Mielipiteet

Metsänkasvatus on taitolaji

Suomen puuvarat lähtivät 1950-luvulta alkaen jyrkkään nousuun. Merkittävänä syynä tähän pidetään avohakkuisiin perustuvaa metsikkötaloutta. Toisaalta avohakkuita kritisoidaan erityisesti metsien monimuotoisuuden ja virkistyskäytön näkökulmasta.

Ratkaisuksi on esitetty jatkuvapeitteistä metsänkasvatusta. Ratkaisun avain on kuitenkin menetelmien yhdisteleminen, eivät kiellot tai rajoitukset.

Viime vuosisadan alussa Suomen metsätalous perustui harsintahakkuisiin. Hakkuissa poistettiin taloudellisesti arvokkaimmat puut ja kasvamaan jätettiin lähinnä arvottomat puuyksilöt. Valtakunnan Metsien III Inventoinnin mukaan seurauksena oli miljoonia hehtaareita vähäpuustoisia ja heikkokasvuisia alueita. Lopulta harsinta kiellettiin, ja avohakkuisiin perustuva metsätalous muodostui vallitsevaksi menetelmäksi.

Vuonna 2014 voimaan tulleessa metsälaissa mahdollistettiin lisäksi jatkuvapeitteinen metsänkasvatus. Tässäkin hakkuutavassa metsiköistä poistetaan suurimpia ja arvokkaimpia puita, mutta toisin kuin harsintahakkuissa, tavoitteena on jättää riittävästi terveitä ja hyväkasvuisia puita, että niiden kasvumahdollisuudet tulevat hyödynnettyä.

Jatkuvapeitteisestä metsänkasvatuksesta on julkaistu monia tutkimuksia, joissa se on kannattavuudeltaan todettu hyväksi tai jopa paremmaksi kuin avohakkuisiin perustuva metsänkasvatus. Lisäksi sitä pidetään monimuotoisuuden sekä virkistyskäytön suhteen parempana kuin avohakkuita.

Olisikin helppoa ajatella, että jatkuvapeitteinen kasvatus ratkaisee kaikki metsänkasvatuksen ongelmat.

Toisaalta uusi metsälaki antaa myös mahdollisuuden ajatella pelkästään lyhyen aikavälin taloudellista tuottoa: metsä hakataan hyvin harvaksi, ja kasvamaan jätetään kohteelle sopimatonta puulajia, esimerkiksi kuusia karuille kasvupaikoille. Silloin jatkuvapeitteinen kasvatus voikin muuttua harsinnaksi, tuleva kasvu heikkenee ja metsät yksipuolistuvat. Jotta näin ei kävisi, tarvitaan lisää sekä tutkimustietoa että käytännön osaamista.

Tähän mennessä tehdyt tutkimukset jatkuvapeitteisestä metsänkasvatuksesta perustuvat enimmäkseen mallilaskelmiin.

Mallilaskelmissa puiden kasvuun ja kehitykseen vaikuttavat kasvupaikan ravinteisuus sekä puiden keskinäinen kilpailu. Kasvupaikka antaa kasvun rajat, keskinäistä kilpailua taas säädellään hakkuilla ja hoitotoimenpiteillä. Hakkuuvaihtoehtojen kannattavuus perustuu laskelmissa ennustettuihin tuottoihin. Mitattua tietoa jatkuvapeitteisen kasvatuksen onnistumisesta on kuitenkin vain vähän.

Mallilaskelmat yksinkertaistavat todellisuutta.

Tyypillisesti laskelmissa oletetaan, että kaikki puut ovat terveitä, myrsky- tai hirvituhoja ei esiinny, eikä hakkuissa synny korjuuvaurioita. Tällainen yksinkertaistus johtaa kuitenkin harhaan, mikäli tuhot eivät kohdennu täysin sattumanvaraisesti.

Jos esimerkiksi korjuuvaurioita tulee jatkuvapeitteisessä metsänkasvatuksessa enemmän kuin tasaikäiskasvatuksessa, se pitäisi laskelmissa ottaa huomioon. Eri menetelmien alttiudesta tuhoille tarvitaan uutta tutkimustietoa.

Myös laskelmien epävarmuudet ovat erilaisia.

Avohakkuutaloudessa tiedetään varmasti, montako taimea alueelle istutettiin tai siementä kylvettiin, ja tiedetään myös, että ne sijoitettiin alueelle tasaisesti. Luontaisen uudistumisen laskelmissakin oletetaan, että taimia syntyy jokaisena vuonna keskimääräisesti, ja ne sijoittuvat tasaisesti koko alueelle.

Se, että huonoina siemenvuosina taimia ei synny lainkaan, ja hyvinäkin vuosina niiden sijoittuminen on epätasaista, pitäisi myös pystyä huomioimaan laskelmissa, muutoin ne saattavat antaa harhaanjohtavan kuvan eri metsänkasvatus-menetelmien kannattavuudesta. Myös epävarmuuksien vaikutuksista tarvitaan siis uutta tietoa.

Jatkuvapeitteistä metsänkasvatusta ja avohakkuisiin perustuvaa metsikkötaloutta ei kuitenkaan ole syytä asettaa vastakkain. Vaikka jatkuvapeitteistä kasvatusta pidetään usein nykyisestä metsikkötaloudesta radikaalisti poikkeavana menetelmänä, jatkuvapeitteisen kasvatuksen hakkuut ovat pohjimmiltaan harvennuksia, joissa poistetaan myös suurimpia puita.

Sen kummempaa ideologista eroa lähestymistavoissa ei tarvitse olla. Jokaiseen metsikköön kannattaa valita aina parhaiten soveltuva kasvatusmenetelmä, eli menetelmä, joka parhaiten toteuttaa omistajan asettamat tavoitteet.

Sopivalla tavalla yhdisteltynä jatkuvapeitteinen kasvatus ja metsikkötalous tuottavat enemmän hyvinvointia, tuloja, monimuotoisuutta ja virkistysmahdollisuuksia, kuin kumpikaan menetelmä yksinään käytettynä.

Annika Kangas

tutkimusprofessori

Luke

Jokaiseen metsikköön kannattaa valita aina parhaiten soveltuva kasvatus- menetelmä.

Lue lisää

Ilkeä asenne

Sanna Marin: Suomi tarvitsee metsäteollisuuden investointeja, eikä niitä pidä nähdä uhkana metsillemme

Maria Ohisalolta tyrmäys turvetyöryhmän ehdotukselle kuntien lämpölaitosten verottomuuden nostosta — vaatii myös avohakkuiden lopettamista valtion metsissä

Aarre: Metsänomistaja Tarmo Kallioaho perustaa vain sekametsiä – vuosien varrella hän on huomannut ratkaisunsa positiivisen vaikutuksen hirvituhoihin