tarpeellisista kerääjä­kasveista, mutta myös myrkkyjen käyttöön perustuvasta suorakylvöstä ikään kuin pääongelma poistuisi itsellään.

Typen rakeistaminen ilmakehästä vesiliukoisiksi lannoitteiksi jatkuu vuositasolla yksin Euroopassa kymmenissä miljoonissa ekvivalenttitonneissa, eikä suurin osa kasvinviljely­tilan typestä palaudu satoon.

Ravinnontuotantona se on tehotonta panoksiin suhteutettuna, mutta tehokasta ravinnedopingia vesistöihin, metsiin ja ilmaan. Päällimmäiset globaaleja etuja puolustavat kasvi­tutkimuksen ja jalostusteknologioiden imperatiivit ovat jotain muuta kuin ympäristöetiikkaan liittyviä.

Valtapoolit ovat ikään kuin sivustakatsojina sitoutuneet rakennemuutokseen, jossa Euroopassa osakeyhtiöt jo hallitsevat suurimittaista pinta-­alaperusteista pellon sijoitus- ja liiketoimintaa. Tämä on jo johtanut kehitykseen, jossa kiertotalouden, perheviljelyn ja pellon yhteys on katkennut.

Saneerauskasvit ovat kiitollinen apu tehotuotannon mittakaavoissa, missä maatalouden rakenteita ei kyseenalaisteta eikä pyritä kokonaisnäkemykseen.

Tutkimus ja tukipolitiikka eivät aina halua ohjata kehitystä terveeseen suuntaan, vaan hyvät asiat juuttuvat pahimmillaan tieteiden väliseen jargoniin ja ravinnevalumien laajamittaisiin pikahoitoihin. Kipsin käytöstäkin on apua lähinnä muutamiksi vuosiksi eteenpäin.

Kasvinjalostajilla ei ole juuri tarve huomioida lämpimien vyöhykkeiden siementuotannon ehtoja, siementen kylmävirittäytymisominaisuutta, soveltuvuutta kiertotalouteen tai vaikkapa kaupallisena näkö­kohtana oljen korren ja kalitaseen säätelyn haittoja.

Vielä 1950-luvuilla esimerkiksi peltovalvatti vieras- tai tulokaslajina oli lähes tuntematon rikkakasvi.

Huomaamatta laji levisi nopeasti jaloste- ja siemen­kaupan sekä yhden/kahden kasvin tehoviljelyn aikakaudella. ­Potentiaalisen uhan jatkuvuudelle muodostaa yhä uudet jalostuskokeilut ja niiden mahdollinen juurtuminen osaksi perusviljelyä.

MMM:n ja Mavin tukiehtojen sivuilla on luettelo hyväksytyistä erityissiemenistä esimerkiksi riista- ja luonnonhoito pelloille. Kuitenkin vertaisdokumentaatio puuttuu, miten monet niistä soveltuvat vieraslajeina myrkyttömään kiertotalouteen.

Jotkut ristikukkaiset lajit tai jalosteet saattavat risteytyä keskenään, ja monilla siemenpankki muodostuu maahan huomaamatta. Sitä ei ole mahdollista aina tuhota muutaman kesän täyskesannolla, vaan se kykenee vaarantamaan luomukasvin­viljelyyn perustuvan viljely­tavan useiksi vuosiksi.

Vieraslajilaki tuli voimaan vuoden 2016 alussa. Kasvinviljelyn osalta laissa painotetaan muutamaa yhä heikosti tunnettua vieraslajia.

Maatalousministeriö hyväksyi Suomen ensimmäisen hallintasuunnitelman EU:n haitallisille vieraslajeille vuonna 2018. Taustalla vaikuttivat EU:n asetus haitallisten vieraslajien tuonnin ja leviämisen ennalta ehkäisemisestä ja hallinnasta.

Myös luonnonsuojelulaki kieltää vierasperäisten lajien levittämisen luontoon, jos on olemassa vaara, että niistä voi syntyä pysyvä kanta.

Lista vaatii päivitystä, sillä on varauduttava kaupallisten jalosteiden geeni- ja värikirjon sokeimpiin trendeihin.

Lassi Leino

FM, luomuviljelijä

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Siementen toimitukset kiihtyvät kevättä kohti

Turvetuotantoa on syytetty suotta järvien likaantumisesta – tutkijat perkasivat 62 järven pohjamudat, ei vesistötaakkaa

Oma ruoka on osa turvallisuutta