Kolumnit

Suomalainen villapaita

Terhi Torikka
Kolumnit 10.09.2018

Islannissa muuten eivät juhannuksena ja vappuna väkijoukossa fleecet juuri vilise, vaikka kylmä onkin. Siellä sonnustaudutaan villapaitaan.

Fleece on kätevä, kevyt ja lämmin varuste oikeastaan kaikkiin vuodenaikoihin. Sopii niin retkelle, pihahommiin kuin lenkille. Miksei sopivalla logolla varustettuna edustusasuksikin.

Omassakin kaapissa näitä ihmeitä on monta, samoin lapsilla. Takkien lisäksi löytyy fleecellä vuorattua hattua, hanskaa ja haalaria.

Fleecestä on tullut viimeisten 20 vuoden aikana lähes suomalainen kansallisasu. Ei juhannusta tai vappua ilman, että ainakin jollain, yleensä monella, on mikrokuitupusakka päällä.

Fleecen voittokulku alkoi yskiä vasta, kun huomattiin, että siitä irtoaa pieniä muovihippuja. Ne pirulliset, huomaamattomat hippuset tahtovat kulkeutua pesukoneen syövereistä jätevesiin, sieltä maaperään, vesistöihin ja sitä kautta kaikkien eläväisten sisuksiin. Yhdellä pesukerralla niitä irtoaa jopa tuhansia.

Eikä syyllinen ole vain pehmoisen pörröinen fleece. Keinokuiduttomat vaatteet ovat monen suomalaisen vaatekaapissa vähemmistössä. Mikromuovin lähteitä sen sijaan riittää pestäväksi.

Ratkaisuksi ongelmaan tarjotaan erityisiä pesupusseja, joilla muovihötön voi kerätä talteen ja ripotella sitten sekajätteeseen. Varmasti niin on parempi kuin laskea muovit vapaasti maailmalle.

Fiksumpikin vaihtoehto on, ja riemukseni se alkaa nostaa pikkuhiljaa päätään muun muassa urheiluliikkeiden valikoimissa.

Villa on otettu jälleen mallistoihin mukaan. Luonnontuote, joka eristää lämmintä ja kylmää, hylkii jopa likaa, on oiva vaihtoehto keinokuiduille. Harvempi pesun tarve säästää muovisaasteen vähenemisen lisäksi vettä ja energiaa.

Suomalaisittain harmi on, ettei esimerkiksi urheiluvaatekankaissa käytettävää ohutta villalankaa kehrätä täällä lainkaan. Villainen vaihtoehto on usein merinoa ja peräisin suurista villantuotantomaista, kuten Australiasta.

Positiivista on, että merino-, kashmir- ja angoravillojen tuotantoon liittyvät eläinten hyvinvointiongelmat on tiedostettu laajasti, ja tuotannon suunta on parempaan päin. Vanhat käytännöt elävät kuitenkin sitkeästi, eikä kaikki maailman villantuotanto ole vielä kovin eettistä.

Suomessa vastaavia ongelmia ei ole. Kotimaiset lammastilat tuottavat vuosittain noin 90 000 kiloa villaa, vastuullisesti. Maailman mittaluokassa se on vähän, mutta siitä saisi esimerkiksi yli 250 000 paria villasukkia joka vuosi. Niitä, ja muitakin neuleita, suomalaisvillasta onneksi moni myös tekee.

Tuotekehitykselle olisi silti roimasti tilaa, sillä kotimaisen laadukkaan villan soisi päätyvän nykyistä tehokkaammin ja paremmalla tuottajahinnalla hyötykäyttöön. Se varmasti lisäisi myös tuotantoa. Nyt olisi loistava ajankohta ottaa luonnostaan erityislaatuiselle materiaalille paikka, joka sille kuuluu.

Suomen Lammasyhdistys aloitti viime lauantaina 8.9. Villaviikot, joiden tavoite on nostaa kotimaisen villan tunnettuutta ja arvostusta. Voi, kunpa ne tavoittaisivat jonkun valveutuneen urheiluvaatesuunnittelijan, petivaatevalmistajan tai ekologisista eristeistä kiinnostuneen insinöörin.

Islannissa muuten eivät juhannuksena ja vappuna väkijoukossa fleecet juuri vilise, vaikka kylmä onkin. Siellä sonnustaudutaan villapaitaan. Parhaassa tapauksessa sen on tehnyt joku tärkeä ihminen omien tai vähintään sukulaisten kasvattamien, lampaiden villasta. Ehkä meilläkin lämmin luottovaate syntyy vielä jonain päivänä villasta.

Aiheeseen liittyvät artikkelit