Mielipiteet

Maakunnat uusteollistamisen moottoreiksi

Korkean elintason kehittyneenä maana Suomen tulevaisuus on täysin riippuvainen innovatiivisista ja menestyvistä korkean jalostusarvon paikallisista teollisista pk-vientiyrityksistä, jotka pystyvät kehittymään ja uudistumaan globaalin markkinan muutoksia nopeammin.

Suomi on tänään yhtä velkainen kuin toisen maailmansodan jälkeen – teollinen vienti on romahtanut, ja nopeasti ikääntyvää hyvinvointiyhteiskuntaa on rahoitettu jo yli kymmenen vuotta yhä paisuvalla velkavuorella.

Käynnissä on todella raju ja jopa dramaattinen yhteiskunnan rakennemurros oman teollisen toiminnan romahdettua ja pienimuotoisen vientiin tähtäävän tuotekehityksen supistuessa yhä kiihtyvällä vauhdilla.

Samanaikaisesti käynnissä on 1950- ja 1960-lukujen kaltainen väestön epätoivoinen muutto opintojen ja työn perässä suurimpiin kaupunkeihin.

Maamme suurten kaupunkikasvukeskusten yrityksistä kuitenkin vain viisi prosenttia harjoittaa teolliseen toimintaan pohjautuvaa vientiä.

Suomen vienti on enää lähinnä välituotteista muodostuvaa, projekteja tai luonnon raaka-aineiden vientiä ilman laajempaa arvon kehittämiseen liittyvää ja osaamiseen perustuvaa jalostusta.

Nykyisen teollisen toiminnan alasajo kulminoituu teknisen osaamisen katoamiseen yhteiskunnallisesta päätöksenteosta nopean talouskasvun ja talouden vapautumisen viimeisenä kolmena vuosikymmenenä.

Kansalaiset voivatkin tutkia esimerkiksi omia digilaitteitaan ja -vempaimiaan ja todeta niiden olevan 99,99 prosenttisesti EU ulkopuolella suunniteltuja, koodattuja ja valmistettuja. Laitteissa toimivat ohjelmistot ovat nekin pääosin EU:n ulkopuolella kehitettyjä.

Laitteet tosin ovat vielä suhteellisen pieni ongelma, sillä tämän ”valmiin ja ilmaisen hyödyntämiseen” perustuvan digitalisaation myötä Suomesta on kadonnut oma liiketoiminnan ja yritysten ohjelmistojärjestelmien suunnittelu-, kehitys- ja kaupallistamiskyky. Teknologia- ja teollisuusliiketoiminnan synnyttämiseen liittyvän osaamisen kadottaminen on yhtä vaarallinen ilmiö kuin naapurimaamme oman puolustuskyvyn rakenteellinen alasajo.

Ymmärryksen puuttuessa emme osaa, emme tiedä ja edes pyri tavoittelemaan korkeampaa lisäarvoa omaan paikalliseen uusteollistamisen perustuvalla politiikalla ja koulutuksen oppialaratkaisuilla.

Kansallisesta ennakointitoiminnasta puuttuu taloudelliseen lisäarvoon tähtäävä strateginen ennakointi- ja innovaatiojärjestelmän ohjaus. Erityisesti paikalliseen uusia vientiyrityksiä synnyttävään tuotekehitysosaamiseen, tuotteiden tuotannon kehitykseen ja kaupallisen osaamisen verkottamisen ei ole kiinnitetty huomiota juurikaan uuden pk-viennin rakentumisen näkökulmasta.

Laaja paikallinen, menestyvä ja ketterä pk-vientisektori on kestävän taloudenhoidon keskeistä talous- ja teollisuuspolitiikkaa. Useiden maakuntien aluepolitiikasta puuttuukin täysin teollisen, korkean jalostusarvon pk-viennin lisäarvoon tähtäävän teollisen toiminnan ja kehittämisen näkökulma, ymmärrys ja ennakointi.

Vallitseva maakuntatason innovaatio- ja koulutuspolitiikka on nojannut perinteisiin luonnon ja palveluiden kehittämisen näkökulmiin paikallisella tasolla. Kehityksessä on erityisesti korostunut hallinnolliset alat, hitaan talouskasvun yksinyrittäjyystoiminta, todella paljon alkupääomia sitovat rakenteet ja julkisten palveluiden kehittäminen.

Maakuntien osaamisrakenteissa ei ole suoraa yhteyttä vientiin perustuvan taloudellisen lisäarvon tuomiseen maakuntiin.

Moni heikosti menestyvä maakunta onkin kuin Suomi pienoiskoossa:

Paperilla ja teoriassa sen pitäisi toimia, mutta käytännössä olemme eläneet yli varojen, tieteilleet ilman taloudellisia tuloksia ja vaikutuksia, ulkoistaneet korkean osaamisen työpaikat ja luoneet hankkeita hankkeiden perään ilman uusien vientiyritysten ja -tuotteiden syntymistä.

Pitäisikö Suomen uusteollistamisen suunta avata kääntämällä katseet maakuntien korkeakoulujen radikaaliin kehittämiseen? Niiden muuttamiseksi alueellisiksi elinkeinoelämää ja paikallisesti teollisuuspolitiikkaa palveleviksi innovaatio-osaamisen sekä uusien pk-vientiyritysten kehdoiksi luomalla kymmenen uutta monialaista ja poikkitieteellistä insinöörikoulutuksen erityisyksikköä?

Erityisesti heikommin menestyneet maakunnat voisivat nyt olla suunnannäyttäjiä ottamalla paikalliseen korkean teknologian osaamisen, uusteollistavan uudistumisen ja taloudelliseen tulokseen tähtäävän innovaatiojärjestelmän kehittämisen keskeiseksi maakuntastrategioiden punaiseksi langaksi.

Mika Helenius

Teollisuus- ja innovaatio­politiikan tutkija

Ikääntyvää hyvinvointi­yhteiskuntaa on rahoitettu jo yli kymmenen vuotta yhä paisuvalla velkavuorella.
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Onko Saksasta Euroopan uudistajaksi?

Kuusi muovaa ruokaa – Suomalaistutkijat löysivät metsäteollisuuden sivutuotteelle käyttöä elintarvikkeissa

Toiveena sote-lait vuoden päästä eduskuntaan