Mielipiteet

Yhteistyöskentelytila on maaseudun mahdollisuus

Yhteistyöskentelytila on isoista kaupungeista tuttu konsepti. Minkälainen rooli näillä on maaseudulla tai pienemmissä kaupungeissa? Voisivatko tilat siellä hyödyttää yhteisöjä, vauhdittaa taloutta, kohentaa mielikuvaa ja parantaa paikantuntua? Ollaanko konseptista kuinka tietoisia?

Yhteistyöskentelytila (co-working space) konseptina on omien työtehtävien tekoon tarkoitettu, verkostoitumisen mahdollistava monitilaympäristö ja yhteisöllinen työtila. Yleensä se on yksityisen tai julkisen omistama.

Jäsenistö koostuu eri alojen yksityisyrittäjistä, freelancereista ja/tai etätyöntekijöistä. Työntekijän tai aloittelevan yrittäjän ei tarvitse huolehtia nettiyhteyksistä, toimistotekniikasta ja kalusteista, sillä ne sisältyvät käyttösopimukseen. Tila kehittyy käyttäjäyhteisön mukana.

Toiminta on siis organisoidumpaa ja business-orientointuneempaa kuin pelkän etätyötilan järjestäminen. Pop up -työtilat ovat puolestaan oiva keino herätellä, havainnoida ja kokeilla konseptia.

Tutkimusten mukaan yleismaailmallisesti 70 prosenttia ihmisistä työskentelee toimipaikan ulkopuolella vähintään päivän viikossa, 53 prosenttia puolet viikosta. Yhdysvalloissa kokopäivätyötä tekevistä osan aikaa etänä työskentelee 43 prosenttia, Suomessa 35 prosenttia (2018).

Työolobarometrin (2018) mukaan meillä etätyötä tekivät pääasiassa ylemmät toimihenkilöt, eli pitkälti asiantuntijatyöläiset. Kehitys on ollut nousujohteista, mikä kertoo työn ja tekemisen paikan ohenevasta suhteesta.

Nykyistä työtä luonnehtii mobiililaitteet ja internet sekä yhteydenpito ja tavoitettavuus ajasta ja paikasta riippumatta. Vuonna 2018 jo 60 prosenttia palkansaajista käytti työssään virtuaalisia työvälineitä, kun vastaava luku vuonna 2015 oli 47 prosenttia.

Lisäksi työtilatarve on muuttunut. Suomen co-working-markkinoista opinnäytetyön tehneen Sara Järvisen mukaan yhteistyöskentelytilat syntyivät (2000 -luvun taitteessa) pienten toimijoiden tarpeeseen, mutta yhä enemmän suuremmatkin organisaatiot ovat alkaneet hyödyntää tiloja sekä kustannussäästöjen että työhyvinvoinnin vuoksi.

On nähtävillä kehitys, joka aikaansaa ja edistää työelämän monipaikkaisuutta, joustavaa työntekoa ja/tai paikkariippumattomuutta. Toisin sanoen samalla tasoittaa alueellisia eroja ja ravistelee vanhoja toimintatapoja.

Muutosajurina voi nähdä myös ammattibarometrin kuvaamat alueelliset haasteet osaavan työvoiman saatavuudessa. Kääntöpuolena toki todettava, että kysyntä kohdistuu paljon aloille, joihin yhteistyöskentelytila ei näyttäisi tarjoavan vetoapua – ainakaan ensiajatuksella.

Yhteistyöskentelytilan perustettaessa keskiössä ovat sekä aloitteellisen työyhteisön tarpeet että alueen työelämätarpeet laajemminkin. Siksi esimerkiksi sijainti kylällä, kuntakeskuksessa, pienessä tai keskisuuressa kaupungissa tarjoaa lähtökohtaisesti erilaisen pohjan tilojen käyttöasteelle.

Kysyntää myös voi, ja on hyväkin luoda tarjoamalla toimivat tilat ja mahdollisuus kokeilla. Kokemukseni saariston työkeskuskokeilusta osoitti, että ainakin periodiluoteiseen työntekoon oli kiinnostusta.

Tilaa perustettaessa ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen, sillä malleja löytyy. Siksi heti alusta alkaen yhteistyötä kannattaa tehdä jo toiminnassa olevien työtilakonseptien kanssa.

Sara Järvisen mukaan Suomen co-working-markkina on vielä pientä verrattuna muuhun Eurooppaan ja Pohjoismaihin. Se sijoittuu pääasiassa pääkaupunkiseudulle ja suurimpiin kaupunkeihin, mutta kehityksen odotetaan seuraavan muita pohjoismaita.

Tilojen käytössä koetuiksi haasteiksi Järvinen on listannut muun muassa varustelu- ja laatutasovaatimukset sekä luottamukseen, turvallisuuteen ja tietosuojaan liittyvät seikat. Lisäksi pysyvän ja satunnaiskäytön sekä sopivan hinnoittelun tasapainon löytäminen vie aikansa – siinä missä konseptin sisäistäminenkin, vaikka hyöty, merkitys ja mahdollisuudet ovatkin nähtävissä.

Maaseudulla yhteistyöskentelytilojen perustamisen ja toimintaedellytysten vahvistamisen yksi mahdollisuus piilee keskinäisessä verkostoitumisessa.

Esimerkiksi katalonialaisessa Cowocat-hankkeessa perustetut yhteistyöskentelytilat ovat työntekijöiden käytössä keskinäisellä sopimukselle ”lomaosake”-tyyliin. Irlantilaisten Ernact-hankkeessa puolestaan haettiin laajempaa tilojen ekosysteemiä maaseudun ja kaupunkikeskuksen digi-hubia kesken.

Suomessa ajankohtaisinta työtä maaseudun etätyö- ja co-working-tilaverkoston eteen tehdään Keski-Pohjanmaalla (P-IRIS Interreg). Kiinnostus ja vaikutus ovat olleet lupaavia.

Jo yksi työtilaratkaisu on askel eteenpäin, mutta vasta verkostossa on voimaa kehittää ja markkinoida.

Sami Tantarimäki FT, suunnittelija Turun yliopisto Brahea-keskus
Suomessa etä­työtä tekivät pääasiassa ylemmät toimihenkilöt, eli pitkälti asian­tuntijatyöläiset.
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Seppo Kääriäinen: "Monipaikkaisuus on ajan sana"– kannustaa selvittämään koko hallinnon tehtävät

Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä ryhtyy selvittämään TEM:n työntekijöiden alueellistamista

Tulevaisuuden maatalous on markkinaehtoista