Kolumnit

Sote-sota hiljeni kesätauolle

Niklas Holmberg
Kolumnit 13.07.2018

Sote-vääntö on tehnyt Suomen oikeistolaisimmista poliitikoista kovimpia julkisen terveydenhuollon puolustajia

Eduskunnan sote-valiokunta pääsi kesälomalle, vaikkei olisi sitä ansainnut.

Riitely ja huutaminen jatkuvat taas elokuussa, kun hallituksen edustajat runnovat sote-lakeja eteenpäin, ja opposition edustajat jarruttavat valiokunnan puheenjohtajan Krista Kiurun (sd.) johdolla minkä pystyvät.

Hallituksen toiveena tuntuu olevan, että esitys menee syksyllä läpi, kun ollaan hiljaa ja odotellaan. Voi olla, että siinä on perää. Antti Rinne (sd.) on antanut ymmärtää, etteivät demarit halua oikeasti kaataa sotea, he haluavat voittaa vaalit.

Rinne tietää, että jos tämä esitys ei mene läpi perustuslakivaliokunnasta, ei sieltä mene mikään mukaan. Itse asiassa nykyinen kansanterveyslaki, kuntalaki tai juuri mikään laki ei menisi enää läpi perustuslakivaliokunnasta.

Kävi sotelle miten hyvänsä, seuraava hallitus hyväksyy saman paketin kosmeettisin muutoksin. Myös sotea empivät kokoomuslaiset ymmärtävät tämän. Valinnanvapaus riippuu siitä, onko kokoomus seuraavassa hallituksessa. Ei siitä mitä tämän hallituksen aikana hyväksytään.

Lähes koomista on, että sote-vääntö on tehnyt Suomen oikeistolaisimmista poliitikoista kovimpia julkisen terveydenhuollon puolustajia. Jan Vapaavuori (kok.), Elina Lepomäki (kok.), Susanna Koski (kok.) ja Hjallis Harkimo (liik.) paasaavat kilpaa, kuinka markkinavoimien ei pidä antaa romuttaa julkista terveydenhuoltoa.

Jokaisella on oma syynsä. Vapaavuori haluaa pitää sote-rahat Helsingissä, Lepomäki ja Koski ovat riitaantuneet Petteri Orpon (kok.) kanssa ja Harkimo pyrkii Suomen Trumpiksi kaikella millä saa julkisuutta.

Miksi uudistus sitten pitää tehdä? Suomen terveydenhuolto toimii, mutta muistuttaa Amerikkaa, jossa hyvissä työpaikoissa olevat pääsevät työterveyshuollon kautta helposti kalliisiin tutkimuksiin, kun muut jonottavat ylityöllistetyille terveyskeskuslääkäreille.

Toinen ongelma ovat erikoissairaanhoidon menot, joiden kasvua ei kyetä hillitsemään. Kunnan on vain pakko maksaa sairaanhoitopiirin lasku ja rahat ovat pois terveyskeskuksista.

Valinnanvapaus tekee lääkäriin pääsystä tasa-arvoisempaa. Kustannukset kasvavat, mutta vastaavasti menoleikkuri pakottaa maakunnat hakemaan tehokkuutta ja priorisointia erikoissairaanhoidosta.

Maakuntien itsehallinto on jäänyt kokonaan sote-väännön varjoon. Maakunnat kokoavat yhteen nykyisiä kuntayhtymiä ja valtion palveluita, mutta onko se todellista itsehallintoa?

Keskusjohtoisuuteen uskovien mielestä itsehallintoa ei edes pidä olla, vaan kaikki ympäristöhallinnosta työvoimapalveluihin pitää sanella Helsingistä.

Hallinnon pitäisi lähteä asukkaiden tarpeista. Uudellamaalla voidaan painottaa ympäristönsuojelua ja Pohjanmaalla elinkeinovapautta, jos asukkaat niin tahtovat. Myös maatalouspolitiikka voidaan maakunnallistaa jos halutaan. Itse asiassa niin on tehty useimmissa Keski-Euroopan maissa. Paljon turhaa riitelyä valtakunnan politiikassa voitaisiin välttää, jos annettaisiin maakuntien tehdä erilaisia valintoja.

Ahvenanmaan esimerkki osoittaa, ettei toimiva itsehallinto ole kiinni väestöpohjasta vaan yhteisestä tahdosta.

Aiheeseen liittyvät artikkelit