Mielipiteet

Luonto monipuolistuu – isot eläimet palanneet

Huoli luonnon monimuotoisuuden vähenemisestä ja lajien katoamisesta on tunnettu. Vähemmälle huomiolle on jäänyt rinnakkainen ilmiö, josta tutkijat käyttävät termiä rewilding (uudelleenvilliintyminen). Sillä tarkoitetaan lajien paluuta, uusien tuloa ja populaatioiden vahvistumista.

Suomessa ilmiö on tähän asti koskenut erityisesti isoja nisäkkäitä ja lintuja. Lapsuuteni Länsi-Uudellamaalla ei ollut karhuja, susia, ilveksiä tai ahmoja. Nyt on.

Uusia lajeja ovat esimerkiksi valkohäntäpeura, supikoira ja minkki. Villisika ja metsäkauris ovat palanneet Suomen luontoon muutaman vuosisadan tauon jälkeen. Saukko, majavat ja näätä yleistyvät. Merellä hyljekannat vahvistuvat ja saimaannorppa lisääntyy. Kultasakaalin odotetaan tulevan Suomeen lähiaikoina.

Laulujoutsenia lapsuudessani näki harvoin, kyhmyjoutsenia tai nykyisenkaltaisia valtavia hanhiparvia ei ollenkaan. Viimeisiä merikotkia oltiin tuohon aikaan pelastamassa ja maakotkia oli vain Pohjois-Suomessa.

Jokaisen vahvistuvan lajin tarina on ilmeisesti erilainen. Ilmastonmuutoksella asiaa ei pysty selittämään, koska rewilding -ilmiö on tuttu jokaisessa teollisuusmaassa.

Suomessa jotkut lajit ovat elpyneet rauhoituksella, pyynnin säätelyllä tai muuten vain. Toiset ovat vaatineet kohdennettuja toimia esimerkiksi elinympäristöjen säilyttämiseksi ja kehittämiseksi. Aktiivisia tukitoimiakin on tarvittu kuten merikotkien ruokkimista sianraadoilla tai lumen kolaamista saimaannorppien pesiksi.

Paljon on myös vieraslajeja, jotka ihminen on tuonut Suomeen tai lähialueille, jossa ne ovat löytäneet tai tyhjentäneet itselleen sopivan ekologisen lokeron. Merimetso ja valkoposkihanhi ovat esimerkkejä uusista lajeista, joiden tänne ilmaantumisen syytä ei taideta tietää.

Mitä ilmeisimmin keskeinen lajien vahvistumiseen vaikuttanut tekijä on ollut tekniikan ja kaupan kehitys, mukaan lukien paljon parjattu globalisaatio. 1800-luvun ihmiset repivät liki kaiken tarvitsemansa muutamalta lähihehtaarilta: ruuan, rehut, kuidut ja energian.

Isoäitini isoisä kaatoi Lopella 1880-luvulla ”Etelä-Suomen viimeisen karhun”. Peto oli uhka maaseudun pieneläjien toimeentulolle. Ainoaa lehmää ei voinut menettää. Tilanne on nyt muuttunut, kun ruoka ostetaan kaupasta, vaatteet ja iso osa energiasta tuodaan ulkomailta ja toimeentulo saadaan palkkatyöstä.

Maaseudun asutuksen harventuminen on myös jättänyt tilaa villiintymiselle. Lisäksi on lajeja, jotka hyötyvät paljon parjatusta metsätaloudesta. Uudistetut metsät tuottavat hirville ruokaa yllin kyllin.

Metsästykseen liittyvä riistanhoito tukee suoraan ja epäsuoraan monen lajin menestymistä. Metsästäjät vievät vuosittain tonneittain rehua peuroille ja kauriille. Näin suurpedoillekin on katettu runsaampi ruokapöytä kuin koskaan aikaisemmin. Poromiehet vievät talvirehua poroille ja luontokuvausyrittäjät karhuille. Tästä ja sen ylläpitämästä korkeasta eläinpopulaatiosta hyötynee moni muukin laji.

Rewilding näkyy selvimmin isojen nisäkkäiden ja lintujen paluuna. Seuraavatko sitten pienemmät perässä? Uskoisin tähän olevan hyvät edellytykset.

Yksinkertaisimmissa ekosysteemeissä on vain kasveja, kehittyneimmissä myös kasvien syöjiä ja seuraavalla askelmalla myös lihansyöjiä. Eläimet muokkaavat luontoa toisille lajeille sopivaksi ja suuret lantamäärät tarjoavat kasvualustaa ja -voimaa vähän pienemmillekin eläimille.

On myös lajeja, jotka ovat viime vuosikymmeninä hävinneet tai kannat heikentyneet. Lajien väliset vuorovaikutussuhteet ovat monimutkaisia ja yhden lajin menestyessä toinen voi kärsiä. Biologikirjailija Seppo Vuokko kiinnitti äskettäin Maaseudun Tulevaisuudessa huomiota siihen, miten eri tiaislajit ovat vieneet toisiltaan tilaa.

Pidän selviönä, että esimerkiksi etelän kanalintukantojen heikentyminen johtuu pääasiassa kahden vieraslajin, supikoiran ja minkin, lisääntymisestä. Maaseudun autioituminen ja maatalouden muuttuminen on puolestaan vienyt elinympäristöjä joiltain lajeilta luonnonlaitumien, ketojen ja ahojen hävitessä.

Rewildingissa olisi paljon tukittavaa, koska ilmiöllä on syynsä ja seurauksensa. Eläinkantojen runsastumisesta tai vähenemisestä on myönteisiä ja kielteisiä seurauksia emmekä aina tiedä, miten asioihin pitäisi suhtautua. Uhanalaisten lajien tulevaisuuden turvaaminenkin vaatii luonnon kokonaisuuden parempaa tuntemista. Lajeja ei suojella erityksissä muiden lajien vaikutuksilta.

Tiedeyhteisön tulisi lähteä nopeasti liikkeelle tutkimaan rewildingia.

Esa Härmälä agronomi
Eläimet muokkaavat luontoa toisille lajeille sopivaksi.
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ennätysmäärä valkohäntäpeuran kaatolupia Varsinais-Suomeen

Lisäävätkö vieraslajit luonnon monimuotoisuutta?

Maisemat palauttamalla Suomi kauniimmaksi