Kolumnit

Metelihelvetti aalloilla

Stiina Hovi
Kolumnit 16.05.2018

Vietimme keväisen viikonlopun Viron kauniilla Hiidenmaalla, luonnon keskellä, meren rannalla. Sinne päästäkseen joutuu näkemään kahden lauttamatkan vaivan. Ensin Helsinki–Tallinna-välin ja sitten ajomatkan jälkeen vielä mantereen ja Hiidenmaan välisen.

Hiidenmaan lautat ovat uudehkoja, siistejä ja rauhallisia. Istumapaikkoja riittää, aina lepotuoleista työskentelyyn sopiviin paikkoihin. Matka sujui nopeasti kirjaan keskittyen ja merta ihaillen.

Siksi kontrasti valitsemaamme Tallinnan ja Helsingin väliseen alukseen oli suuri. Palasimme reissusta iltalaivalla, kuten moni muukin.

Meteli oli korvia huumaava lähes joka kolkassa. Istumapaikkoja, jotka sijaitsisivat muualla kuin baarissa tai ravintolassa, ei käytännössä ollut kuin muutamia. Ne olivat epämukavia seinään pultattuja kippituoleja, joissa kroppa alkaa hakea parempaa asentoa jo vartin jälkeen. Niillä ei meidän tarvinnut istua, sillä ne varattiin heti kättelyssä.

Ravintolassa oli käytännössä pakko tilata jotain, ettei varannut paikkaa maksavilta asiakkailta. Kuulutukset varmistivat, että ilmaista istuskelua ei katsota hyvällä.

Äänimaailma oli ihan oma lukunsa. Tanssiravintolassa esiintyi klassinen laulaja niin korkealta ja kovaa, että joku voisi sanoa jopa läpitunkevasti.

Baarissa kansaa viihdytti trubaduuri, ei varsinaisesti hiljaa hänkään. Kappalevalinnoistakin varmasti joku piti.

Ruokaravintolassa äänimaailman täyttivät parin sadan ruokailijan puhe ja lasten puuhanurkan toimeliaiden vesselien kirkaisut.

Asetuimme baariin kahvittelemaan, koska se oli ainoa paikka, missä oli tilaa. Tanssiravintolan lisäksi. Oli pakko valita vähemmän läpitunkeva äänimaisema.

Trubaduurin lopetettua alkoi karaoke. Karaokeisäntä pyysi kaikkien karaokesta pitävien nostavan kätensä ylös. Yksikään käsi ei noussut. Seuraava kysymys oli, kuka ei pidä karaokesta. Aika monta kättä heilui ilmassa.

Matkustajien maku on saattanut ajan saatossa muuttua. 20 vuotta sitten siniset enkelit ja karaoke menivät täydestä kuin väärä raha – eivät enää. Toki itsekin olin tuolloin 20 vuotta nuorempi. Silti on vaikea kuvitella nyky-parikymppisten lähtevän massoittain merelle rilluttelemaan. Vai olenko ihan väärässä? Vieläkö Krokotiilirock puree?

Taxfree-myymälätkin ratsastavat menneisyyden maineellaan. Edullisuus on osin näennäistä. Maista saatat saada tuotteita jopa samaan hintaan.

Matkaliput ovat niin halpoja, että laivayhtiöiden on revittävä rahat sieltä mistä saavat. Eli pakottamalla ihmiset käyttämään maksimaalisen määrän rahaa parissa tunnissa. Harva tarkenee tuulisella kannella koko matkaa. Siellä olisi ollut ostosvapaita hiljaisia istumapaikkoja vapaana.

Ennen risteilyt olivat suurta huvia. Nykyään samat elämykset saa maissakin, jos edes haluaa. Osa laivayhtiöistä on onneksi ymmärtänyt, että moni matkustajista haluaa vain päästä paikasta toiseen nopeasti ja suhteellisen rauhallisesti.

Paatilta poistuessa korvat soivat ja rentouttava luontolomanen oli muisto vain.

Suuren plussan laiva yhtiöineen saa kuitenkin siitä, että se on ainoa Suomen-lipun alla Tallinnaan liikennöivä matkustajalaiva. Muut on liputettu ulos halvemman työvoiman tai verotuksen maihin.