Voiko puhtaaseen huippu-urheiluun enää uskoa? - Mielipidekirjoitus - Maaseudun Tulevaisuus
Tiesitkö? Voit lukea viikossa 3 artikkelia ilman tilausta - hanki rajaton lukuoikeus nyt 9,90€/kk
Mielipiteet

Voiko puhtaaseen huippu-urheiluun enää uskoa?

Ensivaikutelma on, että huippu-­urheilussa dopingaineiden käyttö on viime vuosina muuttunut entistä laajemmaksi ja suunnitelmallisemmaksi. Se on muuttunut yksittäisten urheilijoiden käryistä ainakin Venäjän osalta valtiovallan ohjattuun ammattimaiseen toimintaan, mikä aiheutti koko maan sulkemisen neljäksi vuodeksi kansainvälisen urheilutoiminnan ulko­puolelle. Viimeisenä tikkinä oli testitulosten järjestelmällinen manipulointi.

Tulevat kuukaudet sitten näyttävät, säilyykö neljän vuoden panna myös kaikkien valituskanavien jälkeen. Viralliseen dopingkoodistoon kun ei vielä kuulu yksittäisen maan sulkeminen kansain­välisen urheilutoiminnan ulkopuolelle.

Kyse ei ole kuitenkaan aivan uudesta asiasta. Erityisesti omista vuoden 2014 Sotshin olympiakisoista alkanut Venäjän epoilu tuo ensimmäisenä mieleen entisen DDR:n toiminnan, jossa kaikki mahdollinen tehtiin menestyksen eteen. Itä-Saksan koneisto pyöritti urheilijaa kylmänä suorittajana, jota pahimmillaan käytettiin surutta koekaniinina uusien ja entistä tehokkaimpien dopingaineiden kehittelyssä.

DDR:n valtaisa menestys nousi Suomellekin esikuvaksi. Mallia haettiin sieltä. Ajat ovat sikäli muuttuneet, että Venäjän urheilutoiminnasta ei sentään enää vastaavalla tavalla haeta esimerkkiä.

Muutamasta muustakin valtiojohtoisesta toiminnasta on ollut epäilyksiä, välillä erityisesti Kiinan osalta. Toisaalta jo eri maiden yksittäisen lajiliittojen siunaama doping­aineiden käyttö olisi ankarasti rangaistava.

Huippu-urheilussa menesty­minen on ollut kautta historian valtioille merkittävä propaganda-ase. Kaikki keinot ovat olleet sallittuja. Amatööriaikana rikottiin surutta ja järjestelmällisesti amatöörisääntöjä. Kun niistä päästiin 1981, urheilujohtajille tärkeimmäksi tehtäväksi tuli dopingkontrolli.

Amatöörisääntöjen heittäminen romukoppaan toi entistä suuremmat rahatukut huippu-urheiluun, mikä on koko ajan lisännyt yksittäisten urheilijoiden ja heidän valmen­tajiensa kiusausta käyttää kiellettyjä menetelmiä. Median laajentuminen ja yhä suurempi kiinnostus huippu-urheiluun on kasvattanut urheilijoiden halua nousta keinolla millä hyvänsä julkisuuden ja urheilua seuraavien ihmisten palvomiksi tähdiksi.

Vaikka testausmenetelmiin on panostettu miljoonia, ne tuntuvat koko ajan olevan useampia askeleita jäljessä käyttäjiä.

Väistämättä hiipii ajatuksiin vahva epäily kepulikonsteista aina silloin, kun erityisesti arvokisoissa joku on murskaavan ylivoimainen tai tehtailee kauden mittaan liukuhihnalta uusia ennätyksiä. Sitä joutuu alituiseen kyselemään, voiko puhtaaseen huippu-urheiluun enää uskoa?

Jokainen käry lisää uskoa siihen, että mitalit jaettaisiin urheilullisin perustein. Epävarmuus menestyjien puhtauteen tulee siitä, että näytteet säilytetään vuosikausia ja niitä voidaan uudelleen tutkia, kun testausmenetelmät koko ajan kuitenkin kehittyvät.

Näin joudummekin pohtimaan, milloin lopulta tiedetään, oliko mitalikolmikolla niin sanotusti puhtaat jauhot pussissaan. Viimeksi olympiakultansa menetti Lontoon 2012 kisojen ukrainalainen painonnostaja.

Näytteiden säilytys ja niihin mahdollinen palaaminen myöhemmin on tehokas pelote, mikä saa urheilijat ja heidän valmentajansa miettimään useamman kerran kiinni­jäämisen riskiä. Kunniaa ja mainetta on vaikeaa saada käryämisen jälkeen enää takaisin. Myös taloudelliset menetykset nousevat huomattaviksi.

Niin ikävää kuin Venäjän toiminta on ollutkin, kaikkein raskaimmin urheilua seuraavat suomalaiset ovat ottaneet omat kärymme.

Oma uskoni puhtaaseen suomalaiseen huippu-urheiluun on horjunut usein mutta erityisesti kahdesti.

Ensimmäisenä mieleen nousee painajaismainen kuva vuoden 1984 Los Angelesin olympiakisoista, ikään kuin suomalaisen kestävyysjuoksun viimeinen ehtoollinen, jossa ristiinnaulittavana on kuvassa keskellä seisova, jalkoihinsa tuijottava Martti Vainio ja ympärillä silloinen suomalainen urheilujohto, jonka piti selitellä käryä.

Ja toinen painajaismainen tilanne liittyy tietysti vuoden 2001 Lahden MM-hiihtojen suomalaisten hemohes-sekoiluihin. Kisojen aikaan opiskelin Jyväskylän liikunnalla. Seurasimme isolla porukalla tiedotustilaisuutta. Mukana oli paljon liikunnalla opiskelevia urheilijoita. Voin kyllä todeta, että tunnelma oli synkempi kuin konsanaan hautajaisissa.

Lahden jälkeen katosi minulta ja varmaan monelta muultakin lopullisesti se viaton lapsenomainen usko puhtaaseen huippu-urheiluun.

Ossi Viita

tutkimuspäällikkö

Urheilumuseo

penkkiurheilija henkeen ja vereen

Jokainen käry lisää uskoa siihen, että mitalit jaettaisiin urheilullisin perustein.

Lue lisää

Ruotsin peli johti paitsioon

Kiina on avannut Hongkongiin kansallisen turvallisuusviraston

Metsäpalot ja ilmaston lämpeneminen muodostavat toisiaan kiihdyttävän kierteen

Espanjan Kataloniassa havaittiin selkeä nousu koronatartunnoissa – 200 000 ihmisen alue eristykseen