Mielipiteet

Suomen maa- ja metsätalous ovat jakaantuneet

Suomalaisten viljelijöiden erilaiseen innostukseen investoida maatalouteen on aivan luonnolliset syynsä.

Länsi-Suomessa eli Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Pohjanmaan maakunnissa metsänkasvu on ankaran talvi-ilmaston takia heikompaa kuin samoilla leveysasteilla idempänä. Talvisademäärä on pienempi ja routaantumiselta suojaava lumipeite pakkasiin nähden ohuempi kuin idässä. Lännessä routa viipyy puuston juurikerroksessa pidempään, minkä jäljiltä maa 20–50 sentin syvyydessä on kylmä pitkälle kesään.

Peltoviljelyä se ei kuitenkaan haittaa, sillä viljakasvien juuret eivät ylety näin syvälle, ja kynnetty maa lämpenee nopeasti. Siksi lännessä tiloilla on heikon metsänkasvun takia panostettu enemmän maa­talouteen, eli investoitu kasvin­viljelyyn ja eläintuotantoon sekä lannoitettu pellot voimakkaammin kuin idempänä.

Länsi-Suomen tiloilla metsätulot hehtaaria kohti ovat paljon pienempiä ja tilojen peltoalat suurempia kuin samoilla leveysasteilla Uudenmaan, Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen käsittävällä keskisektorilla tai Kaakkois-Suomen, Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun käsittävällä itäsektorilla.

Tilakohtainen metsätulo on keskisektorilla kaksi kertaa ja idässä 2,3 kertaa niin suuri kuin lännessä.

Etelä-Savossa, missä peltojen raivaus on työlästä kivisyyden takia, on tilakohtainen peltoala toiseksi pienin Lapin jälkeen. Tämän sekä hyvän ilmaston ja metsänhoidon takia tilakohtainen metsätulo Etelä-Savossa on ylivoimaisesti maan korkein, kolminkertainen verrattuna Länsi-Suomeen ja 4,5-kertainen verrattuna Etelä-Pohjanmaahan, missä maatalouden asema onkin korostunein.

Etelä-Savon suurten järvien äärillä halla on tuntematon käsite. Siksi vaativien erikoiskasvien viljely sopisi erinomaisesti alueelle. Sisämaa-alueista Etelä-Savo selvisi suurista nälkävuosista Lapin ohella vähimmin kuolonuhrein; Lapissahan vilja ei ole koskaan ollut elannon perusta.

Maan keskisektorilla ja idässä maatalouden osuus tilojen tuloista on paljon pienempi kuin lännessä, samoin tarve ja halu investoida päätoimiseen maatalouteen.

Keskisektorilla on lisäksi kaksi maan suurinta metropoli­aluetta, Helsingin ja Tampereen seudut, joiden tarjoamien työmahdollisuuksien takia maatalous jää helposti sivurooliin. Tilojen tulo­lähteitä ovat myös esimerkiksi hevostallit ja golfkentät.

Itä-Suomessa, missä kesäasukkaita on laajalti enemmän kuin maatiloilla väkeä, tuo mökkitonttien myynti, vuok­raus, rakentaminen ja kunnossapito lisätuloja, samoin koti­tarve- ja ammattikalastus.

Lännessä kylmä maa pitää myös jätevedet viemäriputkissa kylminä, mikä vaikeuttaa typen poistoa niistä. Eläin­tilojen lannan prosessointi ja siirto viljatiloille ovat myös oma haasteensa.

Jo 50 vuotta on siirrytty yhä vahvemmin siihen itä–länsi-­jakoon, joka vallitsi vanhassa omavaraisessa maataloudessa keskiajalta noin vuoteen 1870 asti, ja samoista syistä.

Metsissä viljeltiin syväjuurista juuresruista, joka vaati lämmintä maata puiden tavoin. Toisaalta se kesti peltoruista paremmin lumihomeita, joiden riski oli suurin idässä, missä maa usein jää sulaksi paksun lumen alla.

Siksi vain Lounais-Suomessa ja Pohjanmaan maakunnissa vilja tuotettiin pelkästään pelloissa, ja tilakohtainen peltoala ja karjamäärä olivat suuremmat kuin muualla.

Pohjanmaalla karujen rämeiden ja kankaiden pihkaiset männyt sopivat mainiosti tervahautoihin pilkottaviksi. Tervarahoilla voitiin ostaa viljaa Suomenselän ja Pohjois-Pohjanmaan hallamailla (joissa yöpakkaset taas kerran veivät viljasadon 4., 6. ja 7. elokuuta). Ilmaston alueelliset piirteet ovat siis ”ikiaikaisia”.

Länsi–itä-jako näkyi maataloudessa vähiten jatkolla 1870–1970, kun vanhan maatalouden loputtua keskityttiin koko maassa nurmi- ja karjatalouteen ja sen tuotteiden vientiin.

Tilat olivat itsenäisiä ja pieniä, ja niitä oli enemmän kuin koskaan torppareiden vapautuksen ja evakkojen asuttamisen jäljiltä; Suomi oli tällöin maataloustuotannon puolesta yhtenäisempi kuin sitä ennen tai sen jälkeen.

Muistakaamme myös, että Länsi-Suomi on näin pohjoisessa maailman voimallisin maatalousalue, itäisempi Suomi taas voimallisin metsätalousalue.

Tämä ei ole vain omaa ansiotamme, sillä Suomen leveyksillä olevilla Keski- ja Itä-Kanadan ja Siperian ikiroudan mailla ei ilmasto salli lainkaan maa- ja metsätaloutta. Niinpä väentiheyskin on niiden tiettömissä, liki asumattomissa erämaissa vain 1–2 tuhannesosaa siitä mitä Suomessa ja sadasosa siitä mitä Lapissa.

Reijo Solantie

FT

eläkkeellä oleva ylimeteorologi

Etelä-Savon suurten järvien äärillä halla on tuntematon käsite.
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kasvukausi käynnistyi hitaasti Jämsän Hallissa – "Lumet lähtivät vasta toukokuun alussa"

Hiilensidonnasta lisää tutkittua tietoa

Uuden hallituksen ilmastopolitiikka