Mielipiteet

Keskustelu kotieläintuotannosta on yksipuolista

Kun puhutaan lihasta, esille nousevat eläinten hyvin­vointi, mahdolliset terveyshaitat ja viime aikoina erityisesti ympäristö­vaikutukset. Lihan hyviä puolia ei tuoda esiin.

Keskustelun pitäisi edetä niin, että ensin kootaan tosiasiat ja taustat ja pyritään niistä yksimielisyyteen. Sen jälkeen kukin arvottaa eri tekijät näkemyksensä mukaan ja muodostaa mielipiteensä periaatteena ”jokaisella olkoon oikeus omiin mielipiteisiinsä, mutta ei omiin tosiasioihin”.

Näin se ei kuitenkaan mene keskustelussa, jossa eri­tyyppisiä asioita verrataan. Miten esimerkiksi voi verrata lihan vitamiinipitoisuutta eläinten hyvinvointiin? Ei mitenkään: asia on ratkaistava arvojen pohjalta. En pyri kiistämään kenenkään arvoja, vaan kunnioitan suuresti nyt käytävän keskustelun arvopohjaa.

FinRavinto 2017 -tutkimuksen mukaan suomalaiset aikuiset saavat suurimman osan (naiset 65, miehet 69 prosenttia) proteiinistaan eläintuotteista: lihasta, maidosta, kanan­munista ja kalasta. Eläinproteiini on koostumukseltaan yleensä parempaa kuin kasviproteiini. Proteiininsaanti on keski­määrin riittävää.

Jos eläintuotteista luopuu tai laskee kulutusta merkittävästi, voi riittävä proteiinin­saanti vaarantua. Onneksi tutkimus ja tuotekehitys ovat kehittäneet kasviproteiini­valmisteita, jotka ovat todellisia vaihtoehtoja proteiini­tarpeen tyydyttämiseksi.

Eläintuotteilla on keskeinen merkitys myös monien kivennäisaineiden, vitamiinien ja hivenaineiden saannissa, ja ne ovat yleensä helposti imeytyvässä muodossa. Esimerkiksi lihan rauta imeytyy monin­kertaisesti paremmin kuin kasvikunnan rauta, ja se edistää samalla vielä kasviperäisen raudankin imeytymistä. Myös B12-vitamiinia on oleellisesti vain eläintuotteissa, ja niiden puuttuessa sitä on lisättävä muuhun ravintoon.

Ei liha pelkästään auvoista ole. Punaisen lihan käyttöön liittyy epäilys yhteydestä diabetekseen ja paksusuolen syöpään. Lihavalmisteiden osalta näyttöä yhteyksistä riskeihin on enemmän.

Ravitsemussuositusten mukainen sekaravinto on helppo ratkaisu suomalaisille: lihaa, maitoa, kananmunia ja kalaa kohtuullisesti, täysjyväviljaa sekä tuoreita ”värillisiä” kasviksia ja hedelmiä runsaasti.

Meillä on ruokaa liiaksi asti. Ensimmäinen ympäristö­teko olisikin välttää liiallista syömistä ja ruokahävikkiä. Käytämme myös paljon sellaista, mistä ei ole ravitsemuksellista hyötyä. Eikö esimerkiksi sokerin ja alkoholin aiheuttama ympäristökuorma pitäisi laskea?

Eläinten moninaisella hyväksi­käytöllä on vuosituhansien perinteet. Kaikissa näissä ihminen on ottanut vallan eläimen yli ja samalla rajoittanut niiden elämää.

Lainsäädännöllä ja valvonnalla on pyritty parantamaan eläinten asemaa suhteessa ihmisen tarpeisiin, ja kehitystä tapahtuu jatkuvasti. Lisäksi on toimialojen omia järjestelmiä hyvinvoinnin parantamiseksi yli sen, mitä säädökset vaativat.

Suuri muutos on tapahtunut alan toimijoiden asenteissa ja toimintatavoissa. Tuotantoyksiköt ovat kasvaneet valtavasti entisistä ajoista, jolloin eläimet saivat omistajiltaan hyvinkin yksilöllistä hoitoa, mutta olosuhteet eivät aina olleet erityisen hyviä eläimille. Vaikkei uskoisi, tehotuotanto on myös ympäristötehokasta, energiaa ja ravinteita ei mene niin paljon hukkaan ja päästöt vähenevät.

Ristiriita eläimen ja ihmisen välillä on sovittamaton eläimen näkökulmasta katsottuna. Kun pohditaan ihmisen ja eläimen suhteita etiikan kannalta, en näe mitään eroa siinä, onko eläin lemmikki vai tuotantoeläin.

Maatalous- ja elintarviketutkimuksen pyrkimys on löytää ratkaisuja, joilla ravinnon ympäristövaikutukset minimoituvat, ja tästä tulee koko ajan lupaavia tuloksia. Metsien ja peltojen merkitys hiilen sitojina korostuu, kun menetelmät kehittyvät.

Suomessa elintarvikkeiden osuus kasvihuonekaasuista on noin 18 prosenttia, ja siitä lihan ja maidon osuus on noin puolet.

Noin puolet kotieläintuotannon tarvitsemasta raaka­proteiinista tulee nurmesta ja elintarviketuotannon sivuvirtoja hyödynnetään rehuna. Kotieläintuotannon kasvihuonekaasuista hiilidioksidi sitoutuu uuden kasvukauden aikana, mutta muut, dityppi­oksidi ja metaani eivät, vaan vain hajoavat hitaasti.

Naudanliha on meillä ”maidontuotannon sivutuote”. Siksi haitat ja edut tulee kohdistaa maidolle ja lihalle. Eettistä on sekin, että Suomen on itse tuotettava suurin osa elin­tarvikkeistaan, ja että käytetään raaka-aineita, joiden tuotanto luontaisesti sopii tänne ja jotka ovat ravitsevia.

Poliitikot ovat ottaneet ympäristön vaaliteemakseen, mutta mielestäni olisi viisasta keskittyä myös siihen yli 90 prosenttiin ympäristövaikutuksesta, joka ei ole kotieläintuotantoa.

Elämäntapamme vaatii muutoksia monilla muillakin aloilla, ja toivottavasti saadaan toimivat ratkaisut käyttöön kautta maailman ennen kuin on liian myöhäistä.

Eero Puolanneemeritusprofessori
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Myös rakentamisen päästöihin puututtava

Vihreät haluaa avata eläinsuojelulain uudestaan: Parsinavetat sekä porsitus- ja tiineytyshäkit kiellettävä siirtymäajalla

Viljele ja varjele