Mielipiteet

Maatilojen kierrätyspalvelu kattaa nyt koko maan

Toiselle tarpeeton voi olla toiselle välttämättömyys. Perheessämme on jo pitkään myyty esimerkiksi Tori.fi:ssä vaikkapa tarpeettomaksi käyneitä lastenvaunuja tai urheiluvälineitä. Kotoa on vapautunut tilaa muuhun käyttöön, tavarat ovat menneet uuteen käyttöön, ja jonkin verran tulojakin on kertynyt. Sama toimintamalli on nyt mahdollinen maatalouden materiaaleille.

Pirkanmaalla kesän aikana pilotoitu ja osittain Leader Kantrin rahoituksella luotu maatilojen sivuvirtojen ja maatilojen materiaalien markkinapaikka Kiertoasuomesta.fi-palvelu otettiin 12.8. käyttöön koko maassa.

Kiertoasuomesta.fi on verkkokauppapaikka, missä maatilat voivat tarjota myyntiin tai noudettavaksi käytännössä mitä tahansa. Nyt myynnissä on jo esimerkiksi tyhjiä tynnyreitä, kuormalavoja ja maatalousmuoveja. Lisäksi MTK:n jäsenille avattiin palvelussa kanava maatalousmuovien noutopalveluun.

Palvelussa voi tehdä myös maatiloille suunnattuja ostotarjouksia, olivat tarpeina sitten vaikkapa biokaasun tuotantoon sopivat lannat tai puimurin varaosa. Tai ehkäpä kotitaloudet kaipaavat vaikkapa vanhoja heinäseipäitä sisustusta varten.

MTK haluaa edistää kiertotaloutta ja maatalouden kannattavuutta. Kiertoasuomesta.fi -palvelussa yhdistyvät materiaalien käyttäminen uudelleen sekä maatilojen uusien tulolähteiden kehittäminen uusien markkinoiden kautta.

Kiertoasuomesta.fi on hieno esimerkki siitä, miten kiertotaloutta voidaan edistää markkinalähtöisesti. Potentiaalisia uusia yhteistyökumppaneita ja materiaalien hyödyntäjiä on runsaasti. Energiantuottajat, jätelaitokset, toiset maatilat ja kotitaloudet ovat esimerkkejä potentiaalisista hyödyntäjistä.

Konsepti on yksinkertainen. Jos maatilalla on jotain, mitä se itse ei tarvitse, on lähes varmaa, että jollain muulla on sille käyttöä. Aiemmin materiaaleilta on puuttunut markkinointikanava. Nyt viljelijöiden oma tori on julkaistu.

Markkinapaikan käyttöönotto vaatii maatilojen aktiivisuutta. Toivottavasti raha ja materiaalien kierrätys toimivat hyvänä kannusteena. Muutamalla klikkauksella maatila voi löytää ostajan vaikkapa ulkorakennukseen vuosien aikana kertyneille kuormalavoille tai kevään aikana kertyvälle hevosenlannalle.

Maatilat joutuvat tällä hetkellä maksamaan päästäkseen eroon osasta maatalouden yhteydessä syntyvistä materiaaleista.

Esimerkiksi muovit on saatettu pitkään mieltää jätteeksi. Lähitulevaisuudessa ympäristönkin kannalta on välttämätöntä päästä malliin, jossa toisen jäte on toiselle raaka-ainetta. Tai itse asiassa malliin, jossa ei ole jätteitä. On vain uudelleen hyödynnettäviä maatalouden materiaaleja. Ensimmäinen vaihe maatilalla voi olla päästä eroon jätemaksuista, toisessa vaiheessa entisestä jätteestä tuleekin jo tuloa.

Markkinapaikka saa lentävän lähdön, kun maatilat ottavat sen käyttöön. Palvelu on maksuton ja jätettävien ilmoitusten määrää ei ole rajoitettu. Moni maatila voi olla palvelussa sekä ostajana että myyjänä. Lantojen hyödyntäminen muilla tiloilla tai vaikkapa tilojen yhteisissä biokaasulaitoksissa edistää samaan aikaan maatalouden uusiutumista, uutta liiketoimintaa sekä lannoitteiden tehokasta käyttöä.

Myös päättäjien, hallituksemme ministereistä kuntien johtoon toivoisi tutustuvan palveluun. Hallitus voi omilla toimillaan edistää markkinalähtöisen kiertotalouden edistämistä. Kiertoasuomesta.fi on valmis ratkaisu moneen hallitusohjelmassa esillä olevaan tavoitteeseen. Kuntapäättäjät voivat puolestaan edistää oman alueensa kiertotalousjärjestelmien syntymistä.

Kiertotalousmarkkinapaikka Kiertoasuomesta.fi tarjoaa kannusteisiin ja kannattavuuden parantamiseen perustuvan ratkaisun. Palvelussa yhdistyvät lisäksi digitalisaatio ja toimialat ylittävä yhteistyö.

MTK rohkaisee jäseniään palvelun käyttäjiksi. Käytön voi aloittaa katsomalla omalla maatilalla ympärilleen. Jokaiselta tilalta löytyy varmasti jotain, mille ei itsellä ole käyttöä, mutta muille siitä olisi hyötyä. Tämän jälkeen kirjautumalla älypuhelimella tai tietokoneella osoitteeseen www.kiertoasuomesta.fi, on myyntitarjous tehty muutamalla klikkauksella.

Erästä vanhaa mainoslausetta mukaillen voisi Kiertoasuomesta-palvelun käyttäjäksi kannustaa toteamalla: ”Vain tarjoamalla voit tienata.” Uusi työkalu on nyt luotu, se kannattaa ottaa käyttöön. MTK:n ja Leader-rahoituksen ansiosta palvelu voidaan tarjota ilmaiseksi kaikille.

Marko Mäki-Hakola

Elinkeinojohtaja

MTK

Ympäristönkin kannalta on välttämätöntä päästä malliin, jossa toisen jäte on toiselle raaka-ainetta.
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ruokajärjestelmän muutos on välttämätön

Hyvää käytännön edunvalvontaa

MTK:n koulutusjohtaja lyttää Luken suunnitelmat: "Laadukas nurmitutkimus edellyttää todella vahvaa osaamista ja joustavuutta"