Mielipiteet

Söisimmekö itsemme ja yhteiskunnan kestäväksi?

Suomalaiset ovat läpi historian kamppailleet ruuan kanssa. 150 vuotta sitten koettu nälkä­katastrofi tappoi kymmenesosan kansastamme. Olimme Euroopassa rauhanajan viimeinen maa, joka tällaisen koettelemuksen kävi lävitse.

Nykyään Suomessa pitää työskennellä kymmenisen minuuttia, että voi ostaa kilon leipää tai riisiä. Silti sapuska on mielestämme kallista. Vielä vuonna 1875 kului ruokaan ja juomaan noin puolet kotitalouk­sien käyttövaroista ja vuonna 1995 enää 15 prosenttia.

Onko ruoka jo liian halpaa? Syömmekö itsemme sairaiksi? Ylensyönti on paitsi epäterveellistä, se myös saastuttaa ympäristöä ja on epäeettistä. Ylipainosta onkin tullut nälkää merkittävämpi ennenaikaisten kuolemien syy maapallollamme.

Eivätkä ruokahuolet jää tähän. Viimeisen vuoden aikana huolta ovat herättäneet ruuan ilmastovaikutukset. Erityisesti naudanlihan syönti on herättänyt suuria tunteita.

Noin 40 prosenttia suomalaisten ruuantuotantoon tarvittavasta peltopinta-alasta sijaitsee ulkomailla, ja suomalaisen vesijalanjäljestä puolet muodostuu maamme rajojen ulkopuolella.

Jos haluamme elää kestävässä yhteiskunnassa, myös ruuantuotannon on oltava kestävää. Ruokahävikin vähentäminen on monivaikutteisin ja nopeimmin tehoava tapa parantaa ruuantuotannon- ja kulutuksen kestävyyttä. Pullonkauloja kuitenkin riittää.

Hävikin vähentäminen voi esimerkiksi lisätä pakkaamisen tarvetta tai lisätä pitkästä säilytyksestä ja pilaantumisesta aiheutuvia terveysriskejä. Marketin ruokaosaston ylenpalttinen tarjonta ei vakuuta siitä, että sekä pitkät kuljetusmatkat että pienten erien kuljetukset olisi vältetty.

Ruuan liikakäytön ohella myös sen väärinkäyttö on ongelma. Läheskään kaikki ruoka ja juoma, jota nautimme, ei lisää hyvinvointiamme. Epäterveellisestä ruuasta luopuminen ei ole helppoa – varsinkin kun sokerilla ja rasvalla kyllästettyjen tuotteiden hinta on halpa ja saatavuus hyvä.

Kuten monien muidenkin yhteiskunnallisten riskien kohdalla, myös ruokaan liittyvät terveysriskit kohdistuvat epäreilusti. Terveellinen ruoka on kalliimpaa eikä siten vähävaraisen saatavilla. Ruokapolitiikkamme tarvitsee pontevampaa haavoittuvimpien ihmisryhmien huomiointia ja haittojen kasautumisen ehkäisyä.

Kasvispainotteisen ruuan osuuden lisääminen on ilmiselvästi ratkaisu, joka parantaa terveyttämme ja vapauttaa eläinten rehuntuotantoon käytettyä peltopinta-alaa uuteen käyttöön.

Varsinkin laitosruokailussa kuten työpaikkaruokaloissa, kouluissa, armeijassa ja sairaaloissa kasvisvaihtoehtojen maittavuuden parantaminen on keskeistä. Kasvisten suosiminen ei tarkoita sitä, että lihasta olisi pakko luopua kokonaan. Vähentämisen varaa kuitenkin on. Kannattaa muistaa, että 1960-luvulla suomalaiset söivät lihaa puolet nykyisestä.

Lähiruoka on viimeaikaisessa keskustelussa jäänyt yllättävän vähälle huomiolle. Lähellä tuotettu ei automaattisesti ole hyvä ruokaratkaisu, mutta usein se sitä kyllä on.

Lähiruoka auttaa lisäämään ruokaketjun läpinäkyvyyttä ja luo edellytyksiä luottamuksen rakentamiselle tuottajan ja kuluttajan välille. Se lisää alueiden taloudellista riippumattomuutta ja elävöittää alueen elinkeinoelämää. Taloustieteilijät tapaavatkin todeta, että mikäli euro saadaan pyörähtämään omalla alueella 4–5 kierrosta, on seurauksena toimialaan liittyvä talousbuumi.

Vähäpätöistä ei ole sekään, että lähiruoka auttaa kehittämään oman alueen historiallisia erityispiirteitä korostavaa ruokakulttuuria.

Lähiruoka liittyy myös lähi­energiaan, lähiliikkumiseen ja lähipalveluihin. Ruokaketju voi esimerkiksi biokaasulaitosten avulla olla osa hajautettua ja ympäristöystävällistä energian­tuotantoa. Paikallisiin vahvuuksiin tukeutuva ruoka­ketju auttaa vähentämään liikennetarvetta ja ylläpitää paikkakunnan palveluita ruoka­ketjun ulkopuolellakin.

Olisi tärkeää tunnistaa kunkin paikkakunnan paikalliset vahvuudet ja kehittää luovaa lähiajattelua, joka muuttaisi ruuan ratkaisuksi moneen kestävyyshaasteeseen.

Jari Lyytimäki

Suomen ympäristökeskus

Arto O. Salonen

Itä-Suomen yliopisto

Kirjoittajat toimivat

Suomen kestävän kehityksen asiantuntijapaneelissa

Noin 40 prosenttia suomalaisten ruuantuotantoon tarvittavasta peltopinta- alasta sijaitsee ulkomailla.

Lue lisää