Mielipiteet

Eduskuntavaalit ratkaistiin Oulussa

Vuoden 2015 pakolaiskriisi tuli perussuomalaisten radikaalisiivelle taivaan lahjana. Kaksissa edellisissä vaaleissa se oli yltänyt jytkyyn pelkällä EU:n vastaisella retoriikalla. Nyt Timo Soini oli saanut itselleen ulkoministerin salkun ja alkoi noudattaa vanhojen puolueiden EU-linjaa. EU:n kannatus nousi ja puolueen laski.

Viranomaisille pakolaiskriisi tuli yllätyksenä ja heidän toimintansa näytti aluksi täysin kaoottiselta. Salamannopeasti puolueen radikaalisiipi loi nahkansa. Siitä tuli uusi yhden asian liike, joka oli niin “maahanmuuttokriittinen”, että sen riveistä löysivät nyt kotinsa myös sekä rasistit että fasistit.

Perussuomalaisten hyvää tulosta kevään eduskuntavaaleissa on selitetty tällä muodonmuutoksella. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen.

Puolueen Jyväskylän puoluekokoukseen eli kesään 2017 mennessä kriisi oli nimittäin jo saatu hallintaan. Vaikka Venäjän media teki parhaansa pitääkseen kriisitunnelmaa yllä, Suomessa aihe oli hiipumassa poliittisen keskustelun marginaaliin. Kun puolue hajosi, myös sen kannatus romahti.

Silti Jyväskylän puoluekokous merkitsi käännekohtaa.

Kun Sipilän hallitus muodostettiin, maassa oli laki, jonka mukaan eduskuntaryhmästä eroava henkilö vie puoluetukensa mukanaan, jos lähtijöitä on ryhmästä yli puolet. Laki säädettiin aikanaan helpottamaan Veikko Vennamon johtaman SMP:n hajottamista.

Perussuomalaisille lain kumoaminen oli hallitukseen menon ennakkoehto ja Soinille se merkitsi oppi-isän kunnian palautusta. Kesään 2017 tultaessa laki oli jo ehditty kumota.

Tämä merkitsi sitä, että Halla-ahon 15 hengen ryhmä nosti joka vuosi puoluetukea 35 edustajan puolesta, kun taas Siniset eivät saaneet sitä senttiäkään. Kun muut rahoituslähteet olivat vaalirahakohun myötä kuivuneet, Soini tuli näin rahoittaneeksi perussuomalaisten vaalivoiton.

Sitten keksittiin, että tulossa olivat ilmastovaalit. Lähtökohtana oli hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n lokakuussa 2018 julkaisema raportti, jossa vaadittiin aiempaa isompia päästövähennyksiä entistä nopeammin.

Muut puolueet ymmärsivät, että aiheesta virinnyt laaja ja perusteltu huoli saattaisi hyvinkin sataa vihreiden laariin. Ne päättivät estää sen hintaan mihin hyvänsä.

Paitsi perussuomalaiset. Jälleen kerran puolue teki strategisesti hyvin oivalletun ratkaisun. Se irtautui muiden puolueiden ilmastorintamasta ja leimasi vaaditut toimet “ympäristövouhotukseksi”, joka tulisi kalliiksi, kävisi kivuliaaksi tavallisille kuluttajille ja tekisi syrjäseuduilla asumisen mahdottomaksi.

Julkisessa keskustelussa ilmastoaktivistien ylilyönnit koituivat suoranaiseksi siunaukseksi perussuomalaisille. Keskustelu polarisoitui ja perussuomalaisten kannatus alkoi nousta yhtä jalkaa vastapuolen eli vihreiden kanssa. Joulukuussa 2018 puolueelle mitattiin silti vain kahdeksan ja yhdeksän prosentin kannatuslukuja.

Nyt sattuma puuttui peliin Oulun poliisilaitoksen hahmossa. Se julkaisi joulukuun ensimmäisenä päivänä tiedotteen, jossa kerrottiin: “Oulun poliisilaitoksella on käynnistetty rikostutkinta törkeään lapseen kohdistuneeseen seksuaalirikokseen liittyen, jossa on rikoksesta epäiltyinä useita ulkomaalaistaustaisia henkilöitä. Rikosnimikkeinä ovat törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja törkeä raiskaus”.

Varmemmaksi vakuudeksi Oulun poliisilaitos julkaisi kuukautta myöhemmin uuden tiedotteen, jossa kerrottiin: “Oulun poliisilaitos on käynnistänyt uuden esitutkinnan neljästä seksuaalirikosepäilystä, jotka ovat kohdistuneet alle 15-vuotiaisiin tyttöihin. Poliisi on ottanut kiinni kolme ulkomaalaistaustaista miestä todennäköisin syin epäiltyinä tekoihin”.

Taas muut puolueet hoksasivat, että tapausten osakseen saama valtava julkisuus voisi koitua perussuomalaisten eduksi. Ne päättivät jakaa potin ja hypätä heidän kanssaan samoihin vankkureihin. Tapaukset tuomittiin yksimielisesti, syyllisille vaadittiin ankarampia rangaistuksia ja maahanmuuttoa ja maahanmuuttajien valvontaa vaadittiin tiukemmaksi.

Hysteriaa hiponeen keskustelun lopputulona merkittävä osa kansalaisista vakuuttui, että perussuomalaiset olivat maahanmuuton vastaisessa kritiikissään olleet oikeassa alusta alkaen.

Viime joulukuun ja tämän vuoden huhtikuun välisenä aikana perussuomalaisten kannatus yli kaksinkertaistui. Näin nopeaa ja näin suurta kannatuksen nousua ei Suomessa ole koskaan aikaisemmin mitattu yhdellekään toiselle puolueelle. Vaaleissa Perussuomalaisten kannatus oli 17,5 prosenttia.

Kirjoitus on lyhennelmä Viron Diplomaatia-lehden kesäkuun numerossa ilmestyneestä esseestä.

Jarmo Mäkelä

ulkomaantoimittaja

Näin nopeaa kannatuksen nousua ei ole koskaan aikaisemmin mitattu yhdellekään puolueelle.
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Uudet parit kehiin – syntyykö kiistoja vai löytyykö yhteispeli?

Analyysi: Kuusibuumi tulee aiheuttamaan ongelmia metsien terveyteen

Metsänomistajien syyttely vie ilmastokeskustelua väärään suuntaan